Lukion valitseminen harmittaa

Käyn nyt kolmatta vuotta lukiossa, mutta valmistuminen viivästyy vähäisten kurssisuoritusten vuoksi. Opiskelu on ollut yhtä tuskaa lukiossa. Ne muutamat kaverit ylä-asteelta menivät ammattikouluun ja lukiossa uusia kavereita en ole saanut yhtään. Herääminen aamulla ja kouluun lähteminen tuottaa vaikeuksia, kun tuntuu ettei koulussa ole ketään jolle edes puhua. Jännitys on yksinäisyyden takia kasvanut tosi pahaksi. Tunnen että koulussa ketään halua olla kanssani ja pidän itseäni vain taakkana muille.
Opiskelu lukion jälkeen tuntuu tosi vaikealta ajatukselta. Jälkeenpäin on tullut mietittyä, että ammattikoulusta olisin saanut valmiudet työelämään ja opiskelut olisin voinut jättää hyvillä mielin. Lukion jälkeen tuntuu että ainoa vaihtoehto on mennä uuteen kouluun ja pelkään että jään taas yksin ja masennun. Tulevaisuudennäkymät ovat synkät, eikä minulla ole mitään haaveita enää elämältä. Joskus toivon että voisin palata lapsuuteen, jolloin ei ollut murheita ja elämäniloa vielä oli.
6852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Menneisyyteen ei valitettavasti voi palata, mutta nyt voit vaikuttaa siihen millainen elämäsi jatkossa on. Ei ole mitään sääntöä että lukion jälkeen ei saisi vaihtaa alaa esim. ammattikouluun.

Toisaalta kannattaa miettiä onko se nyt siitä kiinni että mitä opiskelet tai teet työksesi. Ei se yksinäisyys itsestään häviä jos luet itsellesi ammatin. Mutta jos todella haluat ennemmin ammatin kuin jatkaa opintoja niin vaihda ihmeessä alaa. Monet vaihtaa alaa nelikymppisinäkin ihan sujuvasti niin miksei se onnistuisi sinultakin?

Onhan sitä kaikenlaista aikuiskoulutusta, oppisopimusta jne. Jos käyt jo kolmatta vuotta lukiossa ja kurssit ei tuota vaikeuksia niin varmaan kannattaa loppuun kuitenkin suorittaa. Siitä eteenpäin kannattaa tehdä ihan sitä mikä itseään kiinnostaa.

Äänestä

  • todistuksella ei tee yhtään... kirjoitti:

    eli vaihappa aikuislukioon jos siellä ois mielekkäämpää! Tai pyri keväällä johonkin jossa voit jatkaa lukiota onhan noita ammattikouluja jossa voi suorittaa yo-tutkinnonkin!

    http://kompassi.lasipalatsi.fi/page.asp?_item_id=955

    lukion todistuksella ei tekisi yhtään mitään. Itse ainakin pääsin lukion käymällä ja kirjoitukset suorittamalla opiskelemaan sitä alaa, jota haluan lopun ikääni tehdä. Ilman lukion antamia tietoja en olisi tänne ikinä päässyt.

    Äänestä

Minäkin olen kolmannella luokalla lukiossa, ja samanlaisia kokemuksia on ollut mm. jännityksestä koulussa. Ei silti kannata lannistaa ja aliarvostaa itseä. Minäkin kyllä sitä teen välillä muiden seurassa, ja sitten en enää voikaan olla normaali itseni. En usko, että susta kuitenkaan mitään taakkaa kenellekään on.

Onneksi kaikista tunteista oppii ulos, kun vain etsii ulospääsyä :) Ota kiinni siitä, mitä sulla nyt on. Jos kirjoittaminen helpottaa oloa, tännehän voit kirjoittaa ihan vapaasti. Muista, että päämäärä on kuitenkin se, että pääsee pois ahdistuksesta eikä jää siihen kiinni. Ymmärrän sen, että tulevaisuus näyttää synkältä tuossa tilanteessa, kun ei tiedä mitä tekisi ja koulussakaan ei ole kaveria, jolle puhua. Tiedän sen jännittämisen yksinäisyyden takia todellakin, kun minullakin on ollut samanlaista. Nyt kolmannella olen yrittänyt olla hieman puheliaampi. Joten sinäkin yrittämään jos vaan viitsit:) Ihan tavallisia, mutta tietenkin erilaisia me kaikki ihmiset oikeestaan ollaan. Jotkut on tunteellisempia kuin toiset jne.

Minäkin olen miettinyt tuota että:
"Lukion jälkeen tuntuu että ainoa vaihtoehto on mennä uuteen kouluun.." Kukaan muu ei tietenkään päätä mistä sinä tykkäät. Hirveän "epäsopivalta" (ei keksiny muuta sanaa kuvaamaan:D) kyllä minustakin tuntuis lähtä esim. ammattikouluun, mutta voihan sitä mennä, jos haluaa eikä löydä esim. ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta omaa alaa tai mitään mikä kiinnostas.

Sitäkin kannattaa todella miettiä, mikä kiinnostaa. Esim. minä olen päätynyt siihen, että yliopistosta kiinnostaa eniten terveyteen liittyvät opinnot. Kun päälinja on selvä, niin voi sitten miettiä mihin sitä oikeastaan haluais. Toisaalta mua kiinnostaisi tehdä käsillä jotain konkreettista työtä esim. käsitöitä, ommella ja silleen. Mut sellastahan ei ole yliopistossa:D Eli pitää vielä miettiä vaihtoehtoja.

Eikä sitä tulevaisuutta kukaan tiedä. Kaikki koulutushommatkin saattaa vaihtua täysin ja silleen.

Hups, mikä jaaritus tästä tuli xD

Äänestä

Onko lukiosi oppilasmäärältään suuri? Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Äänestä

Mikäli sul on enää muutama kurssi jäljel ni käyt loppuun etkä sen päin mieti ollenkaa lukion taivalta vaan keskityt johonki mikä saattais olla sulle sopivaa ja keskityt vaik siihen. Ite kävin lukion ja kadun ku en lopettanu kesken ja menny amikseen. Mutta se on ollu ja menny ja katse kohti jotai mikä ois lupaavampaa. Ite meen aikuiskoulutukseen ja siitä joku nopee koulutus ja sit vaa tienaamaa :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Evsw kirjoitti:

Käyn nyt kolmatta vuotta lukiossa, mutta valmistuminen viivästyy vähäisten kurssisuoritusten vuoksi. Opiskelu on ollut yhtä tuskaa lukiossa. Ne muutamat kaverit ylä-asteelta menivät ammattikouluun ja lukiossa uusia kavereita en ole saanut yhtään. Herääminen aamulla ja kouluun lähteminen tuottaa vaikeuksia, kun tuntuu ettei koulussa ole ketään jolle edes puhua. Jännitys on yksinäisyyden takia kasvanut tosi pahaksi. Tunnen että koulussa ketään halua olla kanssani ja pidän itseäni vain taakkana muille.
Opiskelu lukion jälkeen tuntuu tosi vaikealta ajatukselta. Jälkeenpäin on tullut mietittyä, että ammattikoulusta olisin saanut valmiudet työelämään ja opiskelut olisin voinut jättää hyvillä mielin. Lukion jälkeen tuntuu että ainoa vaihtoehto on mennä uuteen kouluun ja pelkään että jään taas yksin ja masennun. Tulevaisuudennäkymät ovat synkät, eikä minulla ole mitään haaveita enää elämältä. Joskus toivon että voisin palata lapsuuteen, jolloin ei ollut murheita ja elämäniloa vielä oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu