Meillä jokaisellahan on naapureita.
Kerrostaloissa useitakin, rivitaloissa muutama, ja omakotitaloissa, joko äänen kantaman, tahi matkan takana.
Oletteko saaneet mukavia naapureita, tullut jopa ystävyyssuhteita, vai ainoastaanko tervehdys tuttuja.
Entäs ne naapurit, joista aiheutuu harmia.
Tai kyttääjänaapurit.
Sana on vapaa, tulisiko keskustelua aiheesta?
Kerrostaloissa useitakin, rivitaloissa muutama, ja omakotitaloissa, joko äänen kantaman, tahi matkan takana.
Oletteko saaneet mukavia naapureita, tullut jopa ystävyyssuhteita, vai ainoastaanko tervehdys tuttuja.
Entäs ne naapurit, joista aiheutuu harmia.
Tai kyttääjänaapurit.
Sana on vapaa, tulisiko keskustelua aiheesta?
Vastaukset 18
Vanhimmat
naapurissa kärpäsenä katossa.Niin mielenkiintoisia ääniä sieltä toisinaan kuuluu.
Kerrostalossa asun. Kaikki mukavia ihmisiä.
Oman rapun asukkaat tunnen paremmin, toisten kanssa moikataan.
Apua saa, ja annetaan. Hyvä rauhallinen talo.
Olen asunut tässä kerrostalossa nelisen vuotta. Oman rapun asukkaat tunnen, poikkeuksetta mukavia ihmisiä, tervehditään ja vaihdetaan muutama sana. Tässä rapussa ei asu mellastajia, eikä liioin kyttääjiä, muuttoliikekin on ollut vähäistä. Muista naapureista en edes tunne kaikkia, tuttuja ovat lähinnä koiraihmiset ja ikäiseni mummot.
Asuinviihtyvyys on parantunut viimeisen kahden vuoden aikana. Naapuritalossa ( kaupungin vuokratalo) on “saneerattu” kovalla kädellä, narkkarit ja riehuvat juopot ovat saaneet häädön ja tilalle tulleet asukkaat ovat tavallisia perheitä.
Prosentuaalisesti tunnen täällä paljon enemmän ihmisiä kuin edellisessä asuinpaikassani rivitaloyhtiössä, vaikka asuin siellä kymmenen vuotta. Johtune siitä, että olen nyt päivät kotona
olen hyvänpäiväntuttu naapureille. Yhden kanssa tehdään enemmän yhteistyötä, otamme toistemme postit, kun jompikumpi on pidemmän aikaa poissa. Käymme satunnaisesti yhdessä lenkillä. Häiriköitä ei ole ja vähän seurataan, mitä tapahtuu. Kerran oli esim. ulko-ovi jäänyt auki ja vastapäinen naapuri oli aikansa seurailtuaan käynyt lukitsemassa. Jos joku verhojensa takaa katselee, kun annan tervetuliaispusun miesystävälle, niin siitä vaan.
alkuajoilta. Alhaalla oleva naapuri hoitaa postilaatikon tyhjentämisen, kun olemme lomalla, muutenkin menee hyvin, mutta parvekkeilla polttelu kyllä häiritsee. Täytyy kestää vain. Se kuitenkin estää lähemmän tuttuilun. En esim. kutsu ketään kylään tai syömään, joka käryttää.
Eräs pariskunta kuvittelee omistavansa koko taloyhtiön.
Itselläni on suurempi asunto enkä ole noin "omistavaa luokkaa".
Tämä pariskunta hiippailee alakerrassa ja ikkunoiden ulkopuolella vahtimassa, asumme alimmassa kerroksessa.
Tulevat vastaan mitä yllättävimmissä tilanteissa.
Jatkuva valittaminen pikkuasioista, naama mutrulla kun tulevat vastaan.
Moni on muuttanut pois noiden ihmisten takia.
