Miksi ihmiset

eivät jo ymmärrä jättää koiriaan kotiin, kun käyvät esim kaupassa.. (auto on eri asia)
Itselleni ei tulisi mieleenkään jättää koiraani kaupan eteen siksi aikaa, kun siellä asioin.

Ihmiset hei lenkittäkää koiranne ensin ja menkää sen jälkeen shoppaileen, niin eipähän tarvi sit surra.

Varsinkin jos kyseessä on pieni koira, niin 90% se siitä kaupan edestä viedään. Monia koiria on härnätty, varastettu ja jopa tapettu kauppojen edessä, niin isoja kun pieniä.

Jos ihmiset on niin laiskoja ettei ne jaksa koiraansa lenkittää, niin miksi pitää koira hankkia ei se kaupassa käynti käy koiralle lenkiksi tai miksei kävis, mutta sillon pitää varautua siihenkin, että jos jotain tapahtuu sillä välin, kun koira on yksin kaupan edessä odotellut.


aaarrgghhh mua niin suututtaa tommenen..
9438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

..itse pidän koiraani kaupan edessä vain pienen lähimarketin edessä missä on iso ikkuna ..joten kun haen pari maitoa ja leivän niin näen koirani lähestulkoon koko ajan..ellei isoa ikkunaa olisi en jättäisi koiraani ulos.

Äänestä

Niin, tähän löytyy varmasti sellainenkin näkökulma että kaikilla ihmisillä EI ole autoa, jolla muuttaisi asian erilaiseksi. Ja kaikilla koiranomistajilla ei ole kauppaa nurkan takana, vaan kauppaan saattaa olla parikin kilometriä matkaa. Jos sitten sattuu olemaan vielä joitakin liikuntaa hankaloittavia esteitä, kuten esim. selkäkipuja tmv. niin voi olla ihan ymmärrettävää että samalla kun käy kaupassa niin ulkoiluttaa myös koiraansa.

Eli siis: kaikilla jotka kuljettavat koiraansa kauppaan ei ehkä sittenkään ole kyse pelkästä laiskuudesta.

Ja vielä yksi havainto: En ole vielä havainnut itse että kukaan olisi koskaan kiusannut tai härnännyt kaupan edessä koiraa, sen enempää omaani kuin toistenkaan omaa. Pientä eikä isoa.
Tarinoita kylänmiehiltä kyllä aina kuulee, mutta kun kysyy kenen koira on viety, tai kuka kakara on kivitellyt ja kenen koiraa, niin tulee vaivautunut hiljaisuus. Eikä faktaa ainakaan löydy.

Ja jos joku näkee kakaroiden (tai juoppojen tai kenen tahansa idiootin) kiusaavan kaupan pihassa vierasta koiraa, niin eikö tämän jonkun älli silloin riitä lopettamaan sitä? Itte ainakin antasin koivunoksan soida.

Äänestä
  • Kyllä mä teen välillä niin että ens tehdään kunnon pitkä lenkki ja kotimatkalla kaupan kautta esim tupakkaa ja jugurttia hakemaan. En kylläkään ison kaupan eteen jättäis, vaan tollasen pikkukaupan. Ja jätän koiran niin että nään sen kaupasta. Jos on jonoa tms etten näe, niin menen ihan ovelta katsomaan että kaikki ok. Miksi pitäis ens viedä koira kotiin ja sit lähtee kauppaan. mut tosiaan isojen kauppojen esim cittarin pihal kun näkee koissuja, niin itse en ikinä jättäisi sellaisen eteen. Ja joskus ei ehdi pitkälle lenkille tai on kipeänä, niin koira saa edes vähän ulkoilua kun tulee kauppaan mukaan... Harvalla se LÄHIkauppakaan ihan kotioven vieressä on! Ja isoja ostoksia kun lähden tekemään, en ota koiraa mukaani koskaan. Pari tuttua ihmistä ottaa koiran mukaan autoon AINA kun menee ostoksille, kaupassa menee tunti ja koira nököttää autossa, tollasta en tajua! myös hammaslääkäriin eräs tuttu ottaa koiransa mukaan, sinne autoon venaamaan. Toinen tuttu perhe käy kaupassa niin että mukana on lapsi ja vauva, ja koira, ja kaksi vanhempaa. En vaan voi ymmärtää miksi pitää koirakin sinne raahata, kun isojen ostosten tekemiseen vierähtää äkkiä se tunti. jos mä otan koiran mukaan, niin mul menee kaupassa korkeintaan 5 min! Ja tylsähän koiran ois kotiin jäädä vaan sen takia että 5min on kaupan edessä oottamassa. Ja kyllä mäkin pelkään että koiria varastetaan tai kiusataan, sen takia haenkin tosi äkkiä ne ostokset ja käyn kokoajan kyttäämässä koiraani. Elikkäs ei kannata niin kauheesti moralisoida ja kritisoida noin mustavalkoisesti, asioilla kun yleensä on kaksi puolta...

    Äänestä

se kaupassa käynti ei meillä ainakaan korvaa kunnon lenkkiä vaan on kiva LISÄ, kun pääsee taas ulos. Ei tosiaankaan ole laiskuudesta kiinni että otan koiran mukaan. Ja tosi usein just lenkiltä mennään kaupan kautta kotiin

Äänestä

Muutama vuosi sitten tässä meidän lähikapakan ovenvieressä oli ilmalla kuin ilmalla berninkoira. Se oli kaikille ystävällinen ja alakuloisen näköinen. Ihmiset silittelivät sitä ja koira nuoli silittelijän kättä. Omistaja istui tuntikaupalla kapakassa ja koira värjötteli ulkona. Liekö joku tehnyt valituksen asiasta kun koiraa ei enää näkynyt. Mutta se saattoi muuttaa vaan sen, että nyt koira istui yksin kotona.

Äänestä

Jos mä käyn kaupassa niin kestää joku 5minsaa .tuskinpa ne siitä kärsii????? Välillä lenkin kautta käyn kaupassa ja joskus otan muuten vaan koirat mukaan kauppaan,ja olen huomannut et ne tykkää vaan ku pääsee mukaan.PÖLÖ !!! Et ei todellakaan tarkoita laiskuutta!! Ja täälläpäin ei ainakaan varasteta tai kiusata koiria. en sitten tiedä muista paikoista!

Äänestä
  • Ei ole sellaista lintukotoa missään, että
    voisi täysin sanoa ettei koiraa esim. kiusata.

    Meilläpäin naapuri tuli kerran kaupasta ja siinä sitten oli hänen koiransa luona pari pikkupoikaa.
    Nämä kivat kylän pojat heittelivät palavia tulitikkuja koiran päälle!!

    Naapuri löi toista poikaa otsaan ja vähän muutenkin retuutti. Olisin itse tehnyt ihan samoin, vaikka olisi vieressä ollut poliisit.

    Mutta, pointti on se, että varsinkin lapset ja nuoretkin osaavat olla julmia ja ajattelemattomia.
    Itse en enää ota koiraani mukaan kauppaan. :/

    En suosittele muillekaan.

    Äänestä

  • jätin uloksi kaupan eteen ihan vaan about viideksi minuutiksi päivällä ja sanoin siinä olleelle puistoimmeiselle et jos viitsis hiukan kattoo perään ...niin kun tulin oli juopunut mies meinannut päästää koirani irti remmistä "vapauteen"..eli olkaa varovaisia.

    Äänestä

  • itse aiemmin kirjoitti:

    jätin uloksi kaupan eteen ihan vaan about viideksi minuutiksi päivällä ja sanoin siinä olleelle puistoimmeiselle et jos viitsis hiukan kattoo perään ...niin kun tulin oli juopunut mies meinannut päästää koirani irti remmistä "vapauteen"..eli olkaa varovaisia.

    Juuri tuollaisten takia jätän koirani niin että näen sen kaupasta, ja hyllyjen välistä käyn kurkkimassa ovella, jonostä lähden vilaisemaan jne. EI sitä voi mitään tässä elämässä tehdä jos aina ajattelee kaikkea sitä mitä vaan voikaan käydä ja sattua. Ja niinkuin jo aiemmin kerroin, se kaupassa käynti ei kestä kuin muutaman minuutin juuri sen takia ettei koira ole kauaa turvattomana yksin. Meilläpäin monet tuntee meidät, eli huutelisivat kyllä mulle jos näkisivät koiraa kiusattavan tms. Ja siitä vaan päästämään mein haukku irti, tulee sitten mun perään kauppaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wrhwrh kirjoitti:

eivät jo ymmärrä jättää koiriaan kotiin, kun käyvät esim kaupassa.. (auto on eri asia)
Itselleni ei tulisi mieleenkään jättää koiraani kaupan eteen siksi aikaa, kun siellä asioin.

Ihmiset hei lenkittäkää koiranne ensin ja menkää sen jälkeen shoppaileen, niin eipähän tarvi sit surra.

Varsinkin jos kyseessä on pieni koira, niin 90% se siitä kaupan edestä viedään. Monia koiria on härnätty, varastettu ja jopa tapettu kauppojen edessä, niin isoja kun pieniä.

Jos ihmiset on niin laiskoja ettei ne jaksa koiraansa lenkittää, niin miksi pitää koira hankkia ei se kaupassa käynti käy koiralle lenkiksi tai miksei kävis, mutta sillon pitää varautua siihenkin, että jos jotain tapahtuu sillä välin, kun koira on yksin kaupan edessä odotellut.


aaarrgghhh mua niin suututtaa tommenen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu