...SIIS ENTII MITÄ TEKIS NY??? MIS YSTÄVÄ
KALLEIN?? MITÄ OTTE TEHNY KUN RAKKAIN YSTÄVÄ
LÄHTEE IÄKSI POIS LUOTANNE??? MÄ EN TODELLAKAA
TII MITÄ TEHDÄ. ITKEN VAAN.
KALLEIN?? MITÄ OTTE TEHNY KUN RAKKAIN YSTÄVÄ
LÄHTEE IÄKSI POIS LUOTANNE??? MÄ EN TODELLAKAA
TII MITÄ TEHDÄ. ITKEN VAAN.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sitä me muutkin teemme, kun rakas ystävä kuolee,
itkemme ja ikävöimme.
Aikaa myöten sitten suru "haalistuu", mutta ei
sitä rakasta koiraa unohda koskaan.
Onhan se aina kova isku kun lemmikki kuolee.
Meidän ensimmäinen koira piti lopettaa koska
sillä oli aivokasvain ja se oli jo tosi huonossa
kunnossa.
Aikaa toipumiseen kului, eikä koira ikinä unohdu
mutta kyllä siitä yli pääsee.
Aamulla, polun varrella tervaleppien tuoksussa,
takanani tuttujen askelten rapina, tiedän taas
mistä kaikesta voisin luopua ja mistä en. Voi
kuonoa, aamun lämpöistä tuhahdusta...
Odota, malta, lopulta jää mieleesi kaikki mikä
parasta on ollut.
Kyllä joku raja pitäisi pitää, se on kuitenkin
vaan koira, eikä esimerkiksi sukulainen.
Ikäväähän se on, mutta jokaiselle tulee ennen
pitkää vanhuus eteen ja kuolema. Kuolema on osa
koiran elämää, niin kuin myös ihmisen. Ei sitä
pidä surra tai pelätä, se kuuluu tähän maailmaan
kuin yhtenä elämän osana.
Monelle se kuulee sattuu vaa olemaa ENEMMÄN KU
VAAN KOIRA!!!Meiullä ainaki molemmat koirat oli
perheenjäseniä ja mutsiki itki enemmän koiraasa
ku isovanhempiaasa.Samaahan voi sanoo et "se on
vaa sukulainen, kuoleehan neki"!Kyllä vieläki
antaisin melke mitä vaa että saisin molemmat
koirani takaisin, se vaan ei oo mahollista ja
pakko hyväksyä!Ja varsinki tuotti tuskaa ymmärtää
ku menetti koiran, jolla ois ollu puolet elämästä
jälellä ku joku idiootti myrkytti sen!!!Silloin
kuule ei auta asiaa se, et joku sanoo et se oli
VAAN koira!
<<Ei sitä
pidä surra tai pelätä, se kuuluu tähän maailmaan
kuin yhtenä elämän osana.<< SANOT !
Luulen että kukaan koiraansa todella rakastava,
ei pysty tuohon, "että sehän on VAAN koira",
ettei sitä saa eikä tarvitse surra.Sehän on aivan
luonnollista, kun menettää rakkaan uskollisen
ystävän,(olkoonkin "vaan koira")että sitä surraan
ja kaivataan.
Taatusti lähtee joka koiralta nirri jossakin
vaiheessa. Siihen pitää vaan osata suhtautua,
eikä ajatella että se koira on ikuinen. Kasvakaa
nyt hyvät ihmiset sen verran, että pääsette
tuosta kuolemanpelostanne eroon.
Jokainen kuolee joskus, niin minäkin. Ei se suru
saa lamauttaa. Jokainen myös suree joskus, niin
varmasti minäkin suren, kun oma koira kuolee,
mutta en taatusti lamaudu ja itke sen takia, että
se kuoli. Metsällä koiran kanssa käydessä pitää
varautua aina siihen (susialuetta) että reissu
voi olla koiran viimeinen. Jotta terveisiä vaan
sinne päättäjille, suden ulvonta on ihan kivaa
kuultavaa.
Ei sinulle se koira kyllä paljon merkitse ?!
Onx sulta koskaan muuten koira kuollut ?
Minä olen joutunut kokemaan tuon niin rakkaan
koiran menetyksen jo 3 kertaa, aina se on yhtä
surullista ei siihen edes kasva.
Meitä on monex !
Kyllä se koira jotakin merkitsee, mutta ei sitä
pidä kiintyä liikaa sentään eläimeen. Varsinkaan
metsästyskoiraan.
Neljäs koira on nykyinen, edelliset olen itse
lopettanut päähän ampumalla, kun ne on vanhaksi
tulleet. Ja jokaisen kanssa olen
lopettamisaikeissa mennyt metsään ja
puolenkymmentä kertaa joka kerta pois tullut, kun
ei ole pystynyt ampumaan. Mutta kyllä sitten
pystyy, kun näkee miten vanha kaveri kärsii ja ei
jaksa enää.
