Note kalisee

kasikymppinen

Juuri kun päästiin eroon metallisesta klonksutuksesta, jonka aiheuttajaksi muutaman korjamokäynnin jälkeen ilmeni etupään pakoputken kannatin, niin taas on äänimaailmassa uutta säveltä. Nyt kuuluu resonanssin omainen räminä ikäänkuin jonkun pakoputkiston päntön sisäkalut olis irti. Ääni kuuluu 2500-2800 kierroksen välissä vaihteesta riippumatta. Kuuluu myös mukulakivikadulla tai vastaavalla pikkukuoppaisella alustalla. Korjaamo sanoi, että putkiston lämpösuojapelti. Itse sanon, että ei. Olen käynyt TI-nosturilla ja kiristänyt kaiken minkä itse alustassa pystyi. Aikanaan minulla oli Skoda, jossa sama ääni vaivasi ja osoittautui olevaksi katalysaattori, jonka sisäkalut oli irti. Kalliiksi tuli silloin. Nyt olis takuu. Eikö Autokeskus halua ottaa em. vikaa edes tutkittavaksi koska on niin kallis vika ? Kun nyt sais edes hetkeks Noten kuntoon että kehtais ruveta myymään. On meinaan noita vikoja ollut ensimmäisen kahden vuoden aikana paljon enemmän kuin edeltäjässään Fiatissa, joka pelitti kolme vuotta lähes harmittomasti. Tämä Nissan häviää meidän huushollista eikä uutta tule tilalle, ainakaan ennen kun yhteistyö Rellun kanssa lakkaa kantamasta ranskalaista hedelmää laadun osalta. Onko jollain Notistilla ollut samanlaista ääniongelmaa ? Mikä oli vikana ? Älkääkä edes yrittäkö sanoa, että vie korjaamolle tutkittavaksi. Ovat tutkineet, eivät löydä, tunnustavat kyllä vian olevan olemassa.

13

1908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liikaa renua?

      Saattaa tuo Renun kanssa läheinen yhteistyö näkyä tuossa jo pahasti. Kun kerran Renault Modusin sisarmalliksi 'kehutaan'.

      http://www.autowiki.fi/index.php/Nissan_Note

      Autokeskuksen kanssa pitää olla kovana ja kuljettaa autoa niin kauan siellä, että tulee kuntoon. VAADI ja VALITA ylöspäin.

    • räminää

      Kyllä on tuttu vaiva ja se alkaa totisesti ärsyttämään. Erityisesti tämä resonanssihelinä kuuluu kaupunkiliikenteessä vaihdettaessa isommalle. Auto on ollu 2 kertaa pajalla, eikä vikaa ole paikallistettu. Voisiko se olla katti? Koeajoautossa vastaavaa ei kuulu.
      Ps. et ole sitten törmännyt vesivuotoon...sekin on koettu (talvella!!). Katon alunen oli tosi märkä ja lopulta vettä oli kuivattamiseen asti lattiamatoilla. Tähän sanoivat, että kattomateriaali ei valitettavasti hengitä ja kondensiota syntyy...saa nähdä jatkuuko tämä vaiva tänä talvena. Sisälämppärin käyttöä eivät suositelleet, mutta ei kuulosta järkevältä ei.

      • peku6

        Nissanissa ei ole vikoja, vaan ne ovat kaikki ominaisuuksia. Näin väitti korjaamopäällikö ulisevasta vaihdelaatikosta ja takertelevasta vaihteistosta, myöskin luikertelu laidasta laitaan uraisella tiellä on ominaisuus. Bensankulutuskin nousi pikkuautolla 8.5 litraan/100km jo satasen vauhdissa. Ei ihme, että hinnat ovat tippuneet roimasti. Minulle riitti 8000km uudella vm 2008 nissanilla, enkä koskaan osta enää nissania.

      • ostit
        peku6 kirjoitti:

        ettei itekkään tarvitse pettyä näihin engelsmannien japoneeseihin? ei kait se englannin toyota sen parempi lie?

      • haastelet
        peku6 kirjoitti:

        Nissanissa ei ole vikoja, vaan ne ovat kaikki ominaisuuksia. Näin väitti korjaamopäällikö ulisevasta vaihdelaatikosta ja takertelevasta vaihteistosta, myöskin luikertelu laidasta laitaan uraisella tiellä on ominaisuus. Bensankulutuskin nousi pikkuautolla 8.5 litraan/100km jo satasen vauhdissa. Ei ihme, että hinnat ovat tippuneet roimasti. Minulle riitti 8000km uudella vm 2008 nissanilla, enkä koskaan osta enää nissania.

        outoja. Minulla on ollut Nissan Note reilut 2 vuotta ja ajettu yli 70.000 km. Moitteen sanaa ei voi sanoa. Vikoja ei ole ollut.

        Ainoa moitteentapainen oli, kun suuntavakavuus ei ollut oikein Opel Astran veroista (meidän toinen automme), niin lisäsin takarenkaisiin paineiksi 2.6. Nyt on kuin Opelilla ajelisi.

        Bensaa kuluu 5,6 - 6,4 litraa satasella.

      • peku6
        haastelet kirjoitti:

        Auto oli nissan Tiida 1.6 visia vm 2008. Samaa lääkettä tarjosivat luikerteluun elikkä takarenkaisiin 2.6-2.8 paineita. Eipä isommin luikerteluun vaikuttanut, mutta nimismiehen kiharoissa ja kuopissa täryytti niin perkeleesti. Ja kyllä nämä ominaisuudet kaikki totta ovat. Ei ihme ettei nissanin kauppa käy.

      • en....

        osaa sanoa, Note on ainakin minulla toiminut moitteetta. Aika paljon samanlaisia varmaan ovat. Tiidan pitäisi vaan olla parempi, koska on kalliimpi.

    • Erra

      Mites Tiida vm 2008, soittaako jokkakulla muulla äänitorvi omia aikojaan rattia kääntäessä? Välillä kääntäessä lyö äänimerkin kokonaan päälle, välillä hieman piippaa ja toisinaan pelaa kuin enkeli.

    • noteilija

      Nissan Note on paras monista omistamistani autoista, ei mitään vikaa koskaan 3,5 vuoden aikana.
      esim. Uudessa Mersussani oli paljon enemmän vikaa, samoin Ooppelissa, mutta huollettuna asiallisesti Note on tosi hyvä auto.

    • tilaauto

      Kiva pikku tila-auto Note on, pieni ruokainen ja kevyt pyöritellä kaupungissa.

    • tyylikäson

      Note on nuorekkaan tyylikäs pirssi.

    • mikäonon

      Mikä on kun Notellani kruisailen kaikki nuoret naiset hymyilee, jos ajan mersulla niin nokkaa vain nyrpistävät ?

      • Kosti-Kula

        Säälistähän ne hymyilee, valitettavasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      102
      6588
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3940
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3365
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      383
      1807
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1418
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1360
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1093
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      996
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      930
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe