Jokaisella finalistilla on oma kannattajajoukkonsa. Mutta äänestävätkö samanlaiset ihmiset aina samaa kilpailijaa? Kuka pitää Anskusta, millaiset ihmiset äänestävät Jarmoa?
1. Anskua äänestävät henkilöt (suurin osa naisia), jotka eivät itsekään ole kovin välkkyjä. Koulutukseltaan he ovat joko perus- tai ammattikoulun käyneitä, töissä esim. tehtaassa, kaupassa, huoltoasemilla.
2. Jarmon äänestäjät ovat nuorehkoja miehiä, ehkäpä vielä ammattikoulussa opiskelevia. Jarmon äänestäjät ajavat tuunatuilla Nissaneilla öisin ja tapaavat muita nuoria kirkonkylän ainoalla huoltsikalla. Joku saattaa olla töissä metallipajallakin jo.
3. Johanin äänestäjäkunta koostuu tamperelaisista besserwissereistä (suurin osa nuoria miehiä), jotka haluaisivat olla kuin Johan: soittaa suutaan vieraille ja piereskellä ruokapöydässä. Johanin äänestäjät yrittävät myös pukeutua johanmaisesti. Johanin naispuoliset äänestäjät ovat ala- tai yli-ikäisiä pissiksiä, joiden suurin unelma olisi olla joskus Johanin kanssa "sillai". Näitä naikkosia eivät Johanin nauttimat eritteet yökötä...ehkäpä tekevät sitä itsekin?
4. Tero, Tero, Tero...Tero on saanut ärsytettyä miespuoliset BB:n katsojat liian helpolla naissaaliillaan. Kauniit naiset kun putoavat suoraan Teron syliin. Se, jos mikä, ärsyttää suomalaista junttia! Teroa äänestävätkin miehet, joiden ei ole vaikeaa iskeä naista ja naiset, jotka hullaantuvat kiltteihin sänkykamarisilmiin.
Ketä sinä äänestät?
Äänestäjien profiilit
8
425
Vastaukset 8
- aika kohilleen meni
mutta ei ihan. Ite olen väh. yli 20v. mies ja kannatan Teroa, mutta en tod. ole mikään naistenmies. Haluaisin kyllä olla kuin Tero noissa naisten kaatoasioissa, mutta olen liian ujo. hehe
- Nimimerkki
No et ehkä vielä, kun olet noin nuori, mutta kenties ajattelet...teromaisesti?
jotka eivät äänestä vaan nauttivat viiheteestä?
- kauan ?
viiheteetä pitää hauduttaa ?
- Anninalta,se tietää,
kauan ? kirjoitti:
viiheteetä pitää hauduttaa ?
tai sit se sanoo vaan ,että mää en ymmärrä.
- viisi lasta synnyttänyt isoisä
Laitapa tämä oikeaan osioon eli "Ruoka ja juoma". Kivempi jotenkin puhua tosta teejutusta siellä osiossa.
- TAMSKULLA !
viisi lasta synnyttänyt isoisä kirjoitti:
Laitapa tämä oikeaan osioon eli "Ruoka ja juoma". Kivempi jotenkin puhua tosta teejutusta siellä osiossa.
viihetee iltamat.
ps. omat mukit mukaan. - ++++++++++
TAMSKULLA ! kirjoitti:
viihetee iltamat.
ps. omat mukit mukaan.Mutta en ole lainkaan sellainen, kuin ketjun avaaja kirjoittaa Johanin fanien olevan. Siis ihan pieleen meni se veikkaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851335
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351051Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19855Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita153690Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13680- 46659
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185621- 33550
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538