EI teroa voittoon

Luulee olevansa täydellinen, eikä uskalla ottaa riskiä puhua mitään, ettei tulisi sanottuua jotain tyhmää. Käyttäytyi usein aika välinpitämättömästi tuulia ja muita kohtaan. Käyttäytyy välittävästi, jos sitä vaaditaan, eli teeskentelee ja yrittää miellyttää kaikkia. MITEN tollanen tyyppi on päässy näin pitkälle?

Jamo on ollut niin vähän aikaa, ois voinu olla hyvä tyyppi, kun ois kerinny tutustuu kauemmin.

Johan sekstailuillaan kerskaileva peluri. Saanut jo niin paljon ettei enää voittoa tarvitse.

Anniina aidosti kiltti ja viaton, jota monen on vaikea uskoa kun ei itse ole moiseen törmännyt. Olin itse samanlainen nuorenpana, joten uskon sen aitouteen. Ikävä kyllä joutuu varmasti kokemaan kantapään kautta että kiltteyttä käytetään hyväksi ja sen kustannuksella pönkitetään omaa itsetuntoa.

Ei oikein tänä vuonna sellasta selkeetä voittajatyyppiä, mut ansku kyl ehdottomasti paras näistä.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa mieltä että Teron ois pitänyt tippua jo viime äänestyksessä ja Tuuli ois voinu jäädä hermoilemaan et mitähää se tero ny tekkee siäl vapaues...

Äänestä

Tero on seinäkoriste ja naimakone. Taitaa myös juoppous vaivata tavalla tai toisella, koska alkoholin käyttö ei ole aina kontrollissa.

Jarmo voisi siistiä noin ensi alkuun naamataulunsa ylimääräisestä metallista. Jarmolla on myös stressinsietokyky heikko ja oksentaa siksi helposti.

Johan on löytänyt myös seksuaalisesti itsensä ja ilmeisesti ärsyttää muita. On kuitenkin paras voittaja tämän vuotisessa, koska jo alkutämmingissä parhaat saivat lemput.

Anniina on todella aidosti tyhmä ja vatii vielä runsaasti koulutusta sivistyäkseen. On kyllä nätti katsella, mutta siihen se jääkin. Päästelee miltei aina sammakoita suunsa avatessaan. Järkyttävää ja ei voittaja-ainesta missään tapauksessa.

Äänestä
  • Sammakot on söpöjä! Varsinkin kun tulee niin söpöstä suusta. Eiköhän anniinan kiltteydestä oo paras todiste se että uskaltaa olla oma itsensä vaikka vähän hönttikin, koska itse hyväksyy höntimmätkin. Tero taas ei sano juuri mitään ja yrittää olla täydellinen, koska ei luultavasti itse hyväksy virheitä ihmisissä, niin se usein menee ihmisillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


missääntapauksessa kirjoitti:

Luulee olevansa täydellinen, eikä uskalla ottaa riskiä puhua mitään, ettei tulisi sanottuua jotain tyhmää. Käyttäytyi usein aika välinpitämättömästi tuulia ja muita kohtaan. Käyttäytyy välittävästi, jos sitä vaaditaan, eli teeskentelee ja yrittää miellyttää kaikkia. MITEN tollanen tyyppi on päässy näin pitkälle?

Jamo on ollut niin vähän aikaa, ois voinu olla hyvä tyyppi, kun ois kerinny tutustuu kauemmin.

Johan sekstailuillaan kerskaileva peluri. Saanut jo niin paljon ettei enää voittoa tarvitse.

Anniina aidosti kiltti ja viaton, jota monen on vaikea uskoa kun ei itse ole moiseen törmännyt. Olin itse samanlainen nuorenpana, joten uskon sen aitouteen. Ikävä kyllä joutuu varmasti kokemaan kantapään kautta että kiltteyttä käytetään hyväksi ja sen kustannuksella pönkitetään omaa itsetuntoa.

Ei oikein tänä vuonna sellasta selkeetä voittajatyyppiä, mut ansku kyl ehdottomasti paras näistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu