Minkälaisin konkreettisin keinoin saamen kieli aikoinaan elvytettiin?
Olen kuullut, että kieli oli aivan kuihtumassa kokonaan pois, mutta nykyäänhän kieli on todella voimissaan. Kuinka siis tähän tilanteeseen on päästy ja kauanko se vei aikaa?
saamenkielen elvytys
4
843
Vastaukset 4
- qiiww
en nyt uskaltais sanoa voimissaan mutta parempaan päin koska sen arvostus on noussut etenki saamelaisiin kohdistuvan yleisen asenteen vuoksi. enää saamelaisuus ei ole häpeän aihe mutta valitettavasti vieläkin on stereotypioita vahvana elämässä etenkin etelän tietämättömien keskuudessa, mutta tietohan lisää ymmärrystä, joten sitä odotellessa.
Saamelaisten keskuudessa tapahtui niin kutsuttu etninen herääminen, ja oman kulttuurin arvostus alkoi nousta.(hankala sanoa koska, ehkäpä 50-luvun kieppeillä). jotku viisaammat kertokaa paremmin ja lisää:)
mutta joka tapauksessa ympäröivän valtakulttuurin vaikutus on niin suuri pienelle kulttuurille ja sen elinvoimaisuudelle. suomi melkein tukahdutti omat saamelaisensa.
jotenki sitä on kuitenki taisteltu.
saamenkieltä alettiin opettaa varmaa n. 60-luvulla kouluissa.
2000-luvun kielipesät..
kulttuuritapahtumat vahvistavat yhteisöä ja kieltä.- koko ajan kuihtuu
Kieli kuihtuu koska enää harvoin saamenkieltä taitava saamelainen ottaa puolison omasta heimostaan.
Näkyy kaikilla eniten ääntä pitävillä olevan suomalainen puoliso. Jos perheessä ei puhuta äidin/isänkieltä,niin kenen syy? Lapsi menee päiväkotiin tai kouluun, niin alkaa vaatimus että äidinkielellä pitää opettaa. Millä äidinkielellä jos omat vanhemmatkaan eivät saamea puhu?
Näin on käynyt kohdallani, kun ukki nai suomalaisen ja sitä rataa eteenpäin.
Itselläni on onneksi kielipää ja olen opiskellut useita kieliä, saameakin.
Saamenkielen puhuminen pitää lähteä perhepiiristä. Päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla on suurin ongelma se, että ei ole saatavilla saamenkielentaitoisia työntekijöitä.
Aikuiskoulutuksessakin, joissa suomenkielisille virkailijoille annetaan saamenopetusta, käy niin, että ei löydy opettajaa. Kuka se tähän löytää viisastenkiven?
Muistit oikein, kansakoulussa 1960-luvulla oli saamenopetusta. Silloin oli vielä perheitä, joissa lapset oli opetettu puhumaan saamea ja joillakin luokkakavereilla oli aluksi vaikeuksia suomenkielen kanssa. - ex-ohcejohkalas
koko ajan kuihtuu kirjoitti:
Kieli kuihtuu koska enää harvoin saamenkieltä taitava saamelainen ottaa puolison omasta heimostaan.
Näkyy kaikilla eniten ääntä pitävillä olevan suomalainen puoliso. Jos perheessä ei puhuta äidin/isänkieltä,niin kenen syy? Lapsi menee päiväkotiin tai kouluun, niin alkaa vaatimus että äidinkielellä pitää opettaa. Millä äidinkielellä jos omat vanhemmatkaan eivät saamea puhu?
Näin on käynyt kohdallani, kun ukki nai suomalaisen ja sitä rataa eteenpäin.
Itselläni on onneksi kielipää ja olen opiskellut useita kieliä, saameakin.
Saamenkielen puhuminen pitää lähteä perhepiiristä. Päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla on suurin ongelma se, että ei ole saatavilla saamenkielentaitoisia työntekijöitä.
Aikuiskoulutuksessakin, joissa suomenkielisille virkailijoille annetaan saamenopetusta, käy niin, että ei löydy opettajaa. Kuka se tähän löytää viisastenkiven?
Muistit oikein, kansakoulussa 1960-luvulla oli saamenopetusta. Silloin oli vielä perheitä, joissa lapset oli opetettu puhumaan saamea ja joillakin luokkakavereilla oli aluksi vaikeuksia suomenkielen kanssa.Valitettava tosiasia on ainakin Suomen puolella se, että suurin osa saamea osaavista saamelaisnuorista puhuu keskenään suomea, vaikka molemmat osaisivatkin samaa saamea. Tiedän monia noin 30-vuotiaita saamelaisvanhempia, jotka kovasti hehkuttavat puhuvansa lapsilleen saamea kotona ja vaativat lapsilleen saamenkielistä opetusta, jotka vaihtavat ystäviensä seurassa suomen kieleen, vaikka ystävätkin osaisivat saamea. Sitten sitä ihmetellään ja itketään, kun lapset eivät vapaa-ajallaan tai koulujen välitunneilla puhu saameksi.
Mukavaa huomata asiasta nousseen paljon keskustelua:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8506032
http://www.facebook.com/topic.php?uid=5422278262&topic=12921
Oppimalla kysymällä ja anakin meihin etelän variksiin se auttaa. Aikoinaan luin Aapista ja kielioppia. Mutta yksin en jaksanut ja annoin ne pois.
Nyt on vime aikoina pyörinyt päässäni tämä kysymys. Onko tämä saamea? "Mun rahkista tu".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94867Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150819- 60692
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29532- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401