Muutaman muunkin koiran olen lopettanut, ei sitä
koiraa pidä surra kuin äitiään. Koira on koira ja
sen perään ei itketä, muuta kuin silloin kun sitä
raatoa pois kannat metsästä, niiltä tutuilta
tantereilta jossa se on juossut metsällä mukana.
ilmiselvästi sinulta puuttuu täysin empatiakyky.
Yhtä selvästi olet myös mies. Ja tietäähän sen
että suomalainen mies ei itke. Se ei
kertakaikkiaan käy- ei varsinkaan jonkun "elukan"
takia. Toisaalta kirjoituksesi pistää vihaksi-
toisaalta ehkä vähän ymmärränkin. Olenhan itsekin
seurannut varsin läheltä metsästystoimintaa ja
koiran merkitystä siinä ( vaarini harrastaa
metsästystä ja hän myös kasvatti ennen
suomenajokoiria). Usein metsästäjillä koira on
täysin rinnastettavissa aseeseen, helposti se
unohtuu tarhaan pihan perukoille josta se
metsälle lähtiessä haetaan sitten mukaan, eihän
siellä sitä ilmankaan pärjää. koira on tärkeä
mutta ei korvaamaton. Kun vanha kuolee hankitaan
uusi.
Toiset kuitenkin hankkivat koiran täysin
seuraksi,omaksi ilokseen-ja siitä tulee ikäänkuin
perheenjäsen,todella rakas ja läheinen.
Oletan että sinulla on ikää sen verran että
ymmärtäisit hiukan asioita ja katsoisit vähän
mitä tulet tänne sepostamaan. Varsinkin
tälläisessä asiassa. Ei tietenkään koiran kuolema
ole sama kuin esim. äidin kuolema. Mutta ei se
silti tarkoita sitä etteikö koiraa saisi surra.
Samanlailla se sattuu!! Olen seurannut
kirjoitteluasi "varjo"-ja välillä provosi ovat
ihan hauskoja (ja osuvat naulan kantaan..) mutta
tässä asiassa olisin toivonut sinulta vähän
harkintakykyä.
Ehkä sinulla on erilainen suhde koiraasi kuin
esim. minulla. Minun koirat ovat perheenjäseniä
asuvat kanssamme kodissani vapaasti,ja ovat
kaikessa touhussa mukana.Tosi rakkaita!
Miksi et vie vanhoja sairaita koiriasi
eläinlääkärille,nukutettavaksi? Olisihan se
paljon kauniimpi päätös ystävyydellenne.
En pysty kuvittelemaankaan, kuinka joku voi
nostaa aseen kohti omaa koiraansa ja vielä
laukaista.
No, ehkä minä olen jotenkin "tunnevammainen".
Ei se muuta vaadi.
Ja kyllä ne koirat sisällä ovat, eikä
ulkotarhassa, mutta ei niitä silti tarvitse
eläinlääkärille viedä. Tämä on vain tätä
yhteiskunnan vieraantumista jonnekin keskelle
kaupunkeja jossa lopetuksenkin hoitaa
eläinlääkäri. Eipä kai sitä uskalla asetta nostaa
koiraa kohti jos sillä ei osaa oikein ampua?
Kyllä siinä tappamisessa pitää tietää mitä tekee
eikä vaan kuvitella, että kuinka kauheaa, se
ampuu koiran eikä vie sitä piikille.
Ampuminen on täsmälleen sama asia koiralle kuin
piikki, kuuluu vaan kovempi pamaus ja jälki on
hiukan sotkuisempaa. Ei siinä tarvitse koiran
kärsiä sen enempää kuin piikitettäessä. Kun ampuu
suoraan otsaan vaikkapa .308:lla tai 9 millin
pistoolilla, niin taatusti huoku lähtee, eikä jää
kitumaan. Eikä tule niitä sätkyttelyjä, mitä
joskus olen nähnyt piikillä olevien koirien
tekevän, kun hermoradat tuhoutuu alle 0,1
sekunnissa.
Joten kyllä tuo itkuisen "hyi kun sä olet paha"
asenteen taakse piiloutuminen lähinnä säälittää.
Koittakaa hankkia elämä tai keksikää jotain muuta
itkettävää kuin koiran perään. Veikkaanpa että te
olette naisia, asutte kaupungissa, ettekä ikinä
ole käyneet vaikkapa metsällä, koska sitä noin
paljon kritisoitte.
Mitä tekisitte seuraavassa tilanteessa? Ajatte
metsätiellä koiran yli ja se jää eloon (takapää
täysin murskana). Lähin kaupunki (eläinlääkäri)
on noin 120 kilometrin päässä. Te varmaan
soitatte eläinlääkärille ja odotatte noin tunnin,
että koira tullaan lopettamaan. Sillä aikaa,
teidän taitamattomuutenne ansiosta koiralla on
valtavat tuskat ja ette osaa tehdä mitään.
Mitä luulisitte että metsästäjä tekee samassa
tilanteessa?
No ei kai metsästäjäkään AINA kulje pyssy mukana,
mitä itse siinä tilanteessa tekisit,jos se pyssy
ei olisi mukana ja koira jäisi autosi alle?
No tuossa tilanteessa tietenkin kutsuisin polisin
joka sitte saisi hoitaa tarvittaessa nämä
pyssyhommat.
Juuri sen vuoksi, se ampumalla lopettaminen niin
ikävä tapa, kun siitä tulee niin rumaa jälkeä. Ja
mitä sen koiran päässä liikkuu kun se katsoo
isäntäänsä silmiin, kun isäntä tähtää aseella
kohti, kyllä varmasti metsäkoira tajuaa jotain
siitä pyssystä.
Jotenkin tuntuu, että sä tahallasi haluat
järkyttää, et sinäkään noin karskisti varmaan
todella ajattele ja tee ?
Juu, metsällä en ikinä ole ollut enkä ikinä
lähdekään.
Eläinsuojelulaki velvoittaa lopettamaan kärsivän
eläimen millä tahansa lopetukseen sopivalla
esineellä, jos tuskat ovat kovat.
Vasaralla päähän / kirveen hamaralla kalloon.
Ennen sai vielä eläinsuojelulainkin mukaan
lopettaa koiran lyömällä isät päähän lujaa.
Ei isät lyö mitään, vaan "lyömällä sitä päähän
lujaa". Pikku lapsus, heh.
no meneppäs sinä takaisin sinne maalle sitten
(SUORAAN MAALLE, kulkematta lähtöruudun kautta).
Ja pysy siellä.
Ennen vanhaan ei muuten metsästäjillä ollut aikaa
killua nettipalstoilla kiusaamassa pikkutyttöjä.
Minulla on aikaa, koska olen töissä täällä
kaupungissa ja tällä hetkellä en ole metsällä.
Pikkutyttöjen kiusaamisesta en tiedä, mutta
jokainen pikkutyttö voi poistua alueelta, NYT.
Koska seuraavaksi tulee taas raakaa tekstiä.
Eli lopetuksesta ja lemmikeistä:
Lemmikkieläimen pennun saa lopettaa lyömällä sitä
päähän niin lujaa, että se menettää henkensä.
(Koira & kissa).
Avuttomassa tilassa olevan eläimen saa lopettaa
siihen soveltuvalla esineellä myös lyömällä
päähän riittävän lujaa. Tätä en suosittele ketään
pikkutyttöä kokeilemaan, vasarallakin saa lyödä
ihan niin lujaa kuin lähtee (tyylillä 3 tiiltä
murskaksi).
Tietyt riistaeläimet lopetetaan lyömällä lujaa
päähän. Tämä tapahtuu vain siinä tilanteessa kun
riistaeläin on em. avuttomassa tilassa tai
haavoittunut (yleensä riista kuolee laukauksesta).
Tukehduttaminen ei ole sallittu. Tarpeettoman
kivun tuottaminen ei ole sallittu.
Kyllä se tappaminenkin pitää osata, jos siihen
alkaa. Jotkut ihmiset ovat vieraantuneet niin
paljon luonnosta, että heille tappaminen on
kauhistus. Minulle ei, eikä monelle muulle.
Ennen vanhaan metsästäjät tekivät sitä
metsästystä ammatikseen, nykyään päälle
syljetään, jos alat ammattimetsästäjäksi. Joten
se siitä. Ammatikseen on tehtävä muuta, vaikkapa
sitten kirjoitettava tänne ja kulutettava
työnantajan varoja ;) .
Mitä tekisit? Voit vapauttaa kaikkein ensiksi
CapsLock-näppäimen.
Tämä sai minut hymyilemään...... Minä sitten
rakastan tämän tyylistä kommentointia, se tekee
päivästäni entistäkin paremman :)
Onhan se kiva, kun toisen surusta,
jonkun päivä paranee.Mutta kun se suru voi osua
myös omalle kohdallesi joskus, ehkä se ei sitten
enää HYMYILYTÄ.
Lueppas se viestini vielä kerran. Sanoinko missään
vaiheessa, että päiväni paranee toisen surusta? En
ole seurannut kyseistä keskustelua, enkä
kommentoinut kyseistä tapausta. Satunnaisesti
poimimani kommentti sai minut hymyilemään, enkä
suostu ottamaan siitä huonoa omaatuntoa. Leppoisaa
päivän jatkoa!