Topfield TF-5100PVRcHDMI

Onko jollakin kyseinen digiboxsi omana. Kaapeli verkkoon?

Sain omani keväällä ja olen nyt koko kesän nauhoittanut sarjaa digiboxsille. Ainoa millä osaan ko sarjaa nauhoittaa on kun painan digiboxsin kaukosäätimestä punaista pientä nappulaa. Boxsiin tulee tällöin joko heti record tai hieman myöhemmin. Jos saatan painaa ko näppäintä sen verran kovemmin, siten että näyttöön tule nauhoituksen kesto 2h, lopeta tämän ohjelman jälkeen nauhoitus tai seuraavan. Saatan painaa siten että nauhoitus loppuu sarjan jälkeen.

Illalla kun saatan sitten katsoa ko sarjan jakson huomaan, että tallennus luettelossa on nauhoitettuna sarjan nimi jossa näkyy sarjan jakson nimi, sarjan pituus ja pitäisi näkyä gigat. Yllätyksenä jakson käynnistyksen aikana boxsiin tulee FILE. ja gigoja on 0 MB. Boxsi ei tee tätä aina. Minulla se on tehnyt kolme kertaa niin, ettei ko tavalla/tavoilla ohjelmaa ei ole nauhoitettu vaikka boxsi mm. recordia näyttää. Yhden jakson pelastin koska ko sarja tulee aamulla uusintana,mutta boxsillani on silti kaksi jaksoja,jonka kohdalla on tuo mainitsemani 0 mb.

Boxsi on nyt ollut pitkään ok, mutta taas kun eilen illalla piti nauhoittaa sarja ja oli record päällä ja sit jouduin painamaan recordia uudestaan siten, että lopettaa tämän ohjelman jälkeen. (Koska piti lähteä käymään välillä kylässä). Ei ohjelmaa kuitenkaan ollut. Myös toisen ohjelman kohdalla (nauhoitin samalla tavalla)eilen illalla vika toistui, mutta sen jälkeen taas ok molemmilla kerroilla ja onneksi taas aamulla sain nauhoittua ok ko sarjan uusinnan.

Missä on siis vika. Minkätakia tämä testivoittaja näyttää nauhoittavan, mutta kun pitäisi alkaa sarjaa seuraamaan tuleekin esiin tuo 0mb? Olenko itse mokannut elikkä en osaa nauhoittaa oikein? Vai missä vika? Olisi kiva saada tämä kuntoon, koska aina iltaisin pitää toivoa että boxsi nauhoittaa jakson. Pitäisi saada myös kuntoon koska minulla ei ole tulevaisuudessa mahdollisuutta nauhoittaa aamulla ko jaksoa uudestaan jos boxsi ei ole jaksoa jostain syystä illalla nauhoittanut. Siten olisi kiva kun voisin luottaa siihen, että kun nauhoitan niin boxsi myös näin tekisi.

Joku kertaa menee vielä todella hyvä elokuva pilalle, ja sit todella harmittaa.

Kiitos!
2626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nuo 0mb tallennukset. Päivitys vanhempaan ohjelmistoon (2.83 ei kuulemma tee 0mb tallenteita) saattaa auttaa tai sitten vaihto toisen merkkiseen boxiin :)

Kannattaisi tutkia sitä boxin ohjekirjaa, esim. viikottain/päivittäin samaan aikaan tulevat sarjat voi merkata tallentumaan viikottain, ettei tartte jatkuvasti sitä Record-nappia käyttää.
Myös ohjelmaoppaasta (EPG) on kätevä ajastaa tallennuksia etukäteen ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tallennus? kirjoitti:

Onko jollakin kyseinen digiboxsi omana. Kaapeli verkkoon?

Sain omani keväällä ja olen nyt koko kesän nauhoittanut sarjaa digiboxsille. Ainoa millä osaan ko sarjaa nauhoittaa on kun painan digiboxsin kaukosäätimestä punaista pientä nappulaa. Boxsiin tulee tällöin joko heti record tai hieman myöhemmin. Jos saatan painaa ko näppäintä sen verran kovemmin, siten että näyttöön tule nauhoituksen kesto 2h, lopeta tämän ohjelman jälkeen nauhoitus tai seuraavan. Saatan painaa siten että nauhoitus loppuu sarjan jälkeen.

Illalla kun saatan sitten katsoa ko sarjan jakson huomaan, että tallennus luettelossa on nauhoitettuna sarjan nimi jossa näkyy sarjan jakson nimi, sarjan pituus ja pitäisi näkyä gigat. Yllätyksenä jakson käynnistyksen aikana boxsiin tulee FILE. ja gigoja on 0 MB. Boxsi ei tee tätä aina. Minulla se on tehnyt kolme kertaa niin, ettei ko tavalla/tavoilla ohjelmaa ei ole nauhoitettu vaikka boxsi mm. recordia näyttää. Yhden jakson pelastin koska ko sarja tulee aamulla uusintana,mutta boxsillani on silti kaksi jaksoja,jonka kohdalla on tuo mainitsemani 0 mb.

Boxsi on nyt ollut pitkään ok, mutta taas kun eilen illalla piti nauhoittaa sarja ja oli record päällä ja sit jouduin painamaan recordia uudestaan siten, että lopettaa tämän ohjelman jälkeen. (Koska piti lähteä käymään välillä kylässä). Ei ohjelmaa kuitenkaan ollut. Myös toisen ohjelman kohdalla (nauhoitin samalla tavalla)eilen illalla vika toistui, mutta sen jälkeen taas ok molemmilla kerroilla ja onneksi taas aamulla sain nauhoittua ok ko sarjan uusinnan.

Missä on siis vika. Minkätakia tämä testivoittaja näyttää nauhoittavan, mutta kun pitäisi alkaa sarjaa seuraamaan tuleekin esiin tuo 0mb? Olenko itse mokannut elikkä en osaa nauhoittaa oikein? Vai missä vika? Olisi kiva saada tämä kuntoon, koska aina iltaisin pitää toivoa että boxsi nauhoittaa jakson. Pitäisi saada myös kuntoon koska minulla ei ole tulevaisuudessa mahdollisuutta nauhoittaa aamulla ko jaksoa uudestaan jos boxsi ei ole jaksoa jostain syystä illalla nauhoittanut. Siten olisi kiva kun voisin luottaa siihen, että kun nauhoitan niin boxsi myös näin tekisi.

Joku kertaa menee vielä todella hyvä elokuva pilalle, ja sit todella harmittaa.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu