Olen aika monen yksinhuoltaja äidin kaa jutellu ja kummastuttaa, että kaikki on ollu sitä mieltä, et pärjäävät paljon paremmin kun naimisissa ollessaan...rahallisesti.Jäin miettii et onko se eroaminen joskus ihan rahastuskonsti?Eivät kuulemma ukkoa tartte ku siihen yhteen..
miten on
ehkäpä yksin...
14752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei pidä paikkaansa ainakaan työssäkäyvän kohdalla.
Tosin en valita omaa osaani, mutta ainakin meidän perheellä
oli paljon suuremmat tulot kun oli kaksi tulonsaajaa.
Minä ainakin tykkäisin ukosta tuossa nurkissa
pyörimässä, olemaan olemassa, ihan omana itsenään.
työttömänkään kohdalla.
olemme tosiaan toimeentulon rajoilla..
väliin mennään yli ja rutkasti
ei niitä tukia todellakaan niin paljon tulis että rikastumaan pääsisi.
en ymmärrä mistä moiset tulot, joilla kehuskella..
ovatko sitten avioerossa saaneet tosi ison omaisuuden??
minä saan lapsilisän sekä valtion maksaman elatustuen, siinä minun tulot, palkan lisäksi.
luonnollisesti pärjäisin paremmin, jos olisi toinen ihminen tuomassa rahaa talouteen.
Heips,
jos puhutaan vain rahasta, onko niin, että mies tienaa tuon 370 euroa / kk puhtaana käteen? Se on nimittäin se summa, jonka minä saan yh-äitinä kahdesta pojasta (siis elatusapu lapsilisän korotus). Siispä perheet, joissa on 2 työssäkäyvää aikuista tienaa tietysti enemmän kuin yksinhuoltaja elatusapuineen.
On siis tainnut mennä puurot ja vellit sekaisin. Olisko kyseessä ollut se, että pärjäävät muuten ilman miestä paremmin. Ei tarvitse keskustella kasvatusmetodeista, ei kaupassa käynnistä, ei hiekkalaatikon reunalla istumisesta, ei harrastuksiin viennistä, ei siivoomisesta, ei kapakassa juoksuista... on siis helppoa, kun saa itse kasvattaa, käydä kaupassa, kuskata harrastuksiin, siivota... ei tarvitse laskea, onko jompi kumpi tehnyt enemmän perheen eteen. Kun tietää, että hommat ei hoidu, jos ei itse hoida, tekee pyyteettömästi työtä perheensä eteen. Tekee omat virheensä ja kantaa kasvatuksensa tulokset. Ei ole ketään, jota syyttää, kun lapsi taas käyttäytyi huonosti. On vain mentävä itseensä ja mietittävä, mitä voisi tehdä toisin, että seuraavalla viikolla hommat hoituisivat jouheammin. Tämä omasta elämästä vastuunotto tuo yksinkertaisuutta elämään ja sitä kautta voi tuntua, että tullaan paremmin toimeen.
Tilannehan ei muutu, vaikka perheeseen uusi mies tulisikin. Vastuu lapsista on kuitenkin äidillä itsellään (etä hoitaa hommat sitten omina viikonloppuinaan). Lapset ovat kuitenkin omia ja vastuuta heistä ei voida siirtää kenellekään.
Yksinhuoltajan arki on elämään opettelua, vastuun ottamista omista ja lasten tekemisistä ja sitä onnea, kun huomaa, että kehitystä omissa kullannupuissa on tapahtunut.
Älä siis ryhdy yh:ksi rahastus mielessä. Ajattele asia kypsän aikuisen tavoin ja tee päätökset sen mukaan.
Miehellä oli isot tulot, mutta menot oli kanssa samaa luokkaa. Nyt ei ole hänen yksin tekemiään ulkomaanmatkoja, ei joka kesäisiä veneen vaihteluita ja iso heppaisen sellaisen suuria bensakuluja, ei moottoripyörän ostojaan ja niihin tulevia remonttiakuluja, kun kolaroi niitä tuusan nuuskaksi, eikä niiden vakuutusmaksuja, jotka olivat mahtavia verrattuna auton vastaaviin, plus, plus paljon paljon muuta mikä hänelle sattui mieleen juolahtamaan ja oli pakko sitten hommata.
Nyt onni löytyy aivan muusta kuin tavaroista. Tosin tunnen, että meillä on kaikki tarpeellinen. Jos jotain hankintoja on niin hyvin voin siirtää niitä sinne asti, kun rahaa niihin katson riittävän.
Juu ja tärväsin minäkin naimisissa ollessa turhuuteen. Kaapit pullotti herätevaateostoja, jotka kotisovituksessa totesin joko liian pieniksi tai muuten ei hyväksi. Sekä ravintolassa kävin keskimäärin pari kertaa kuussa. Nyt on jäänyt siellä käynitkin kokonaan pois (hurja säästö totta tosiaan!), kun kotona on niin hyvä olla ja nykyinen kultani pitää minut niin tyytyväisenä ja onnellisena.
Omalla kohdallani taloudellinen tilanne parani yksinhuoltajuuden myöät. Miksi näin? No siksi, että eron jälkeen minä yksin vastasin perheemme/perheeni taloudesta. Eron jälkeen rahaa ei mennyt esim. alkoholiin. Se ei kadonnut jäljettömiin, sellaiseen mistä eikukaan hyötynyt .. se vaan katosi jonnekin ja koskaan ei rahaa ollut..
Eron jälkeen rahapolitiikka oli yksin minun kontollani ja se meni siihen mikä on ensisjaisen tärkeää: vuokra, ruoka., lasten menot, vaatteet..
Viinaan ei mennyt yhtään. Eikä turhanpäiväseen muutenkaan.
Siksi taloudellinen tilanne parani eron jälkeen.
Joopa, joo, just noin rahapolitiikan hoisodta asia on kiinni. Mulla on huomattavasti tarkenpi seula kuin oli miehellä ja osaan varautua mahdollisiin tuleviin laskuihin. Pyrkimyksenä on koko aika olla jonkunlainen vararahasäästö.
Plus tosiaan miehen alkoholimenot. Ravintolassa kävi ainakin saman verran kuin minä ja kotiin osti myös reippaanlaisesti väkeviä, mitä itse en saa suustani alas.
Taloudellisesti meillä ainakin oli asiat paremmin kun aviossa olin, kun oli kahdet tulot.
Mutta nykyään on muuten paremmin, kaikkea kun ei rahassa voi mitata.
Juu, vaikka eron jälkeen talous parani, tai parani ja parani.. mutta alkoholiin ei vähät rahat menneet, eli eivät kadonneet turhuuteen.. siinä mielessä se siis parani... muttamutta.. Ulkomaan matkoja tai lapin laskettelureissuja ei yksinhuoltajan taloudessa tehty, ainakaan minun tuloillani. Jos jotain ekstraa oli, niin siihen pääsi kun eli muuten nuukasti ja säästeliäästi.
En valittanut rahapulaani tai köyhyttäni. Elin sillä mitä oli ja siinä se. Kun niukasta lähtee, ei suuria osaa unelmoidakaan. Sain sopivasti melkomoiset veronpalautukset ja niillä ostin näkyvää ja tarpeellista, ja se kait antoi vaikutelman, että elän leveästi tai että saan kauhean suuret elatukset (minimi) tai että hyödyn erosta tms...
Avoliitosta eronneet eivät muuten saa mitään osituksia eron aikana kuten avioliitossa olleet, jos heillä ei ole avioehtoa.
Hohhoijaa..
Vai pärjää paremmin..heh saan minimi elatusrahan neljästä lapsesta ja en muuta vaikka yhteishuoltajuus onkin.Nyt joulu tulossa ja ei rahaa edes jouluruokiin..repikää huumoria siitä.476 euroa ei riitä edes neljän lapsen ruokaan kuussa saati sitten vaatteisiin.Mieshän tässä pääsee kuin koira veräjästä.On varaa käydä ulkona ja muuta.Perustelkaa mullekin kuinka eron jälkeen on muka rahallisesti paremmin asiat.
jos saat siis elatusapua neljästä lapsesta tuon 476€, eli 4 kertaa sen minimin (118€) ja se ei riitä lasten menoihin. no eihän pelkän elatusavun kuulukaan riittää, kun lähin täytyy maksaa omasta pussistaan se sama summa ja sitten on vielä ne lapsilisät. eihän idea ole se, että vain etä maksaa lapsiin liittyvät kulut. luulisi, että 1000€:lla kuussa 4 lasta jo elää ihan hyvin ja varmaan osa vaatteista, harrastuskamoista ym periytyy vanhemmalta lapselta aina nuoremmlle näiden jäädessä pieniksi tms. niinhän toimitaan ydinperheissäkin.
itse asiaan en tässä yhteydessä ota kantaa. toiset miehet todellakin pääsevät kuin koira veräjästä ja useimmilla yh-äideillä on taloudellisesti tiukempaa, kuin ex-miehillään. poikkeuksiakin löytyy.
Juu kyllä sen tiedän ettei exän kuulu yksin maksaa lasten ylläpitoa.Vastasin vaan kyselyyn että yh-äideillä menisi paremmin kuin aviossa tai avossa.Ja aina tilanne kohtainen.Meillä vaan on rasitteena astmaa ja muita terveydellisiä kuluja joka kuukausi.En yleensä valita mutta joskus kiukuttaa tälläiset väitteet.
Ja raha on niin suhteellista,toiselle riittää vähempikin.Erot aina rankkoja.
mutta ainakin meillä miehen ex on hyötynyt erosta taloudellisesti. ei tarvi kantaa murheita ex-miehen veloista, kun minä (miehen nykyinen kumppani) jaan ne nyt miehen kanssa. ex-vaimo sai asunnon ja irtaimiston erossa, käy työssä, saa elatusavun ja lapsilisän, saa rahallista tukea vanhemmiltaan (kun muistaa aina valittaa, kuinka rankkaa on, vaikkei olisikaan),jakaa talousmenonsa uuden kumppaninsa kanssa jne,... on noita moneksi. en halua yleistää, kun täällä takuulla on niitäkin yh-äitejä, joilla menee taloudellisesti paljon huonommin eron jälkeen. uskon, että useammalle ero kiristänyt taloudellista tilannetta. tuskin kukaan haluaa erota vain saadakseen enemmän rahaa, kun ero vie ainakin pois VARMUUDEN. se, meneekö paremmin ennen eroa, vai eron jälkeen, ei varmasti ole tiedossa kenelläkään, ennen kuin ero on koettu ja takana. tuskin se mikään rahastuskonsti kenellekään on. eikä kenellekään äidille raha ole tärkeämpää, kuin lasten hyvinvointi. ehkä jonkun idiootin kohdalla näin voi sanoa.
monet naiset ovat tottuneet venyttämään
senttiä soikeaksi jo avioliiton aikana
en tiedä miten se onnistuu nykyajan uusavuttomilta
on helpompaa kiristää menoissa kun mies puuttuu esim ruokataloudesta
lapsille löytyy aina jotain ja äiti elää vedellä ja leivällä muutaman viikon
mies tuskin koskaan
elämäntapamuutos (ero) näkyy kukkarossa plussana koska hyvällämielellä jaksaa itse tehdä eikä tarvitse ostaa kalliita puolivalmisteita tai eineksiä
yksinhuoltajuuden alkaessa kotiäitiys useasti päättyy
kenen etu
talous paranee kuitenkin
liikaa rahaa ei kummallakaan ole
etällä tai lähilläkään
suomessa asuminen on kallista
ennen asumiskustannukset jaettiin
ero näkyy etän kukkarossa korkeana vuokrana ja einesruokien kalleutena
jopa kahviloissa syömisenä ja ilta/yöelämänä
lisäksi elatusmaksut
meidän soppamme keitettiin näin