Joskus oli ongelmia itsetunnon kanssa, katsoessani peiliin teki mieli rikkoa se, koulu ei kiinnostanut, ajattelin että ei se mitään auta, noh se meni siihen että suihkussa oli tapana kynsiä vatsaa verille ja pahasti vihaisena löin kunnolla, äiti luuli aina että en osaa peseytyä kun shampoota menee kokoajan silmiin.
Kyllä se sitten siitä parani, olin silti samaa mieltä itsestäni mutta vähemmän, eikä se minua kiinnostanutkaan, en välittänyt.
noh, pari vuotta tämän jälkeen ihastuin poikaan, kaverin kautta. Me juteltiin vain mesessä, enkä ollut häntä nähnyt koskaan kun vain kuvissa. Kieltäydyin aina treffeistä koska tiesin että se loppuisi siihen kun hän näkisi minut, ja minun olisi joka tapauksessa nähtävä hänet yhdessä koulutapahtumassa pian. Urheilin 2 kuukautta, söin tapani mukaan vähän (en ole pienenäkään pystynyt syömään normaaleja määriä)ja aloin opiskella, mutta eniten aikaa kului urheilemiseen.
Kerran odottamatta hän nousi bussista kun me käveltiin kaverin kanssa ohi, ja säikäytti meidät rajusti. En edes muista mitä tapahtui mutta sen jälkeen ei olla paljoa puhuttu, paitsi että hän uskaltaa näyttää kuinka paljon tyttöystäviä hänellä nyt on.
Se alkoi taas, olin tarpeeksi järkevä ollakseni raapimatta itseäni, mutta olin lievästi masentunut ja välitin silti ulkonäöstäni ja vaikka mistä.
Nykyään kaikki on hyvin, katson tyytyväisenä peiliin, olen normaalipainoinen ja lähes täysin finnitön, en edes ujo. Olen ollut ihastunut yhteen luokkalaiseeni jo monta kuukautta, ja ajatellut vain häntä. Eniten minua ärsyttää ja pelottaa se, että HÄNKIN on hirveä tyttöfani, seurustelee usein monien kanssa, mutta itseni kanssa ei häntä voisi kuvitellakkaan. Heikkona voin pyörtyä hyvin helposti, ja kun hän koski minuun kysyen jotain (en tajunnut edes) olin jo pyörtymässä. Ei mulla oo mitään mahdollisuuksia eikä mitään, jos olen sitä mitä ihmiset mulle kertovat olisin täydellinen, en usko heidän hyviin puheisiin, vain negatiivisiin ja niitä minulle ei anneta, joku valehtelee ja pelkää loukkaavansa, todella ärsyttävää. Alan menettää hyvin hitaasti taas itseluottamustani enkä halua, urheiluhimoni on kasvanut enkä tee sitä hauskuuden vuoksi, en edes ymmärrä miksi. Kommentteja?
Kyllä se sitten siitä parani, olin silti samaa mieltä itsestäni mutta vähemmän, eikä se minua kiinnostanutkaan, en välittänyt.
noh, pari vuotta tämän jälkeen ihastuin poikaan, kaverin kautta. Me juteltiin vain mesessä, enkä ollut häntä nähnyt koskaan kun vain kuvissa. Kieltäydyin aina treffeistä koska tiesin että se loppuisi siihen kun hän näkisi minut, ja minun olisi joka tapauksessa nähtävä hänet yhdessä koulutapahtumassa pian. Urheilin 2 kuukautta, söin tapani mukaan vähän (en ole pienenäkään pystynyt syömään normaaleja määriä)ja aloin opiskella, mutta eniten aikaa kului urheilemiseen.
Kerran odottamatta hän nousi bussista kun me käveltiin kaverin kanssa ohi, ja säikäytti meidät rajusti. En edes muista mitä tapahtui mutta sen jälkeen ei olla paljoa puhuttu, paitsi että hän uskaltaa näyttää kuinka paljon tyttöystäviä hänellä nyt on.
Se alkoi taas, olin tarpeeksi järkevä ollakseni raapimatta itseäni, mutta olin lievästi masentunut ja välitin silti ulkonäöstäni ja vaikka mistä.
Nykyään kaikki on hyvin, katson tyytyväisenä peiliin, olen normaalipainoinen ja lähes täysin finnitön, en edes ujo. Olen ollut ihastunut yhteen luokkalaiseeni jo monta kuukautta, ja ajatellut vain häntä. Eniten minua ärsyttää ja pelottaa se, että HÄNKIN on hirveä tyttöfani, seurustelee usein monien kanssa, mutta itseni kanssa ei häntä voisi kuvitellakkaan. Heikkona voin pyörtyä hyvin helposti, ja kun hän koski minuun kysyen jotain (en tajunnut edes) olin jo pyörtymässä. Ei mulla oo mitään mahdollisuuksia eikä mitään, jos olen sitä mitä ihmiset mulle kertovat olisin täydellinen, en usko heidän hyviin puheisiin, vain negatiivisiin ja niitä minulle ei anneta, joku valehtelee ja pelkää loukkaavansa, todella ärsyttävää. Alan menettää hyvin hitaasti taas itseluottamustani enkä halua, urheiluhimoni on kasvanut enkä tee sitä hauskuuden vuoksi, en edes ymmärrä miksi. Kommentteja?
Vastaukset 5
Vanhimmat
tulis kommentoida? aina ei mee nallekarkit tasan..
On turha taistella kohtaloa vastaan. Kaikki tuottaa vain pettymystä, surua ja vihaa. Keskity siihen, mikä on päämäärä - kylmä arkku tai uurna.
Jos et usko ystäesi ja muiden läheistese puheita, niin mitä jos menisit puhumaan ongelmistasi ulkopuoliselle?
Itsetunto-ongelmat ja urheiluhimo kannattaa kertoa avaimesti, vaikka aluksi voi tietenkin olla hankaluuksia avautua ventovieraalle.
Aiemmin suhtauduin melkoisella varauksella kaikenlaisiin terapioihin yms, mutta voin kertoa, että psykiatrin luota minä löysin apua.
Ihan rohkeesti vaan...oon ollu ittekki masentunu pahasti ja vihasin joskus jopa ulkonäköänikin..mut en enää....mä oon päässy kaikesta eroon vaikka niistä kaikista on vielä pieni haava jäljellä...ei ole olemassa mitään kohtaloa tai semmosta...sie itte päätät millasta sun tulevaisuutes tulee olemaan...jos elät itsesäälissä nii tulevaisuutes todennäköisesti voi olla aika säälittävää...mut jos päätät jättää menneisyyden taakse ja käännät katseesi kohti tulevaisuutta...ja otat pieniä askeleita kerrallaan ei mitään suuria harppauksia...nii uskon et tuut olemaan paljon onnellisempi...koska olen käynyt melkein samanlaisia tilanteita läpi tiiän kuinka vaikea se on ja siitä on veilä vaikeampaa päästä eroon...mut paras lääke masennukseen on toisen ihmisen läheisyys...yritä purkaa tunteitas puhumalla jonkun kaa...sen ei välttämättä tarvi olla joku tuttu...ja urheilu voi olla myrkkyä jos siitä ei nauti...niinpä jos yrittäisit löytää jonkun mukavan harrastuksen josta tykkäisit ja josta nauttisit...ja sen ei välttämättä tarvi olla johonkin urheiluun liittyvää...näistä asioista eroon pääseminen on vaikeaa työtä mut se on sen arvoista...kuten eräs henkilö lauloi
"It's my life
It's now or never
I ain't gonna live forever
I just want to live while I'm alive"
sun elämä on tässä ja nyt ja sulle on annettu vain yks elämä...elä sillä tavalla et saat kaiken irti elämästä :)...have a nice day:)
Oot tehny kauheita itellesi!
Itse olen ollut masentunut, mutta en ikinä pystynyt edes viiltelemään. Olen niin heikko..
Onneksi sinulla menee jo paremmin.
Sinun pitäisi jotenkin voittaa pelkosi ja pystyä jutella hänelle. Jos tutustuisitte paremmin.. Kysymys kuuluu vain, että miten?!
KOita kysyä asiasta samalla tekstilläsi esim. Demin tai Miss Mix-sivujen kymyspalstoilta, jossa ammattilaiset voisivat vastata paremmin kuin minä.
http://www.missmix.fi/vinkit/laheta/_a45681/kysy laakarilta/