On se kumma, kun aina pitää narista siitä mitä on lasten päällä. Jos vanhemmat ei tajua pukea lastaan oikein, niin niille on annettava neuvot siihen. On heidän omaa syytään, jos lapsi on läpimärkä, kun se haetaan kotiin. Silloin edes luulisi hoksaavan, että syy on vanhempien valitsemassa vaatetuksessa, eikä hoitsuissa. Kunnon reimatecit tai vastaavat pitää märän ja kylmän loitolla, eikä silloin tarvita kurahousuja ollenkaan, eikä niiden erikseen pesemistä myöskään. Jokaisella on varaa ostaa ne lapsilisällä, jota maksetaan jokaisesta lapsesta erikseen. Mä ainakin nostaisin metelin, jos ulkoilut jätettäisiin väliin siksi, ettei joku raaski ostaa lapselle kunnon tamineita. Eikä tarha ole muutenkaan velvollinen vaatettamaan ketään. Se kuuluu vanhemmille.
Ainaista narinaa
lastenhoidosta!
474208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Sikshän ne ulkoilut jää väliin, kun ei viitsitä pukee kurahousuja...
Ja se lapsilisähän on noin 100€/kk, riittääkö edes yhden kuukauden lapsilisä siihen haalariin? Ja ollaanko koko kuukausi sitten syömättä vain siksi kun täti ei viitsi laittaa kurahousuja tarhassa, vaikka maksat siitäkin jo yli 200€/kk, johon ne lapsilisät eivät riitä edes puoliksi! Ja toi hoitomaksukin tulee muuten joka lapsesta erikseen!
Kyllä olet narinat ansinnutkin, jos koittaisit hoitaa hommas, niin jäis varmaan narinatkin vähemmällä, siitä ne vaan johtuu!
Tai jos et tosiaan jaksa niin vaihda sitä alaa!!!
Ja on sekin hoitsujen tehtävä katsoa pyöriikö mukula vesilätäkössä, tai seisooko rännin alla ym. ym.
Et jos sää koitat hommias helpottaa, niin kyl sun pitäs tajuta, että se ei onnistu vanhempien rahapussin kautta, koita vaan päästä lorvikataristas yli!
Ja tarha on velvollinen pukemaan lapset, mee takasin koulun penkille jos et sitä vielä tiedä!
varusteet, voi lapsi pyöriä vesilätäkössä. Ja se on ihan sama onko lapsella kunnon vedenpitävä puku vai kuravaatteet, kunhan on kunnolliset ja ehjät.
Ja itse en ainakaan halua laistaa kurahousujen laitosta, mutta kyllä vanhemmille sanon asiasta, jos 4 vuotiaalla lapsella on sama sadetakki kuin oli 2 vuotiaana ja sen alle pitäisi mahtua vielä toppapuku. Ihan mielelläni puen ja opetan lapsia itse pukemaan kuravaatteita, kunhan ne on helposti puettavia, että lapsi voi ne itsekin saada päälle aikuisen auttaessa.
Ja siihen ettei päiväkodin tarvitse vaatettaa lapsia, niin itse ymmärsin asian niin, että vanhemmat eivät voi olettaa, että kyllä päiväkodista löytyy lainavaatetta, jos ei ole omia mukana. Näin ei todellakaan ole. Meillä ainakin on niukat varavaatevarastot ja koot ovat mitä sattuu, eli kaikille ei löydy sopivia.
lastensa vaatteet niin, että lapset voi pyöriä vesilätäkössä.
Jos lapsi voi pihalla pyöriä vesilätäkössä, ja se on sallittuakin, niin silloin saa ruokapöydässäkin kääntää soppalautasen nurin, ja sekin on sallittua, nämä asiat ovat täysin verrannollisia keskenään!
Mutta se kuuluukin päiväkodin henkeen, että ei ole väliä sotkeeko mukula pihalla itsensä, mutta jos sotkee päiväkotia, jolloin hoitajat joutuvat siivomaan, niin se ei ole sallittua.
Miksi pihalla ei tarvi katsoa lasten perään, ei edes että pyöriikö lapset vesilätäkössä? Ei se ole ihme että he hukkaavatkin lapset sitten pihalla.
lapselle, vaatteisiin, leluihin. Vai meinaatko ettei lapsi saa maksaa mitään vanhemmilleen, että ruokaakaan et kustanna? Voi voi ois kannattanu miettiä ennen kuin rupesit lapsia tekemään...
Tuntuu nykyisin että äidit (ja isät) ajattelee vaan omaa napaansa, kunhan itse saa kaiken mitä haluaa, lapsen tavaroista voi pihistellä. Kurjaa!
Joka kuukausi ei tarvi ostaa jotain, voi nääs säästää ja ostaa kerralla kaikkea mitä tarvii.
Kyllä ne vaatteet kastuu ihan tavallisissa leikeissäkin, ei tarvi pyöriä lätäkössä. Vai oletatko että lapsesi seisoo paikoillaan katoksen alla...
nykyään usein niin märkää ettei lapsen tarvitse pyöriskellä kuralätäkössä kastuakseen, taidat tahallasi vääristellä asioita.
Pointti oli se, että lapsilisät ei millään riitä lapsen elättämiseen, ei hoitomaksuihin, ei edes vaatteisiin, että siihen minimaaliseen tukeen on aivan turha vedota!!! Voi voi noita tarhantätejä, kun ne vihaa hoitamiensa lapsien vanhempia niin paljon, että se vaikuttaa lapseenkin, olisi varmaan kannattanut miettiä totakin juttua, ennen kuin tollasen ammatin itelleen valitsee! Aina kun tädit saa kritiikkiä, niin ajatellaan että vanhemmat on omahyväsiä, joku "pikkuinen" asennevamma!=(
Ja toinen pointtini oli, että normi kuravaatteet ei pidä niin hyvin vettä, että ne kestäisi vesilätäkössä uimisen, mutta kai vanhempien pitäs sit ostaa parempia haalareita! Tai kai jotain kokovartalo-kortsujakin löytyy...
Sen ainakin oletan, että mukulani ei ui vesilätäkössä, niin kuin varmaan moni muukin omahyväinen vanhempi!
lapsia ollut uittamassa kuralätäkössä. Lätäkössä pyörimisellä kyllä tarkoitin ihan lasten leikkiä veden äärellä. Toki osa siellä istuu ja kyllä, me aikuiset käydään niitä sieltä pois nostelemassa, vaikket sitä uskokaan. Mutta todettu on, että mm. Reimatecit ovat kuivia sisältä, vaikka lapsi olisi istunut lätäkössä. Ja meillä on onneksi niin ihania vanhempia, että ovat tuoneet lapselle kunnon ulkovarusteiden lisäksi tarpeeksi vaihtovaatteita, että saavat leikkiä myös niitä kuraleikkejä eikä haittaa, jos kastuu ja likaantuu. Ja meillä on aina sanottu vanhemmille, että pukuja ei tarvitse meidän takia pestä joka päivä, vaan ne voi jättää vaikka päiväkodille kuivumaan ja lähteä kotiin toisilla vaatteilla.
haalari ja kuravaatteet! Se on lätäkössä uimista jos, haalari on kuravaatteista huolimatta märkä.
Ja jos se on AINA märkä, niin silloin on tädeillä parantamisen varaa, niin on kyllä vanhemmillakin KASVATUKSEN suhteen, ei vaatteiden! Eli tarkoitan, että sitä pitää vahtia, ja komentaa, ettei lapsi siellä lätäkössä pyöri, ei välttämättä ostaa parin sadan haalaria sen takia, ettei viitsi minkään näköistä siisteys kasvatusta pitää, ja jos vanhemmat sitä pitää, niin päiväkoti ei sitä välttämättä kuitenkaan tue!
ymmärrä. Olen pankkialalla, miten se liittyy siihen, jaksaako tarhan tädit vetää kuriksia jalkaan lapsille vai ei? Meidän perheessä ei ole yhdelläkään lapsella kurahousuja, koska ne ovat vanhanaikaisia ja turhia, kun nykyajan materiaalit ovat erittäin vedenpitäviä ja kestäviä.
ihanampaa, kuin leikkiä vesilätäköissä!
Nykyään sen voi tehdä jopa kastumatta, jos vanhemmat satsaavat kunnollisiin vaatteisiin.
Leikki on lasten työtä!!
Miksei nykyään? Miks nykyään tarvii ostaa toista sataa maksavat haalarit? Ei muuten voi leikkiä?
Ja sit voi kattoo kans et minkä näkösenä ne mukulat menee eka luokalla kouluun, pelkän koulumatkan jälkeen.
lapsilla jos aina vaan kielletään.
On tilanteita, joissa täytyy kieltää, mutta kyllä joskus pitää saada leikkiä sydämensä kyllyydestä.
Onneksi useimmat vanhemmat ymmärtää tämän ja valitsee lastensa varusteet sen mukaisesti. Kurahousut ja sadetakki sekä kurahanskat ja kumisaappaat ovat mainioita sadesään ja kostean kelin varusteita. Kunhan ovat ehjiä. Jos joku haluaa ostaa kalliimpia vaatteita, niin ostaa sitten, mutta perinteisillä sadevaatteilla pärjää.
ole niin pitävät kuin pitäisi.
jos lapsi leikkii polvillaan kuraleikkejä niin suurimmalla osalla on polvet kuitenkin märät.
ei kurikset oo tehty luttaamista varten vaan roiskeitten ehkäisemiseksi.
vanhemmat ovat vielä laiskempia pukemaan lapsilleen kuriksia ja vaatteita yleensä, (tässä niille jotka moittii hoitajia laiskoiksi) vanhemmat narisee hoitajalle jos ei olla oltu iltapäivällä ulkona, vaikka askartelun tai jonkun muun tuokion vuoksi. miksi niin ???? koska nämä vanhemmat eivät halua mennä lastenkanssa esim. kostealla ilmalla ulos seisomaan ja vahtimaan lasten tekemisiä. vanhemmat ne laiskempia on monessakin asiassa kuin hoitajat
sisältyy päivähoitomaksuun? Ja kai lasten muutenkin pitäs päiväsaikaan ulkoilla, eikä illalla pimeessä.
Ja voipi olla että niillä vanhemmilla on työpäivän jälkeen kotihommiakin aikas lailla, ruuan tekemiset, haalareiden pesut ym. Että aika ei välttämättä riitä lasten ulkoiluttamiseen, kun siinä samalla ei voi tehdä kun ulkotöitä =(
Joten sisällä on helpompi olla lapsen kanssa ja tehdä samalla kotitöitä, kun ulkona.
auttaa tässäkin asiassa. Meillä iltasatu luetaan aina 19:30 ja valot sammuu lastenhuoneesta 20:00 ja hetken päästä lapset ovat untenmailla. Joka päivä on sama rytmi, ei mitää nukkumisongelmia. Lasten kanssa ulkoillaan jonkin verran vielä tarhan jälkeen ja kun tullaan sisälle niin, niin heitän haalarit ja kurikset kaikkineen koneeseen. Siinä ei kauaa nokka tuhise, kun sitten ripustelen ne kuivamaan ja ovat kaikki aamulla kuivia, ja jos ei ole, niin sitten varahaalarit ja kurikset käyttöön. Toimii meillä aivan hyvin ja lapset ovat aina puhtaissa vaatteissa. Lasten nukahdettua on vielä kauan aikaa puuhailla kaikennäköistä ja laittaa kaiki aamuksi valmiiksi. En ymmärrä miten ihmiset saavat kauhean kiireen aikaiseksi iltaisin. Meillä homma toimii.
ja ruokailu kuuluu yhteen?
Sotkeminen kun sotkeminen, toinen sotkeminen sotkee vaan myös päiväkotia, joten paljon harvemmin lapset päiväkodissa kääntää lautasensa ympäri, kun pyörii ulkona vesilätäkössä. Siten ne on verrannollisia.
Lapsista se lautasen ympäri kääntäminenkin on kivaa, mutta sitä kyllä vahditaan ettei niin pääse käymään!
että jotkut ei vain yksinkertaisesti jaksa tai viitsi pestä ja huoltaa niitä lastensa vaatteita. Jotkut ei vain tule ajatelleeksi sitä, että ne lasten vaatteet kuuluu kotiväen huoltaa. Lasten tekeminen on kivaa, pyykkääminen ei ole.
laiskoja kieltää lapsia, jotkut vanhemmat on tunnollisia että opettaa jonkinlaista siisteyskasvatustakin lapsilleen ja jotkut tarhantädit on vaan niin laiskoja, että on helpompi ajatella että vanhempienhan kuuluu siivota tätien jaksamattomuudesta johtuvat sotkut, mutta mistä teille sitten maksetaan, ei mistään!
hoidettavaksi niitä lapsianne. Miksi niillä sitten on niitä kuriksia, jos haluatte, että lapsi seisoo paikallaan ulkoilun ajan, jottei tulisi sitä pyykkiä. Mä ainakin olen iloinen, jos lapsi on sen näköinen, että on leikkinyt mielin määrin. Kurikset nyt pesasee hetkessä vedellä ja pyykkipulverilla. Ei siitä tartte hirveeetä numeroa nostaa. Mutta laiskat nyt jaksaa ainakin valittaa milloin mistäkin. Tälläkin ajalla olisi jo joku ehtinyt kuriksensa pestä.
kin sen lautasen kääntää ympäri, niin tuskin se sallittua on missään tarhassa, mutta leikkiminen on sallittua.
leikkiminen on sallittua, vaikkei kotona olisikaan, ja leikkimistä se lautasen kääntäminenkin on!
Tämän päivän vanhemmat ovat useasti hyvin koulutettuja fiksuja ihmisiä, mutta ihmeellistä kyllä he eivät ehdi paneutumaan jälkikasvunsa asettamiin vaatimuksiin. Oletetaan, että päivähoidossa hoitajat vaatettavat, pitävät puhtaana sen oman kullannupun jne. Kuitenkin sopivien asianmukaisten vaatteiden ostaminen ja puhtaanapito kuuluu nimenomaan vanhemmille. Päivähoitoon tarvitaan myöskin sisävaravaatteita puseroa housuja ainakin 4-5 kpl/vko. Viis niistä ulkoiluun tarkoitetuista hienoista reimateceistä, kunhan on puhtaat ja ehjät ulkovaatteet; kurahousut ehjät, jalkalenksut ehjät jne. Reimateceissä on se hyvä puoli, että suojaavat kosteudelta ja ovat lämpimät ilman kuravaatteita, mutta niittenkin pinta kuluu pesuissa, eikä vanha reimatec-haalari enää ole riittävän vettä hylkivä.
Tämän pvän vanhempien olisi syytä ensin katsoa omaa toimintaansa, ennenkuin syyttävät pvähoidon hlökuntaa märistä vaatteita ja lapsen vilustumisesta. Vaik useasti sen valittamisen takana on jokin muu syy omaan pahaan oloon, joka verhoutuu joutavaan valittamiseen!
sanoa muutama sana niistä Reimateceistä. Ensiksi ovat kalliita kuin mikä. Pitävät ehkä vettä uutena. Mutta, mutta. Likaantuvathan nekin.Pitääkö lapsi olla likaisissa Reimateceissä koko talven.Kunnon Kura- sade haalarit ovat parhaita. Niitä voi huuhtoa ja tarvittaessa pestä pesukoneessa.Reimatecin hanskat hikovat sisältä ja eikä sa laittaa lämpöpatterin päälle. Minusta Reimareceissä ole muuta sanottavaa kuin että kalliita ja liika kehuttuja.Ihan tavallinen huokeampi haalari riittää ja sade -kura säällä kuravaatteita päälle. Ja nekin niin isot että mahtuu muuta alle. Täällä joku kirjoitti asiasta. Lapset on välillä kuin topattuja makkaroita kun on liian pienet kuravaatteet päällä.
toivottu nämä lapset, jotka meillä on ja jokainen on hoidettu 3v asti kotona. Tarhaan, kun menivät niin siellä viihtyneet oikein hyvin. Kaikille on hankittu laadukkaita vaatteita hinnasta välittämättä. Mikään ei ole heille liian kallista, jos se on tarpeellista, kuten nämä reima-tec vaatteet. Jokaiselle ostetaan omat ulkoilupuvut joka vuosi. Juuri lämmön ja vedenpitävyyden takia. Lapset saavat touhuta mielinmäärin ulkona. Tarhassakin on sanottu, että antakaa vaan leikkiä vesileikkejä. Lapsuus on niin lyhyt. Ärsyttävää, kun aina valitetaan, miten kallista kaikki on. Eiköhän nyt lähes kaikki hanki lapset tarkoituksella. Ja kaikilla on tiedossa Suomen hintataso. Niin ei kai se mikään yllätys ole, että lapsista on kuluja. Toisista enemmän, toisista vähemmän. Vaatehuolto ja lasten vaatettaminen todellakin kuuluu vanhemmille, ei tarhan tädeille!
lapsellensa ostaa reimatecin haalareita ym. niin ei ois pitäny tehdä lapsia ollenkaan?
Kieltämättä, en kyllä silloin, kun lapsia rupesin hankkimaan, niin miettiny, että niille pitää ostaa reimatecin haalarit, ja jos ei osta niin ei kannata lapsia hankkiakaan...
Toiseks reimatec-haalariin kun tulee ykskin reikä, niin kaikki ominaisuudet häviää, ja se voi tulla samana päivänä kun sen on ostanu.
Mut kai nää on näitä juttuja, et oot huono taloudenhoitaja/vaimo/äiti, jos ei teillä ole tubervara-kippoja...
kipot on? Vaikuttaako ne jotenkin lasten pukeutumiseen sadesäällä? Lapsi pääsee itsekin muuten paljon helpommalla, kun hänen tarvitsee pukea vain se yksi reima-tec haalari päälleen, kuin kiskoa kuriksia jalkaansa, varsinkin, jos ne on kuraiset, kun laiskat äidit ei jaksa pestä niitä.
Meillä on kolme pukua jokaisella. Silloin aon ainakin yksi puhdas ja kuiva aina. Eivät ole reimateccejä kyllä, vaan meillä pelaillaa kuriksilla märällä kelillä. Joskus ostin erehdyksessä reimatecin haalarin, joka oli todella huono hinta-laatusuhteeltaan.
on tullut joku muoti ilmiö ja näyttäminen, että onhan meillä varaa ostaa Reimatec haalaria, mutta samalla kumisaappaat voivat olla niin pieniä että hyvä kun jalkaan mahtuu.
Kyllä reimatec pitää kosteutta uutena ei silti mikään sade asu ole. Ja entäs kurakeli. Eihän Reimateciä voi mennä suikuttamaan kylppäriin niinkuin kurahaalarit.Yhtä kuranen ja hiekkanen se Reimateci kin on. Minulla on niin monen vuoden kokemus että EI Reimateciä.
Vanhempien pitäisi sitten hoitaa lapsensa ITSE KOTONA, ei olisi niin paljon ongelmaa ja valittamisen aihetta.. Lapsen vaatteet eivät kastu, tule likaisiksi/kuraisiksi, kun olette kotona 4seinän sisällä. Ei tarttisi valittaa kun ei ole rahaa hyviin reimatecin pukuihin jne.. Lapset ainakin meidän päiväkodissa saavat leikkiä vesilätäköissä ja lumessa on vanhempien tehtävä hankkia oikeanlaiset varusteet lapselle oli sitten reimatec tai kurikset ja puku.. Vanhemmat itse kyllä kulkevat viimeisen päälle muodikkaissa kuteissa ja vetävät tupakkaa ja käyvät juhlimassa, mutta lapset tarpeisiin ei ole varaa, lapsi kulkee resupellenä ympäriinsä, ei ole sopivan kokoisia kusiksia, saappaita tai vaatteita. Ei se lapsilisä ole sitä varten millä lapsen elättää sen kuukauden vaan avustus lapsiperheille tasottamaan lapsen mukana tuomia kuluja.. EHKÄ NE LAPSET KANNATTAA TOSIAANKIN JÄTTÄÄ HANKKIMATTA, ON SE ELÄMÄ NIIN PALJON HELPOMPAA...
lapset kyllä ulkoilevat vaikka kaikilla ei olisikaan sopivia varusteita.. ja kaikki lapset laitetaan ulos ulkoilemaan. On VANHEMPIEN TEHTävä huolehtia että lapsella on oikenlainen varustus. Tai sitten lapsi ulkoilee niillä mitä hänellä on. välillä kyllä joudutaan lainaamaan mm. kuriksia, mutta joka kerta emme kyllä niitä lainaa, vaan sanomme vanhemmille että nyt ovat lainassa toisella lapsella, jos haluat lapsesi "kuivana" kotiin tuo omat kurahousut, ei ole nimittäin pk,n tehtävä lasta vaatettaa..
olen ostanut lapselleni reimatecin haalarit ja kunnon kurahousut. Oikeanlaisia vaatteita on yllinkyllin, silti usein kun haen lapseni tarhasta, on hän läpimärkä ja likainen. Ei siinä vaatteet auta, jos maassa möyrii.
ei siellä tarhassa tarttis olla mitään tarhanvaravaatteita vaan ne on vanhempien vastuulla hommata. Kun pakkaa kaiken jo illalla valmiiksi, niin silloin tulee varmasti kaikki tarpeellinen mukaan.
lainata tarhasta vaatteita, jos ei ole ehtinyt tai jaksanut pestä pyykkiä.
Vaikka jo huomasin, että tämä keskustelu on silkkaa ikävää riitelyä ja syyttelyä, haluan silti panna lusikan soppaan ja hämmentää hetken. Lapsi ei todellakaan tarvitse sadan euron haalaria, jotta pysyisi hoitopäivän aikana kuivana pihaleikeissä. Reimatecit ja muut techit ovat ihan silkkaa vanhempien kusetusta, niin kuin monet, monet muutkin tavarat, joita meille vanhemmille kaupataan tyyliin "lapsellesi vain parasta (lue: kalleinta)". Lapselle riittää lämpötilaan sopiva, oikeankokoinen, tavallinen, helposti puettava, pestävä, turvallinen ulkoiluhaalari, jonka päälle laitetaan kuravaatteet silloin, kun keli niin vaatii.
Valitettavasti lapseni hoitopaikassa ei haluta kuravaatteita lapsille pukea. Katselin naulakossa roikkuvaa sadepukuarmeijaa aikani ja puutuin siihen, sillä kyllästyin hakemaan päivittäin lasta, jonka vaatteista ei puhdasta kohtaa löytynyt. Minulla ei ole avolava-Toyotaa, jonka lavalla on tynnyri kuraisen lapsen kuljetusta varten, niin kuin joillakin tuntuu ilmeisesti olevan. Otin asian siis puheeksi hoitajien kanssa ja siitä lähtien on lapselta ne nimenomaan heidän alkujaan vaatimansa(!!!) kuravaatteet löytyneet yltä. Näin lapsi saa leikkiä miten haluaa ja minä saan siistin lapsen autooni päivän päätteeksi, kun kuorin kurapuvun alta puhdaspukuisen lapsen. Näin vältytään myös jokapäiväiseltä haalaripyykkäykseltä.
Minun mielestäni vanhemmat voivat vaatia hoitajilta asiallisesti korjausta ilmiselviin epäkohtiin, samoin kuin hoitajat voivat esittää omat toiveensa. Tällä palstalla on turha lätkyttää, kun asiat voivat korjaantua henkilökohtaisella keskustelulla. Olkaapa rohkeita! Selän takana jaksatte kyllä kohkata, mutta tehkääpä asioille ihan oikeasti jotakin.
Aamen!
kun nimenomaan sanoo, ettei mun mukula tartte kuriksia, kun on reima-tec haalari päällä, niin kun hänet hakee, niin lapselle on laitettu tarhan kurikset. Nämä on niin uppiniskaisia niiden kuristen kanssa. Olen sanonut monta kertaa, että me ei tuoda kuriksia, kun ne on meidänkin mielestä vanhanaikaisia. Huh huh...
-helmiä sioille.
että ne reimatecit vaikka tosiaan hyviä onkin, ei silti kurahousuja korvaa. Rapaantuneet kurikset on paljon helpompi vaan pestä altaassa ulkoilun jälkeen ja laittaa kuivauskaappiin kuivumaan. Kostealta lumelta ja jopa loskalta ne suojaavat kyllä ihan hyvin, mutta likaantuvat ihan kuten muutkin vaatteet. Sinun parastasi ne tätit siellä päikyssä ajattelee kun lainakurikset lapsellesi puvun päälle vetävät. Ajattelevat ettei sinun tarttisi joka ilta kalliita reimatecejäsi koneessa pyörittää. Yrittävät myös varmaan selvitä vähemmillä valituksilla. Joka vuosi on ryhmässä pari vanhempaa jotka eivät halua että lapselle laitetaan kurikset. Sitten kun tehdään työtä käskettyä alkaa joka iltainen marmatus siitä, kun lapsi on niin märkä ja likainen aina hoidosta haettaessa ja pitää aina olla ulkopukua pyykkäämässä...
tärkein asia ja hänen on helpompi leikkiä tekkiasussa ilman kuriksia. Eikä tekkiä tarvitse koneessa pyörittää joka ilta, riittää kun huljuttaa sen pulverivedessä, niin se on puhdas taas uusiin leikkeihin.
yllättävän hyvin. Viime vuonna monena iltana yhdelle isälle kauhistelin, että toivottavasti tyttö ei ole aivan läpimärkä, kun ei ole kuriksia vaan pelkkä reimatecin puku. Isä sanoi, ettei yhtenäkään iltana ole ollut sisävaatteet märkinä, kuin ehkä vähän kengän ja lahkeen rajasta joskus. Ja kyseisen lapsen puvussa oli takapuolen kohdalla vielä isohko viilto puvussa.
Eli jos ette vanhemmat halua lapsellenne puettavan niitä kuriksia, niin selvästi ilmoitatte päiväkodissa asiasta. Sanotte ettei teitä haittaa se, että puku on likainen, ei sitä joka päivä tarvitse pestä.
Eikä se likainen tec-puku sotke päiväkotia sen enempää kuin kuivuvat kurikset ja tavalliset puvut. Meillä ainakin tecit jätetään kuivumaan kuraeteiseen.
Minusta sinä viestin aloittaja nariset turhia!
Puhuit tuosta reimatec:en kura-asuista ja että lapsilisä riittää kyllä niihin ja kunnon vaatteisiin lapsille.. Lapsilisä on vain 100e/kk, se riittää yhtiin kurahaalareihin tai haalareihin, mitkä yleensä maksavat 80e. Ellei sitten satu käytettynä löytymään hyväkuntoista ja halvempaa asua. On se vain niin, ettei lapsilisällä ostella hyviä vaatteita ja paljoa. Varsinkaan lapsen kasvaessa, se on minusta muutenkin naurettavan pieni summa kelalta edes vaivautua maksamaan. Valitettavasti.
Mutta juu, jos molemmat vanhemmat ovat töissä (ja hyväpalkkaisessa) on toki varaa ostella riittämiin hyviä vaatteita. Mutta ajattelepa jos yksi vain tienaa, ja keskituloisesti, omistaa auton, on vakuutuksia tms. Meilläkin on tiukkaa juuri sen takia..eli ei aina ole varaa ostella..
Mutta itse olen jokatapauksessa pyrkinyt ostamaan kunnolliset ja käytännölliset ulkoasut lapselle. Myöskin nätit ja laadukkaat muut vaatteet. Ja kotona pidetään sitten huonompia, mutta kun lapsi viedään esim. hoitoon puen sitten paremmin..
Mutta laajennapas ajatteluasi.
Meillä ei lapsilla ole tarhassa ollut mitään reimatekkejä vaan ihan hyvät ja toimivat kuratamineet.. Kuivina ovat kotiin tulleet.
Ennemmin ostan pari halvempaa toppapukua, jos toinen on likainen tai märkä, toisen voi ottaa käyttöön.
Yksi lapseni sai tälläisen 100€ puvun, ja sanoisinko, että noin 2vkoa ja se oli jo rikki, kun taas halvemmat olivat ehjiä.
Kuratamineet ovat siitä ikäviä, että hikoavat, senhän tietää jokainen joka itse on itselleen sellaiset päälle pukeneet, mutta kyllä minäkin edelleen itselleni puen sadetaki, kurahousut ja kumpparit jos ollaan ihan vesi/loskakeliin menossa lasten kanssa peuhaamaan.
Mutta kukimme tavallamme.
Ulkomailla on saatavissa kurahousu-saapas-yhdistelmiä, joiden etuna on se, että lahkeesta ei pääse vettä tihkumaan sisään. Hintaa tällaisille yhdistelmille tulisi noin 50 euroa. Vosiko tällaine kiinnostaa porukkaa, jos näitä olisi Suomessakin saatavana? Kuivatus vaan täytyy hoitaa ilmavasti, eikä pesu ole yhtä yksinkertaista kuin pelkkien kuristen.
Oli sen verran mielenkiintoinen keskustelu, että kerron oman mielipiteeni kuravaatteista ja reimateceistä. Olen lastenhoitajana päiväkodissa ja itse kannatan perushaalaria (tietysti lämmintä ym.) ja sadekelillä kurahousuja ja -hanskoja. Reimatecit varmasti toimivat hyvin uutena, mutta vanhemmat, muuten ehjät reimatecit EIVÄT pidä vettä! Näitä reimatecejähän EI saa laittaa kuivauskaappiin, joten vanhat, märät tecit eivät ehdi kuivua iltapäiväksi, jos aamupäivällä on ollut märkää.
Minulla o nyt lapsi hoidossa jolla niin hieno uusi reimatec. Siis hieno pari viikkoa sitten. Nyt musta likainen polvista pepusta hihoista ja muualtakin.'
Jos olisi ollut "tavallinen" haalari ja kurahousut likaisilla keleillä olisi haalari vielä siisti ja puhdas, plus ettei edes tarvitse pelätä pesemistä jos likantuisi ettei mene se hieno vedenpittämättömyys pilalle.Reimatec hanskat myös huonoja. Hikovat sisältä ja ovat aivan kosteat, eikä saa laittaa patterille tai kuivauskaappiin.
Niin, jos minä olisin vanhempi ostaisin tavallinen lämmin paljon edullisempi haalari, plus kunnon kurahousut ja sade takki. Ja, vielä tarpeeksi isoja. Inhottava pukea liian pienet kuravaattet päälle. Niissä täytyy osata liikkuakin., ja alle pitää mahtua talvihaalari.
käskepä pestä lapsen vaatteet ennen kuin alkavat haista. Sun vastuulla, jos ei kotiväki itse hoksaa...