Olemme rauhallisia asukkaita, emme polta emmekä juo.
Meiltä ei kuulu juuri koskaan edes meteliä.
Olen päättänyt olla noteeraamatta heitä lainkaan.
Tykkään olla omissa oloissani.
Vaikea päästä autoon, roskia vimään, kauppaan , yleensä ulos, ettei hän tupsahda vastaan.
Ja ongelma on se, että hänellä on aina "tärkeää asiaa", ja jaaritusta pitäisi kuuliaisesti jaksaa kuunnella, se kohdistuu kaikkiin taloyhtiössä asuviin kylläkin tasapuolisesti.
on hänellä vaimo kotona, vaan tuo jatkuva päivystys ulkopulella välillä rassaa.
Eihän kukaan lähde kotoaan tuntia ennen, joten aikakin välillä käy vähiin, kun ei tahdo päästä eteenpäin.
Ei sitä haluaisi ilkeäksikään ruveta, mutta välillä on vaan mentävä kun ei kuulisi mitään.
on epärehellistä!
Vaan eihän tuo mies pahaa tarkoita, ja ongelma ei siis todellakaan ole yksin minun :(
Me naapurusto "naureskelemme", että pitää ikkunasta aina yrittää katsella, millä puolella päivystää. Ulos pääsemme molemmin puolin taloa. Näin talvella hankalampaa, kun roskahuoneessa, tai autohallissa yllättäin hipsii esiin.
Muuttaessamme 4,5-vuotta sitten, 26:n ok-vuoden jälkeen nykyiseen kerrostalon ylimmän kerroksen kulmahuoneustoon, hämmästelin alkuun seinänaapureiden ( 2kpl ) meininkiä.
Toinen kuunteli puhetta ja osittain uskoikin.
Toinen oli umpiluuta eikä hänen kanssaan päässyt edes keskustelemaan öisistä häiriöistä.
Olin listannut tapahtumat.
Pvm. Kellonaika ja häiriön kesto. Häiriön laatu.
Toimitin listan sekä naapurille että isännöitsijälle.
Koska kolmeen kuukauteen ei tapahtunut mitään parannusta kutsuin poliisit.
Hiljaisuus tuli ja on kestänyt.
Myös satunnainen häirikkö uskoi minun olevan tosissani.
Poliisit tarvinnut häirikkö mulkoili minua muutaman kuukauden mutta eihän se minua haitannut.
Sen jälkeen olemme olleet hyvissä väleissä.
Vuoden mittaan olemme poissa useamman kuukauden ja tämä naapuri on hirveän kiinnostunut poissaolojemme ajankohdista.
Niiden aikainen metelöinti on muiden migreeni.
Vierailututtavuuden asteelle emme ole muiden kanssa menneet.
Mielestäni pelkkä naapuruus ei ole riittävä peruste.
Kyttääjistä en tiedä.
Jos joku kyttää niin kytätköön!
naapurit on meillä aidan takana. Kättä nostetaan tervehtien, kun nähdään.
Enempään seuranpitoon ei ole haluja.
naapureiden kanssa väleissä, puolin ja toisin auttaen. "Ei naapureita kannata vain koristeena pitää, vaan täytyy myös osata hyödyntää", sanoi eräs naapurini kun minulta apua pyysi.
Asun kerrostalossa. Meillä eivät naapurit tervehdi, eivät muutenkaan noteeraa. Ovea ei avata muille kuin tutuille. Itse asiassa tunnen vain muutaman samassa portaassa asuvista ulkomuodolta, vaikka olen asunut täällä yli 30 vuotta. Mitä naapureiden elämään kuuluu - en tosiaan tiedä muusta kuin riidoista ja tappeluista, jotka kuuluvat läpi talon silloin tällöin.
Nyt joku voisi sanoa, että tuohan on ihan kamalaa. Eipä vainkaan ole. Jos olisin avuton tai pienten lasten äiti tai jotenkin muuten riippuvainen toisten avusta, olisin luultavasti onneton ja hakeutuisin toisenlaiseen ympäristöön. Olen kuitenkin ikäni asunut kerrostaloissa ja viihdyn itsekseni. Ystäviä on, muttei samassa pihapiirissä.
Tästä karusta naapurustosta on se hyöty, että saan olla hissuksiin, minusta ei kukaan ole kiinnostunut vähääkään. Se on mainio asia. Me emme tunne toisiamme tunkeiluksi saakka. En ole kiinnostunut naapureitteni asioista enkä halukas sekaantumaan niihin. Talossamme yritettiin jokin vuosi sitten saada aikaan asukastoimintaa, mutta ei siitä mitään tullut. Kokouksiin ei tullut kuin muutama henkilö, kertoi isännöitsijä joskus.
Paikkakunnat eroavat varmasti suuresti toisistaan myös naapuruussuhteitten osalta. Kertomukseni on Helsingistä. Varmaankin täältä löytyy monenlaisia tarinoita sen mukaan, minkälaiset ovat muut tekijät asuinympäristössä.
Muksunahan meitä oli pilvin pimein, kallion kivitaloissa, kaikki tunsi toisensa.
Opiskeluaikaan tunnettiin myös suurin osa porukasta.
Nuorena äitinä tunsin samasta talosta lähes kaikki.
Vain kahdessa paikassa, töölö ja ullanlinna, en ole tuntenut muita talon ihmisiä.
Sen jälkeen taas asuin suht isossa yhtiössä, puolet ehkä tunsi toisensa, paljon grillijuhlia pihalla, ja talkoita.
Nyt asun talossa jonne muutettiin yhtä aikaa. Siinä tutustui jo kättelyssä hissivuoroja odotellessa.
Toisten rappujenkin ihmisistä tunnen n, puolet. Meitä on aika paljon eläkeläisiä, ja aikaa istuskella pihalla.
..ymmärrettäisi.Asun rivitalo-osakkeessa,samassa talossa asuu venäläisiä.
Heillä näyttää olevan tapa ja tyyli et,oman asunnon
lisäksi omitaan kaikki yhteisetkin tilat.
Meillä on jumppa huone,minkä hyö on kalustanut omia vieraitaan varten.Siihen majotetaan pitkäksikin aikaan.Olen ilmottanut isännöitsiälle,mut ei tulosta.
Olenko kovinkin väärässä,jos katson et,näin ei voi
toimia.
hallitukselle, joka vastaa asioista. Isännöitsijä on heidän käskyläisensä. Asian voi viedä tätä kautta yhtiökokoukseen. Olen kuullut vastaavista muualtakin.
näköjään oppii uutta;)Kyllä se pitää paikkansa,
kysyvä ei tieltä eksy.
Aivan, muksuna perheeni eleli laitakaupungilla. Tunsin tarkkaan kaikki rapussamme asuvat. Samoin nuorena ja vielä nuorena perheenemäntänäkin -70-luvulla. Kylässä käytiin vuoroin ja toistenkin lapsista pidettiin huolta. Se oli sitä aikaa. Tämä porukka tuntuu vaihtuvan usein, eläkeläisiäkin on, mutta kukin elää omaa elämäänsä.
Tuskin nämä ihmiset sen ihmeemmän syrjäytyneitä tai juonikkaita ovat. Aika on erilainen kuin lapsuudessani. Silloin olosuhtet koulivat ihmiset huomaamaan myös muut, mikä oli elinehto tavallaan, koska kaikesta oli pula. Kyllä silloin naapuriapu tuli tosi tarpeeseen, ainakin meillä. Nyt rahalla saa melkein mitä tahansa.
Omalla kohdallani voin suoraan tunnustaa,että olen varovainen, ehkä liiankin. En toki ihmisiä pelkää, mutta kaikessa on aina kaksi puolta.