Miksi Kataja erityisesti pohtii kahden ohjaajan kanssa nyt tuolla extrassa pitääkö tuotanto jonkun kilpailijan puolta esim. sillä mitä kuvataan ja kuinka paljon.
Miksi uhrata liki kokonainen ohjelma tälle puolustuspuheelle? Onko huono omatunto vai pelko pepussa että euroja ei enää tulekaan?
Miksi uhrata liki kokonainen ohjelma tälle puolustuspuheelle? Onko huono omatunto vai pelko pepussa että euroja ei enää tulekaan?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sen näki jo alkukauden Andreas-editoinnista. Aivan turhaa edes yrittää myydä sellaista tarinaa, ettei tietoisesti olisi vääristelty eri asukkaita suurelle yleisölle eli manipuloitu katsojia.
Näin on toki tehty myös aiemmilla kausilla. Tällä kaudella se vain on ollut aiempaakin härskimpää.
tuotannon puolelta nyyhkiä edelleenkin sen koulukiusaajan naurettavaa teko-itkudraamaa mitä se piti sen sovitun vauvauutisen vuoksi.
Tämä kausi on ollut koulukiusaamisen ja työpaikkakiusaamisen kurssitus ja varsinkin näyttö siitä miten se yleisesti pitäisi hyväksyä.
kolahtanut. Nytkin piti sen verran kertoa että jotkut ärsyttää ja ärsyttää ja ärsyttää... ja ainut asia mikä piti sitten paljastaa että tämä Teron OOOOOOO ärsyttää. Eli piilo-vittuilua jälleen kerran. Teroa on asukkaiden ja tuotannon toimesta potkittu päähän koko syksyn. Nyt on viimeiset potkijaiset menossa. Ensin annettiin koko viikon Teron ymmärtää että voitto on varma mutta nyt ajetaan kaikin voimin Anniinaa voittajaksi.
Kaikkein parasta on se, että Johan on käyttänyt "oooo"-ilmaisua vähintään yhtä paljon kuin Tero. Jarmo näistä finalisteista kaikkein eniten. Ja kaiken aloitti Jari-Matti.
Mutta kaikki laitetaan Teron syyksi.
tää on kyllä Teron läppä mitä Johan ja J-Masa alkoi irvimään mutta siitä tuli ennenpitkää kuitenkin huumoripläjäys. Kuten myös tää puukkoja-juttu. Teroltapa sekin.
Minä muistan vain sen, että Jari-Matti alkoi jossain vaiheessa hokea sitä koko ajan.
Ja niistä puukoista sen verran, että Tero on kyllä puhunut puukoista aivan niin kuin mistä tahansa asiasta, mutta Tuuli oli se joka alkoi hokea puukoista.
molemmat on kotoisin mutta muut ovat tehneet niistä näyttävän numeron. Teron oooot oli aika hillittyjä silloin ennen kuin JMasan otti sen irvimistyylikseen Terosta. Samoin Tero puhui aina puukoista joita oli aiemmin saanut kunnes Tuuli teki niistä suuremman nomeron. Näin tää asia vain on. Ei Tero näitä koskaan näytttävästi esiin tuonut ja siksi ne kai on jäänyt monilta huomaamatta.
vähän otsikon teemasta.
niin Janne taisi itse mokata. Käski Hanna huutamaan möreellä äänellä: "Johan, kuinka päiväsi on mennyt" taas tuli tuotannon suosikki huomioitua.
vastausta saanut molemmat oli aika vaikeena.
Oli sönkötystä sinne ja tänne. Olivat ihan vaivautuneet oloisia.