Imatran kirkko"herra" Olli Aalto- kivaa ensimmäistä Siskonpäivää:)
Aivan normaalia
Jallu
8660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikö hän ole jo kirkkorouva, vaimikäseoli?
Tai sitten kun on ns.ulkoisestikkin valmis.
Miksi me kutsumme hänen puolisoaan?
Ruustinna ei kai enää käy?
Menee sekaisin jo näissä.
Anteeksi.
Onhan suvaitsevaisuus joo kivaa ja tärkeää. Normaaliksi terveen ihmisen puuhasteluksihan tätä ei voi kutsua. Erotellaan nyt kaksi asiaa. Onko hyväksyttävää? Onko normaalia?
Tottakai hyväksyttävää, jokainen tehköön itselleen mitä haluaa mutta vcaan itselleen. Normaalia? No jos jonkun mielestä on normaalia niin olisiko syytä soittaa apua?
En sitten tiedä onko normaalia viskoa muovisulkaista minikeihäsät häränsilmään lähietäisyydeltä, tai muistaa ulkoa montako askelta on ensin käveltävä varpaisillaan eteenpäin ennen kun otetaan yksi askel taakse.
Kuka haluaa itselleen onnettoman ihmisen kertomaan ilosanomaa? Aika paljon on käsittääkseni ihmisiä joille läheisyys on tärkeämpää kuin seksi. Joissain yhteisöissä on varmaan helpompi päättää vaihtaa sukupuolta kun olla homo tai lesboavioliitossa. Ei ainakaan epäillä että homo käy salaa puikottamassa rouvia kun on munat leikattu.
niin no nythän sitten seurakunnan kanttori Jape voi käydä puikottamassa "kirkkoherraa" kun on mihin puikottaa. Aivan normaalia, eikö?
NIIN ...HAHAHAHAHAHAHAHAH
on tärkein.Ei se, missä kuoressa sitä levittää.
pahanilmanlintu Jallu tänään esittää?