Tradenomi/ruotsi

Eli minun pitäisi valmistua vuoden päästä tradeonomiksi ja opinnot ovat hyvällä mallilla. Keväällä käyn loput kurssit ja aloitan toivottavasti opinnäytetyön. Ongelmani kuitenkin on ruotsi! Pakollinen ruotsin kurssi on käymättä. Olen merkonomi ja ruotsin kielen taitoni on todella huono. Yläasteellakin opiskelu oli mitä oli.. Olen toitottanut itselleni, että pitäisi opiskella vapaa-ajalla ja olen kaivanut kirjatkin esiin. Mutta ruotsin suhteen minulla on jonkinlainen "asennevamma" ja motivaation puute. Opiskelu olisi pitänyt aloittaa aikoja sitten. Onko kellään muulla ollut ruotsin kanssa samoja ongelmia?

Kävin jopa tällä kurssilla kerran yrittämässä, mutta en ymmärtänyt opettajan sanoista mitään. Tehtävät oli ylitsepääsemättömän vaikeita ja keskustelu muiden kanssa mahdotonta. Pelkään, että valmistumiseni jää tästä ruotsista kiinni. Onko kenelläkään ollut mahdollisuuksia päästä pakollista ruotsin kurssia läpi neuvottelemalla opettajan kanssa? Esimerkiksi niin, että jos ei pääse kokeista uusinnoissakaan läpi, niin korvaisi kokeet tehtävillä? Tietenkin menen kurssille, mutta pelkään, että kokeista en ainakaan tule ikinä pääsemään läpi.
73961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

se ruotsi kuuluu näihin korkeakoulututkintoihin jopa ammattikorkeakoulututkintoihin. Jos valmistuminen jää tästä kinnin niin sit jää, toisaalta jos tuota ruotsia ei saa suoritettua niin vajaaksihan se jää. Toinen asia on sitten se onko tuolla kurssilla mitään käytännön merkitystä työelämässä -> jos ei saa suuta auki kurssilla vaikenee tositilanteessa varmasti oli leimat paperissa tai ei.

Yliopistoissa ei ole tälläisiä naukujia "eihän minun tarvitse sitä ja tätä suorittaa"

Äänestä
  • Totta. Yliopistossa ei itketä, vaan suoritetaan kurssi toisensa jälkeen ja tralaa valmistutaan kunnialla.

    Äänestä

Jos se oikeasti on ylitsepääsemätön niin sitten on. Et valmistu. Piste.

Yksi miten voisit ehkä parantaa omaa ruotsinkielentaitoasi on, että alkaisit esim. katsomaan ruotsinkielisiä ohjelmia, käyt jonkun ruotsin kurssin jossain opistossa yms yms.

Äänestä
  • asiallisista vastauksista. Jotkut taas voisivat olla hiljaa. Kuka on väittänyt, että en olisi menossa kurssille tai suorittanut kursseja toisensa jälkeen?!? Ihan aikataulussa tässä opiskelussa ollaan. Joillakin on huonompi kielipää kuin toisilla. Olisi kiva, jos joku vastaisi, jolla on ollut samankaltaisia ongelmia ruotsin suhteen ja kertoisi miten on itse selviytynyt.

    Äänestä

  • joillekin kirjoitti:

    asiallisista vastauksista. Jotkut taas voisivat olla hiljaa. Kuka on väittänyt, että en olisi menossa kurssille tai suorittanut kursseja toisensa jälkeen?!? Ihan aikataulussa tässä opiskelussa ollaan. Joillakin on huonompi kielipää kuin toisilla. Olisi kiva, jos joku vastaisi, jolla on ollut samankaltaisia ongelmia ruotsin suhteen ja kertoisi miten on itse selviytynyt.

    Kyllä luulen, että ammattikorkeakoulusi tulee tässä asiassa sinua vastaan. Haluavathan ne siellä, että kaikki valmistuvat (rahaa koululle), joten varmasti saat sovittua jotain opettajan kanssa. Eräässä yliopistossa jos kolme kertaa reputtaa ruotsin, kurssin saa suorittaa essein ja tehtävin. Ei tietysti kovin suotavaa, mutta tämä mahdollisuus on.

    Äänestä

Hello
Ajattelin faktoilla auttaa. Ammattikorkeakouluista annettu asetus(352/2003)sekä ns. virkamiesruotsista, laki(424/2003, 6 § 1 mom. Lienevät myös Tradenomin vaatimuksina. Itse opiskelen Agrologiksi sekä Restonomiksi ja näissä ainakin jouduin suorittamaan.Jotta tämän omakohtaisesti omissani jouduin.
Yst, Yppe

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmia kirjoitti:

Eli minun pitäisi valmistua vuoden päästä tradeonomiksi ja opinnot ovat hyvällä mallilla. Keväällä käyn loput kurssit ja aloitan toivottavasti opinnäytetyön. Ongelmani kuitenkin on ruotsi! Pakollinen ruotsin kurssi on käymättä. Olen merkonomi ja ruotsin kielen taitoni on todella huono. Yläasteellakin opiskelu oli mitä oli.. Olen toitottanut itselleni, että pitäisi opiskella vapaa-ajalla ja olen kaivanut kirjatkin esiin. Mutta ruotsin suhteen minulla on jonkinlainen "asennevamma" ja motivaation puute. Opiskelu olisi pitänyt aloittaa aikoja sitten. Onko kellään muulla ollut ruotsin kanssa samoja ongelmia?

Kävin jopa tällä kurssilla kerran yrittämässä, mutta en ymmärtänyt opettajan sanoista mitään. Tehtävät oli ylitsepääsemättömän vaikeita ja keskustelu muiden kanssa mahdotonta. Pelkään, että valmistumiseni jää tästä ruotsista kiinni. Onko kenelläkään ollut mahdollisuuksia päästä pakollista ruotsin kurssia läpi neuvottelemalla opettajan kanssa? Esimerkiksi niin, että jos ei pääse kokeista uusinnoissakaan läpi, niin korvaisi kokeet tehtävillä? Tietenkin menen kurssille, mutta pelkään, että kokeista en ainakaan tule ikinä pääsemään läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu