Lähde:
Duodecim
2006;122(7):844
Olli Tenovuo
Medisiina ei muutu oikeudessa
Aiemmin terve ja työssään hyvin menestynyt nuori mies sai pahoinpitelyssä aivovamman. Tämän seurauksena hänellä todettiin laaja-alaiset kognitiiviset häiriöt, kliinis-neurologisia statuslöydöksiä sekä aivovammaan sopivat poikkeavuudet aivojen magneettikuvauksessa, magneettispektroskopiassa ja isotooppikuvauksessa. Psykiatri ei havainnut mitään psykiatriseen häiriöön viittaavaa, ja kolme potilasta tutkinutta kokenutta neurologia totesi potilaan aivovamman takia työkyvyttömäksi; yksi näistä arvioista oli moniammatillinen ja yliopistosairaalassa tehty. Työkyvyttömyys todettiin myös työklinikkatutkimuksessa - edes työkokeiluun ei ollut edellytyksiä. Vakuutuslaitos kiisti alusta lähtien aivovamman, huolimatta mm. itse pyytämästään yliopistosairaalan arviosta. Tapaturmalautakunta asettui vakuutuslaitoksen kannalle. Asiaa käsiteltiin suullisesti vakuutusoikeudessa, jossa työkyvyttömyyden aiheuttavan aivovamman puolesta todisti kaksi erittäin kokenutta neurologia ja kaksi erittäin kokenutta neuropsykologia, jotka olivat kaikki tutkineet potilaan, sekä yksi ulkopuolinen asiantuntijatodistaja. Vakuutuslaitoksen näkökantaa oli edustamassa vakuutuslaitoksen lääkäri. Vakuutusoikeus sivuutti päätöksessään kaikki potilasta tutkineiden neurologien ja neuropsykologien todistukset mainitsematta niitä sanallakaan ja katsoi asiantuntijatodistelun olevan ristiriitaista (toiseksi asiantuntijaksi katsottiin siis vakuutuslaitoksen lääkäri). Vakuutusoikeus päätti ratkaista asian »harkintavaltansa nojalla» katsoen, että potilaalla ei ole työkyvyttömyyttä aiheuttavaa aivovammaa, ja kun mitään muutakaan sairautta, vikaa tai vammaa ei ole todettavissa, ei potilasta voida pitää työkyvyttömänä.
Kolumnissaan Duodecim-lehden numerossa 4/2006 professori Juntunen kauhisteli tapausta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisivat tapaturma-asian toisin kuin vakuutusoikeus. Tapauksen kuvauksesta voi päätellä, että lääketieteellisissä selvityksissä oli päädytty aivovammaan. Tuskinpa käräjä- ja hovioikeus olisivat kallistuneet tälle kannalle, jos potilasta tutkineet tahot eivät olisi tähän diagnoosiin päätyneet. Muuttiko siis oikeus medisiinan? Juntusen käsittelytapa paljastaa hänen ajattelevan, että vain vakuutuslääketiede on medisiinaa. Itse asiassa sekä hänen esimerkissään että edellä kuvatussa tapauksessa hänen puolustamansa erityistuomioistuimet (tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus) muuttivat medisiinan. Eräs kokenut käräjätuomari totesikin yhden korvauskiistan aluksi, että »emme kai me nyt oikeudessa ala diagnooseja tekemään».
Juntusen päätelmä on, että yleisillä tuomioistuimilla ei ole asiantuntemusta käsitellä lääketieteellisiä korvausasioita. Hän ei pohdi lainkaan sitä, voisiko yleisten tuomioistuimien päätyminen usein toiselle kannalle johtua siitä, että erityistuomioistuimet eivät arvioikaan asioita objektiivisesti. Asia olisi mielestäni selvityksen arvoinen: kokevatko korvauskäsittelyjen kohteena olleet kansalaiset, juristit ja terveydenhuollon ammattilaiset näiden erityistuomioistuinten toimivan puolueettomasti. Oikeusministeriön teettämä selvitys vakuutusoikeudesta jo osaltaan vastasi, että tämä luottamus puuttuu ainakin niiltä, jotka ovat joutuneet asiassaan vakuutusoikeuden kanssa tekemisiin.
Tilanne on absurdi. Kun lääkäri tutkii vamman jälkeisiä oireita, hänen pitää jo oikeiden hoitolinjojen valitsemiseksikin selvittää, johtuvatko oireet tapaturmasta vai jostain muusta. Hankalissa tapauksissa selvitykset ovat yleensä poikkeuksetta moniammatillisia ja vielä useassa eri paikassa tehtäviä. Kun näiden perusteellisten selvitysten jälkeen päädytään lääketieteelliseen diagnoosiin, tämä diagnostiikka muuttuukin vakuutuslaitoksessa ja erityistuomioistuimissa »syy-yhteyden arvioinniksi», jota näyttävät koskevan aivan eri lainalaisuudet. Juntusta mukaillen »oikeudellinen näyttökynnys saattaa olla erilainen kuin lääketieteellinen». Lääkärikunnalle ja erityisesti potilaille tilanne on hämmentävä. Usein erittäin kokeneiden lääkäreiden perusteellinen diagnostiikka yhtäkkiä kumotaan vakuutuslääkäreiden taholta ja todetaan, että potilaan oireet eivät voi johtua vammasta vaan »jostakin muusta», jota »muuta» kukaan potilasta tutkinut ei kuitenkaan ole kyennyt toteamaan. Juntusen silmissä tämä toiminta perustuu lääketieteelliseen kokemukseen ja koulukunnista riippumattomaan tutkimustietoon sekä »syvälliseen asiantuntemukseen». Alussa mainitsemassani esimerkissä tämä »syvällinen asiantuntemus» aivovamman diagnostiikasta vakuutusoikeudessa perustui lääkärijäsenenä olleen ortopedin ja neljän ei-lääketieteellisen koulutuksen saaneen henkilön arviointiin.
Vakuutuslääkärit puhuvat mielellään »koulukunnista» pitäen itseään niistä riippumattomina. Tämä on silkkaa hölynpölyä, ja monissa asioissa ainoa muusta lääketieteestä eriävä koulukunta löytyykin vain vakuutuslääkäreiden ja heidän läheisten yhteistyötahojensa puolelta. Juntunen on selvästi närkästynyt siitä, että jotkut potilaat saavat asiansa käsitellyksi vakuutuslääkäreiden »pomminvarman» järjestelmän ulkopuolella. Hän on oikeassa siinä, että tällä tavoin kansalaiset joutuvat osittain epätasa-arvoiseen asemaan, koska kaikissa tapaturmissa tällaista yleisen oikeusistuinkäsittelyn mahdollisuutta ei ole joko juridisesti tai taloudellisesti. On kuitenkin parempi, että edes osalla vammautuneista on mahdollisuus asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn kuin että sitä mahdollisuutta ei olisi kellään. Tapaturma-asioissa oikeudenkäyttö erityistuomioistuimissa on verhottu vakuutuslääketieteeksi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä tieteen - ainakaan lääketieteen - kanssa, vaan kyseessä on peitenimi vakuutuslaitosten ja vakuutuslääkäreiden taloudellisten etujen turvaamiselle. Nykyisellään tämä järjestelmä toteuttaa ehkä tasapuolisuuden vaatimuksen, mutta oikeuslaitokselta vaadittavaa oikeudenmukaisuuden ja objektiivisuuden vaatimusta se ei toteuta.
OLLI TENOVUO, LKT, dosentti, osastonylilääkäri, apulaisopettaja
[email protected]
Turun yliopisto, neurologian klinikka ja
TYKS:n neurologian poliklinikka
Kiinamyllynkatu 4-8
20520 Turku
Artikkelin tunnus: duo95659 (095.659)
© 2007 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Duodecim
2006;122(7):844
Olli Tenovuo
Medisiina ei muutu oikeudessa
Aiemmin terve ja työssään hyvin menestynyt nuori mies sai pahoinpitelyssä aivovamman. Tämän seurauksena hänellä todettiin laaja-alaiset kognitiiviset häiriöt, kliinis-neurologisia statuslöydöksiä sekä aivovammaan sopivat poikkeavuudet aivojen magneettikuvauksessa, magneettispektroskopiassa ja isotooppikuvauksessa. Psykiatri ei havainnut mitään psykiatriseen häiriöön viittaavaa, ja kolme potilasta tutkinutta kokenutta neurologia totesi potilaan aivovamman takia työkyvyttömäksi; yksi näistä arvioista oli moniammatillinen ja yliopistosairaalassa tehty. Työkyvyttömyys todettiin myös työklinikkatutkimuksessa - edes työkokeiluun ei ollut edellytyksiä. Vakuutuslaitos kiisti alusta lähtien aivovamman, huolimatta mm. itse pyytämästään yliopistosairaalan arviosta. Tapaturmalautakunta asettui vakuutuslaitoksen kannalle. Asiaa käsiteltiin suullisesti vakuutusoikeudessa, jossa työkyvyttömyyden aiheuttavan aivovamman puolesta todisti kaksi erittäin kokenutta neurologia ja kaksi erittäin kokenutta neuropsykologia, jotka olivat kaikki tutkineet potilaan, sekä yksi ulkopuolinen asiantuntijatodistaja. Vakuutuslaitoksen näkökantaa oli edustamassa vakuutuslaitoksen lääkäri. Vakuutusoikeus sivuutti päätöksessään kaikki potilasta tutkineiden neurologien ja neuropsykologien todistukset mainitsematta niitä sanallakaan ja katsoi asiantuntijatodistelun olevan ristiriitaista (toiseksi asiantuntijaksi katsottiin siis vakuutuslaitoksen lääkäri). Vakuutusoikeus päätti ratkaista asian »harkintavaltansa nojalla» katsoen, että potilaalla ei ole työkyvyttömyyttä aiheuttavaa aivovammaa, ja kun mitään muutakaan sairautta, vikaa tai vammaa ei ole todettavissa, ei potilasta voida pitää työkyvyttömänä.
Kolumnissaan Duodecim-lehden numerossa 4/2006 professori Juntunen kauhisteli tapausta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisivat tapaturma-asian toisin kuin vakuutusoikeus. Tapauksen kuvauksesta voi päätellä, että lääketieteellisissä selvityksissä oli päädytty aivovammaan. Tuskinpa käräjä- ja hovioikeus olisivat kallistuneet tälle kannalle, jos potilasta tutkineet tahot eivät olisi tähän diagnoosiin päätyneet. Muuttiko siis oikeus medisiinan? Juntusen käsittelytapa paljastaa hänen ajattelevan, että vain vakuutuslääketiede on medisiinaa. Itse asiassa sekä hänen esimerkissään että edellä kuvatussa tapauksessa hänen puolustamansa erityistuomioistuimet (tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus) muuttivat medisiinan. Eräs kokenut käräjätuomari totesikin yhden korvauskiistan aluksi, että »emme kai me nyt oikeudessa ala diagnooseja tekemään».
Juntusen päätelmä on, että yleisillä tuomioistuimilla ei ole asiantuntemusta käsitellä lääketieteellisiä korvausasioita. Hän ei pohdi lainkaan sitä, voisiko yleisten tuomioistuimien päätyminen usein toiselle kannalle johtua siitä, että erityistuomioistuimet eivät arvioikaan asioita objektiivisesti. Asia olisi mielestäni selvityksen arvoinen: kokevatko korvauskäsittelyjen kohteena olleet kansalaiset, juristit ja terveydenhuollon ammattilaiset näiden erityistuomioistuinten toimivan puolueettomasti. Oikeusministeriön teettämä selvitys vakuutusoikeudesta jo osaltaan vastasi, että tämä luottamus puuttuu ainakin niiltä, jotka ovat joutuneet asiassaan vakuutusoikeuden kanssa tekemisiin.
Tilanne on absurdi. Kun lääkäri tutkii vamman jälkeisiä oireita, hänen pitää jo oikeiden hoitolinjojen valitsemiseksikin selvittää, johtuvatko oireet tapaturmasta vai jostain muusta. Hankalissa tapauksissa selvitykset ovat yleensä poikkeuksetta moniammatillisia ja vielä useassa eri paikassa tehtäviä. Kun näiden perusteellisten selvitysten jälkeen päädytään lääketieteelliseen diagnoosiin, tämä diagnostiikka muuttuukin vakuutuslaitoksessa ja erityistuomioistuimissa »syy-yhteyden arvioinniksi», jota näyttävät koskevan aivan eri lainalaisuudet. Juntusta mukaillen »oikeudellinen näyttökynnys saattaa olla erilainen kuin lääketieteellinen». Lääkärikunnalle ja erityisesti potilaille tilanne on hämmentävä. Usein erittäin kokeneiden lääkäreiden perusteellinen diagnostiikka yhtäkkiä kumotaan vakuutuslääkäreiden taholta ja todetaan, että potilaan oireet eivät voi johtua vammasta vaan »jostakin muusta», jota »muuta» kukaan potilasta tutkinut ei kuitenkaan ole kyennyt toteamaan. Juntusen silmissä tämä toiminta perustuu lääketieteelliseen kokemukseen ja koulukunnista riippumattomaan tutkimustietoon sekä »syvälliseen asiantuntemukseen». Alussa mainitsemassani esimerkissä tämä »syvällinen asiantuntemus» aivovamman diagnostiikasta vakuutusoikeudessa perustui lääkärijäsenenä olleen ortopedin ja neljän ei-lääketieteellisen koulutuksen saaneen henkilön arviointiin.
Vakuutuslääkärit puhuvat mielellään »koulukunnista» pitäen itseään niistä riippumattomina. Tämä on silkkaa hölynpölyä, ja monissa asioissa ainoa muusta lääketieteestä eriävä koulukunta löytyykin vain vakuutuslääkäreiden ja heidän läheisten yhteistyötahojensa puolelta. Juntunen on selvästi närkästynyt siitä, että jotkut potilaat saavat asiansa käsitellyksi vakuutuslääkäreiden »pomminvarman» järjestelmän ulkopuolella. Hän on oikeassa siinä, että tällä tavoin kansalaiset joutuvat osittain epätasa-arvoiseen asemaan, koska kaikissa tapaturmissa tällaista yleisen oikeusistuinkäsittelyn mahdollisuutta ei ole joko juridisesti tai taloudellisesti. On kuitenkin parempi, että edes osalla vammautuneista on mahdollisuus asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn kuin että sitä mahdollisuutta ei olisi kellään. Tapaturma-asioissa oikeudenkäyttö erityistuomioistuimissa on verhottu vakuutuslääketieteeksi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä tieteen - ainakaan lääketieteen - kanssa, vaan kyseessä on peitenimi vakuutuslaitosten ja vakuutuslääkäreiden taloudellisten etujen turvaamiselle. Nykyisellään tämä järjestelmä toteuttaa ehkä tasapuolisuuden vaatimuksen, mutta oikeuslaitokselta vaadittavaa oikeudenmukaisuuden ja objektiivisuuden vaatimusta se ei toteuta.
OLLI TENOVUO, LKT, dosentti, osastonylilääkäri, apulaisopettaja
[email protected]
Turun yliopisto, neurologian klinikka ja
TYKS:n neurologian poliklinikka
Kiinamyllynkatu 4-8
20520 Turku
Artikkelin tunnus: duo95659 (095.659)
© 2007 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kauankohan se saa jatkua. Taitaa eduskunnassa häärätä vakuutusyhtiön punatukkasii apureita kumppaneinaan kun väärinkäytökset saa jatkua.
Niin kutsutut kansanedustajat ja virkamiehet näyttäisi sallivan tämän hyvävelijärjestelmän ja lobbaamisen jatkuvan tässä muka oikeusvaltiossa
kai se olisi pitänyt olla pää irti että olisi saanut oikeutta!
En enää ihmettele näitä palstoja lukiessani ihmisten hätää,heidän sairauksiensa tuomaa ahdinkoa ja sitten tälläisiä päätöksiä.
oikeutta et saa vaikka erikoisalan monet lääkärit kirjoittavat tosi kattavat ja hyvät B-todistukset,ei niillä loppupeleissä ole todellista arvoa näköjään.
Tämähän oli kauheudessaan ihan omaa luokkaa tämä kirjoitus! hienoa että terveydenhuoltoalan erikoisosaajat laittavat meille luettavaksi tälläisen tekstin, HIENOA!
nyt varmaan ymmärrätte,miksi saatte hylsyjä hylsyja ja taas kerran hylsyjä päätösinä jos kerran aivovammatkaan ei mene läpi niin eihän ne mene pienemmätkään vammat ;) näin se vaan on!
kiitos aloittajalle kirjoituksesta!
Kiitos ap:lle, että saimme lukea tämän erinomaisen kirjoituksen, jonka jälkeen ainakin itse istuin (jälleen kerran) ihan hiljaa ja mietin: miksi ihmeessä tätä asiaa ei korjata??!!
Ihmettelen mm. kansanedustajien moraalia ja etiikkaa: miten se voi kestää tällaista käsittämätöntä vääryyttä. Jos he ovat Kansan Edustajia, niin tällaisiako me todella olemme?
Surettaa ja vihastuttaa, muuta en juuri nyt voi sanoa.
Ja kun heitätte hakukoneiden haettavaksi sanan:
nelikannasta
.... niin jo rupeaa asiasta kiinnostuneille tarkentumaan lisää, miksi mitään muutosta näihin Olli Tenovuon erinaomaisesti yksilöimiin ja päättäjien tiedossa oleviin epäkohtiin tapahdu.
"Suomalaisia poliitikkoja ei voi lahjoa, mutta ostamista ei ole kukaan kieltänyt."
Lähde:
Duodecim
2006;122(6):695
Timo Havu
Kirjeitä ja mielipiteitä
Juhani Juntunen pohti kolumnissaan Duodecimin numerossa 4/2006 medisiinan muuttumista oikeudessa. Hän on ymmällään siitä, että sama tapahtuma voidaan arvioida lääketieteellisenä korvauskysymyksenä yleisessä tuomioistuimessa eri tavoin kuin vakuutusoikeudessa. Asia on mielestäni tärkeä ja kaipaa syvällisempääkin selvittämistä. Tällä kirjoituksella pyrin osaltani vaikuttamaan keskustelun jatkumiseen.
Lääketieteellisten korvausasioiden jakautuminen eri tuomioistuimiin on riippuvainen tuomioistuinten toimivallasta. Toimivalta perustuu lakiin, ja eri tuomioistuinten toimivallan pitäisi olla kattava mutta ei päällekkäinen.
Vakuutusoikeus ratkaisee yleensä sille kuuluvat toimeentuloturva-asiat ylimpänä valitusasteena, mutta tapaturma-asian voi saada eräin edellytyksin vielä korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Vakuutusoikeuden käsittelyä edeltää yleensä etuuslaitoksen päätöstä koskevan asian käsittely jossakin muutoksenhakulautakunnassa. Tätä erityistuomioistuimeen johtavaa linjaa nimitän tässä E-linjaksi.
Yleisen vahingonkorvausoikeuden piiriin kuuluvat riita-asiat käsitellään yleisissä tuomioistuimissa linjalla käräjäoikeus, hovioikeus, korkein oikeus. Tällä Y-linjalla on erilaisia kosketuskohtia E-linjaan. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvaustaso ei kaikilta osin yllä yleisen vahingonkorvausoikeuden mukaiselle tasolle. Tätä erotusta voi vaatia yleisessä tuomioistuimessa siltä, joka on vahingosta vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa esimerkiksi työturvallisuusmääräysten rikkomisen perusteella.
Lakisääteistä tapaturmavakuutusta koskevissa asioissa E- ja Y-linjat voivat siis kohdata korkeimmassa oikeudessa. Silloin yksi ja sama tuomioistuin käsittelee samaa tapahtumaa eri perusteilla, ja tässä ei tietääkseni ole ilmennyt käytännössä ongelmia. Ristiriitaisten ratkaisujen mahdollisuus onkin lähinnä tilanteissa, joissa eri linjoilla olevat alemmat lainkäyttöelimet ratkaisevat lainvoimaisesti korvauskysymykset.
Monet työmatkatapaturmat ovat samalla liikennevahinkoja, joissa erotuksen vaatiminen yleisessä tuomioistuimessa voi tulla kysymykseen. Liikennevakuutusyhtiön korvauspäätökseen tyytymätön ei nimittäin saa asiaa vakuutusoikeuden tutkittavaksi, vaan hänen on tarvittaessa ajettava korvausvaatimustaan käräjäoikeudessa liikennevakuutusyhtiötä vastaan.
Liikennevakuutuksen kuntoutusasioissa vakuutusoikeus on kuitenkin ainoa toimivaltainen valitustuomioistuin. Tämän on muuten korkein oikeus 15.12.2005 antamallaan ratkaisulla KKO 2005:133 selkeästi vahvistanut. Monta kertaa melkoisen vaikea rajanveto kuntoutuksen ja sairaanhoidon välillä siis ratkaisee myös sen, mikä on toimivaltainen tuomioistuin.
Samojen vahinkotapausten korvauskysymyksiä käsitellään siis eri tuomioistuimissa. Tilanne on suhteellisen ongelmaton siltä osin kuin tuomioistuimet käsittelevät asioita, jotka kuuluvat yksinomaan niille. Vain E-linja ottaa kantaa tapaturmavakuutuslain mukaisen korvauksen määrään ja vain Y-linja erotuksen suuruuteen. Tuomioistuimet käsittelevät silloin eri asioita, ja korvauksenhakija ihmettelee ehkä vain sitä, miten hänen asiansa hajoaa eri tuomioistuinsektoreille. Mutta kun tuomioistuinten käsiteltäväksi saatetuissa asioissa on kysymyksessä esimerkiksi se, mitä vahingoittumistilanteessa itse asiassa on tapahtunut tai mitkä vahingot ovat vahinkotapahtuman seurausta, käsittelevät eri tuomioistuinsektorien tuomioistuimet aivan samoja kysymyksiä, ja ristiriitaiset kannanotot ovat mahdollisia.
Kun eri tuomioistuinsektoreilla toimivat tuomioistuimet käsittelevät tällä tavoin samoja kysymyksiä, ne eivät ole sidottuja toistensa ratkaisuihin. On siis mahdollista, että hovioikeus ja vakuutusoikeus päätyvät erilaiseen lopulliseksi jäävään ratkaisuun siitä, mitä itse asiassa on tapahtunut tai mitä tapahtumasta on seurannut. Tätä voidaan selittää sillä, että hovioikeuden ratkaisu koskee vahingonkorvausta ja vakuutusoikeuden ratkaisu tapaturmakorvausta. Eriäviin lopputuloksiin on aivan luonnollisesti tultu erilaisen näytön tai sen erilaisen arvioinnin kautta. Selityksistä huolimatta korvauksenhakija on hämmentynyt, ja hänen luottamuksensa oikeuslaitokseen on koetuksella.
Erilaisten ratkaisujen syyt ovat lopultakin moninaiset. Eri tuomioistuimissa ovat eri ihmiset tekemässä ratkaisuja. Heidän kokemuksensa ja asiantuntemuksensa on erilaista. Näyttöä arvioidaan eri lähtökohdista ja asiaa selvitetään eri tavoin. Tähän liittyviä kysymyksiä käsitteli myös Jussi Huttunen hiljattain kolumnissaan Lääkäri oikeudessa - miten kuvata tiedon varmuutta ja epävarmuutta? (Duodecim 19/2005).
Keskeisin syy erilaisiin ratkaisuihin on lääketieteellisen näytön erilainen arviointi. Riita-asiat ratkaistaan yleisissä tuomioistuimissa niille esitettyjen selvitysten perusteella. Lääketieteellistä näyttöä esitetään yleensä niin laajalti kuin osapuolet katsovat aiheelliseksi. Lääketieteellinen totuus käsiteltävässä asiassa saattaa pitkälti määräytyä sen perusteella, mitä asiassa katsotaan näytetyn. Y-linjalla ratkaistaan paremminkin yksittäistapauksia eikä niinkään oteta huomioon sitä, miten ehkä menetellään muissa vastaavanlaisissa tapauksissa, joissa sitä paitsi esitetty näyttö taas voi olla hyvin toisenlainen.
Vakuutusoikeudessa on yhdeksän lääkärijäsentä ja tämän myötä tuomioistuimista laajin lääketieteellinen asiantuntemus käytettävissään. Vakuutusoikeus ratkaisee vuosittain yli 5 000 sellaista asiaa, jossa on lääketieteellistä selvitystä. Tähän verrattuna yleisissä tuomioistuimissa käsitellään toimeentuloturvan kannalta merkittäviä lääketieteellisiä asioita sangen vähän. Yleisiin tuomioistuimiin lääketieteellinen asiantuntemus välittyy pääasiallisesti todistaja- ja asiantuntijalausuntojen sekä Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta pyydettyjen lausuntojen muodossa.
Vakuutusoikeudessa käsitellään suuri määrä samankaltaisia asioita. Ratkaisujen joukko muodostaa monessa suhteessa vakiintuneen oikeuskäytännön, jonka yhtenäisyydestä on jo lainkin mukaan pyrittävä pitämään kiinni. Periaatteena on, että korvauksenhakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti. Lääketieteessä yleisesti vallitsevat näkemykset muodostavat notoristyyppisen tosiseikaston. Niitä ei siis tarvitse näyttää erikseen toteen, eivätkä niiden vastaiset kannanotot ja vaatimukset menesty. Ongelma-alueet ja erityistapaukset on tietenkin tunnistettava.
Toimivaltakysymysten ratkaiseminen tuomioistuinsektoreittain »oikein» ja johdonmukaisesti on monisäikeinen kysymys. Voisi kuitenkin olettaa, että melko yksinkertaisin lainsäädäntötoimenpitein olisi mahdollista huolehtia siitä, että toimivalta lääketieteellisten kysymysten osalta määräytyisi nykyistä johdonmukaisemmin. Oikeudenkäynnit kahdella sektorilla aiheuttavat korvauksenhakijalle hämmennystä, kustannuksia ja ajanhukkaa, ja tuomioistuimet tekevät osittain päällekkäistä työtä.
Selvittämisen arvoinen asia olisi mielestäni esimerkiksi, olisiko E-linjalle annettava laajempi yksinomainen toimivalta lakisääteisten vakuutusten piiriin kuuluvissa vahinkotapahtumissa.
TIMO HAVU, OTL, varatuomari, vakuutusoikeuden ylituomari
[email protected]
Vakuutusoikeus
PL 338, 00121 Helsinki
-lääkärijäsenen kannanotto salataan 80 vuotta, sama
kuin valtion turvallisuusasioissa
-lääkäri ei tarvitse vannoa valaa eikä kantaa
vastuuta päätöksestä
-miksi tämmöinen mahdollista?
-turvataanko tällä systeemillä vakuutusyhtiöitten ja
eläkelaitosten asema päätöksen teossa?
-joissakin oikeusasteissa tai lautakunnissa on ollut
jääviysongelmia, miten lie vakuutusoikeudessa?
Lähde: Duodecim
2006;122(7):845
Juhani Juntunen
Kirjeitä ja mielipiteitä
Duodecim-lehdessä nro 4/2006 julkaistu kolumnini on saanut yllättävän paljon palautetta. Suurin osa siitä on tullut tesktiviesteinä, sähköpostitse ym. henkilökohtaisilla yhteydenotoilla, joissa ongelman esille ottaminen on koettu myönteiseksi. Erityisen ilahtunut olin vakuutusoikeuden ylituomarin Timo Havun asiantuntevasta kirjoituksesta (Duodecimin 6/2006). Se täydensi omaa medisiinispainotteista kirjoitustani juridisesta näkökulmasta ja sisälsi myös varteenotettavan ehdotuksen nykytilan korjaamiseksi.
Kollega Tenovuolla ei valitettavasti ollut Timo Havun kirjoitusta käytössään omaa kirjoitusta laatiessaan. Muussa tapauksessa lopputulos olisi saattanut olla toisenlainen. Kehotankin häntä ja muita asiasta kiinnostuneita lukemaan kolumnini yhdessä Timo Havun vastineen kanssa. Tällöin hahmottuu esiin tuomani ongelman kokonaisuus sekä medisiiniseltä että juridiselta kannalta. Ja niistä yhdessä muodostuu vastine myös Tenovuon kirjoitukseen.
Tenovuon kirjoituksen kaksi viimeistä lausetta ovat todellisuuteen perustumattomia. Niiden johdosta voitaneen vain todeta, että monimutkaistuvan yhteiskunnan juridisessa päätöksenteossa yhden ammattikunnan tietotaito ei enää riitä. Sen vuoksi lainsäätäjä on kokenut mielekkääksi laajemminkin hyödyntää tuomioistuimissa eri alojen objektiivista asiantuntemusta. Esimerkiksi hallinto-oikeuksissa aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten kokoonpanoon kuuluu tarvittaessa lainoppineiden jäsenten lisäksi eri alojen asiantuntijajäseniä.
Tässä valossa ajatukset yhden asiantuntijakunnan kuten vakuutuslääkärien mahdollisuuksista vaikuttaa Tenovuon tarkoittamalla tavalla omaan edunvalvontaansa erityistuomioistuinten jäseninä voitaneen jättää omaan arvoonsa. Edunvalvontaa varten on ihan omat erilliset mekanisminsa.
JUHANI JUNTUNEN, professori, ylilääkäri
neurologian erikoislääkäri,
vakuutuslääketieteenja neurotoksikologian dosentti,
vakuutuslääketieteen, päihdelääketieteen ja
liikennelääketieteen erityispätevyys
[email protected]
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera
Palkkatilanportti 1
00240 Helsinki
Artikkelin tunnus: duo95660 (095.660)
© 2007 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Nää havun ja juntusen selitykset. No valheita ja sepityksiähän keksivät päivät pitkät.
Onko todellakin niin, että kun lääkäristä tulee vakuutuslääkäri hänen etiikkansa ja lääkärivalansa valuu viemäristä alas. Eikö edes lääkäriliitto voisi puuttua asiaan.
Sen sivuiltahan löytyy mm. lääkärin eettisiä ohjeita pilvin pimein, mutta siitä huolimatta osa lääkäreistä saa toimia ihmisarvoa loukkaavasti!? Poimin tähän yhden tähän asiaan liittyvän ohjeen lääkäriliiton sivuilta:
"Todistuksia ja lausuntoja antaessaan lääkärin tulee muistaa olevansa puolueeton todistaja ja asiantuntija, jonka lausunnon on perustuttava huolellisen tutkimuksen antamiin objektiivisiin havaintoihin ja niiden kriittiseen arviointiin sekä muihin tosiseikkoihin, jotka lääkäri on saanut tietoonsa. "
Täällä kirjoitetun perusteella mm. edellä oleva ohje on vain pelkkiä kirjaimia ei käytäntöä. Näin siis meillä hyvinvointivaltio Suomessa!
Mullekkii yks terveyskeskuslääkäri totes et ei näille asioille mitään voi. Valitukset hylätään KOta myöden. Ja oikeassa oli. Tää Suomi on sellanen sokeriin kieritelty paska maa. Liitossakin yks virkailija totes et tää ihana Suomi kyl ihanuutesa näyttää jos jotain sattuu. Pitäs saada jostain ase.
Onko
vakuutuslääkäri viisaampi kuin hoitava lääkäri?
Duodecim
2000;116(22):2453-5
Juhani Juntunen ja Timo Havu
Pääkirjoitus
Vakuutuslääkärit ovat joutuneet viime aikoina julkisuudessa
melkoisen ryöpytyksen kohteeksi. Ammattikuntana he ovat luonnollisesti
tottuneet siihen, että hylkäystapauksissa vakuutetut eivät ole tyytyväisiä
ratkaisuun ja ilmaisevat sen monin tavoin. Se huolestuttaa, että viime aikoina
myös lääkärikunnan piirissä on esiintynyt vakuutuslääkäreitä koskevia
mielipiteitä, jotka tuntuvat perustuvan enemmän tunteeseen kuin tietoon.
Käytännön vakuutuslääketieteessä keskeinen ja usein
julkisuudessakin käsitelty ongelma liittyy hoitavan lääkärin ja
vakuutuslääkärin välillä joskus esiintyviin erilaisiin mielipiteisiin potilaan
työkyvyttömyydestä, sairauden etiologiasta tai sairauden aiheuttamasta
haitasta. Kuinka vakuutusyhtiön lääkäri voi potilasta näkemättä ja tutkimatta,
vain paperien perusteella, päätyä esimerkiksi eläkehakemuksen hylkäämiseen?
Tekeekö vakuutuslääkäri eettisesti oikein suositellessaan potilaan
etuushakemuksen hylkäämistä vastoin hoitavan kollegansa suositusta?
Vakuutuslääketieteen keskeiset asiantuntemusalueet liittyvät
työkyvyn, syy-yhteyden, riskin ja haitan arviointiin. Hoitavan lääkärin tai
hoitavien lääkärien lausunto on ensiarvoisen tärkeä esimerkiksi työkykyä
arvioitaessa, mikäli hoitosuhde on ollut riittävän pitkä: hoitava lääkärihän
tuntee potilaan parhaiten, ja hänen intressissään on huolehtia parhaalla
mahdollisella tavalla potilaansa terveydestä ja hyvinvoinnista. Hoitava lääkäri
ja vakuutuslääkäri ovat yleensä samaa mieltä potilaan työkyvystä, kun
käytettävissä on samat tosiasiat. Eläkevakuutuslaitoksissa ja -yhtiöissä 80 %
työkyvyttömyyseläkehakemuksista hyväksytään. Toisin kuin luullaan, kaikki
B-lausunnot eivät ole eläkettä puoltavia.
Hoitavan lääkärin puolueellisuutta potilastaan kohtaan
pidetään ymmärrettävänä ja tarpeellisenakin. Potilas-lääkärisuhteen luonteeseen
kuuluu se, että hoitavan lääkärin ei tarvitse olla objektiivinen
sosiaalivakuutuksen asiantuntija lausunnoissaan. Hän on asiantuntija potilaansa
terveydentilan suhteen. Työkyvyttömyystapauksissa hoitavan lääkärin tulisi
ottaa kantaa potilaansa toimintakykyyn, joka voidaan arvioida lääketieteellisen
asiantuntijuuden perusteella ilman vakuutuslääketieteen tuntemusta.
Päämääränä henkilövakuutuksen etuuksien osalta on se, että
kaikki etuuteen oikeutetut saavat sen mutta eivät sellaiset, joille se ei
kuulu. Tässä rajanvedossa jää aina tyytymättömiä, jotka ovat jääneet etuutta
vaille. Rajan siirtäminen ei poista tätä ongelmaa. Rajanvetomallille
vaihtoehtoiset mallit, eli se, että kaikille halukkaille myönnettäisiin etuus
tai kaikki hakemukset hylättäisiin, eivät ole reaalisia. Vakuutuslääkärin on
suhteutettava yksittäistapaus kokonaisuuteen, yleiseen ratkaisukäytäntöön ja oikeuskäytäntöön.
Päätoimiset vakuutuslääkärit joutuvat vuosittain ottamaan kantaa tuhansiin
tapauksiin, joten heidän mahdollisuutensa suhteuttaa yksittäistapaus
kokonaisuuteen ovat erilaisia kuin hoitavilla lääkäreillä. Useimmat
vakuutuslääkärit ovat kokeneita kliinikoita ja toimivat myös hoitavina
lääkäreinä. Vakuutusala käyttää ratkaisutoiminnassaan hyväkseen hoitavien
lääkäreiden lausuntoja ja tekee ratkaisunsa vakuutuslääketieteen näkökulmasta.
Tämä näkökulma ei ole vastakkainen vakuutetun näkökulmalle, kuten usein
tunnutaan ajateltavan.
Eläkeratkaisu tehdään eläkevakuutuslaitoksessa tai -yhtiössä
kaiken sinne asiaa valmisteltaessa kertyneen tiedon pohjalta. Vakuutuslaitoksen
näkökulmasta hoitava lääkäri on ulkopuolinen asiantuntija, jonka kannanotot eivät
sido ratkaisijoita. Vakuutuslääkäri ei tee ratkaisua yksin, vaan siihen
osallistuu monta tahoa. Objektiivisuuden säilyttämisen kannalta voidaan
perustellusti kyseenalaistaa ne vaatimukset, joiden mukaan myös
vakuutuslaitosten tai tuomioistuinten edustajien tulisi tavata potilas
henkilökohtaisesti. Vaikka tämä lisäisikin asianomaisen luottamusta
vakuutustoimintaa kohtaan, se tuskin edistäisi puolueettomuutta ratkaisua
tehtäessä.
Vakuutuslääketieteessä pyritään oikeudenmukaisiin
ratkaisuihin. Lakeja säädettäessä otetaan yleensä huomioon
kohtuullisuusharkinnan liikkumisvara laatimalla joustavia normeja. Harkinnan
raja-alueilla ei ole olemassa oikeita tai vääriä ratkaisuja vaan
oikeudenmukaisia ratkaisuja vastaavanlaisiin toisiin tapauksiin nähden. Väärin perustein
myönnetty työkyvyttömyyseläke on näin ollen yhtä virheellinen ratkaisu kuin
väärin perustein hylätty eläke. Erona on kuitenkin se, että väärin perustein
hylätty eläkehakemus voidaan oikaista muutoksenhakuelimissä, kun taas
myönnöistä ei yleensä valiteta.
Vakuutuslääkärin työtä valvovat hyvin tiukasti mm. kenttä,
viranomaiset ja muutoksenhakuelimet. Erimielisyyksiä varten on olemassa
maksuton muutoksenhakujärjestelmä, jolle hylätyn päätöksen saanut voi esittää
valituksensa. Ensimmäinen valitusaste on etuuden mukaan jokin
muutoksenhakulautakunta, jonka hylkäävästä päätöksestä voi edelleen valittaa
vakuutusoikeuteen ja sieltä vielä eräissä tapaturma-asioisssa korkeimpaan
oikeuteen. Kaikki muutoksenhakuelimet turvautuvat myös vakuutuslääketieteen
asiantuntijoihin, usein pitkän kokemuksen omaaviin vakuutuslääkäreihin, jotka
eivät luonnollisestikaan saa olla samanaikaisesti asianomaisen vakuutusyhtiön
tai -laitoksen palveluksessa. Hylkäyspäätöksen saaneista eläkkeenhakijoista
noin puolet valittaa eläke- tai tarkastuslautakuntiin, joissa hylätyistä
tapauksista taas puolet valittaa edelleen vakuutusoikeuteen. Vakuutuslaitokset
ja -yhtiöt toteuttavat laissa niille uskottua julkista tehtävää.
Muutoksenhakuelimen rooli riippumattomana tuomioistuimena sosiaalivakuutuksessa
on ottaa kantaa jo kerran tutkitun ja päätetyn etuusratkaisun oikeellisuuteen
ja selvitysten riittävyyteen. Tässä vaiheessa on useimmiten kysymys siitä,
oikeuttavatko hakijan hyvin selvitetty tila ja löydökset etuuteen vai eivät.
Argumentoinnilla on siis enemmän juridinen kuin lääketieteellinen sävy.
Vakuutuslääkärien puolueettomuus on asetettu kyseenalaiseksi
julkisuudessa käydyssä keskustelussa. On korostettu, että ratkaisuun
osallistuvien tosiasiallinen puolueettomuus ei riitä, vaan heidän on myös
näytettävä puolueettomilta, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttää.
Vakuutuslääketieteen asiantuntijalle riippumattomuus ulkopuolisista tahoista on
keskeinen toiminnan edellytys, ja hänen on oltava riippumaton ulkoisista
vaikutteista. Hänen ratkaisuunsa eivät saa vaikuttaa omat eivätkä lähipiirin
intressit. Ratkaisun perustaksi kelpaavat yksinomaan tapauksen tosiasiat,
sovellettava normisto ja oikeuskäytäntö sekä yhdenmukainen ratkaisukäytäntö.
Esteellisyyttä koskevilla säännöksillä ja oikeuskäytännöllä määritellään,
milloin ratkaisijaa on pidettävä muodollisesti esteellisenä osallistumaan
ratkaisuun. Perimmältään riippumattomuus ja puolueettomuus ovat kuitenkin
eettisiä kysymyksiä, jotka vakuutuslääkärin on kyettävä itse ratkaisemaan.
Vaikka vakuutuslaitos tai -yhtiö ei olekaan tuomioistuin,
tulee siellä toimivan asiantuntijan noudattaa samaa eettistä koodia, jota
edellytetään tuomioistuimen asiantuntijalta. Koska vakuutuslääkäri saa palkkaa
eläkevakuutuslaitoksesta tai -yhtiöstä voi hän jonkun asianosaisen silmissä
näyttää puolueelliselta. Vakuutuslääketieteen asiantuntija on kuitenkin ensi
sijassa riippumaton sosiaalivakuutuslakien soveltaja, joka pyrkii kaikkien
vakuutettujen kannalta kohtuullisiin ratkaisuihin. Koska riippumattomuuden tulkinnat
oikeuskäytännössä ovat juuri nyt käymistilassa, korostuu asiantuntijan oman,
korkeita eettisiä periaatteita noudattavan tulkinnan merkitys.
Vakuutuslääketiede ei ole pelkkää lääketiedettä, vaan siihen
liittyy useita juridisia ja sosiaalisia elementtejä. Vakuutuslääketieteen
asiantuntija joutuu työssään huomioimaan eri totuuksia ja perustamaan
ratkaisunsa oikeudenmukaisuuden vaatimusten mukaan. Hänen tulisi edustaa
kulttuurisidonnaista objektiivista tietoa sekä absoluuttista pyrkimystä
totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen ilman painotuksia ja arvolatauksia.
Eettisesti oikein toimivan vakuutuslääkärin ei tulisi lääketieteen nimissä
tehdä kovin pitkälle meneviä sosiaalivakuutuslain joustavien normien tulkintoja
tilanteissa, joissa sairaus, vamma tai vika on lääketieteellisesti arvioiden
epätäsmällisesti mitattavissa. Vakuutuslaitosten ja -yhtiöiden intressissä on
ensisijaisesti tehdä oikeudenmukaisia, kohtuullisia ja yhteneväisiä harkintaan
perustuvia ratkaisuja, muutoin niiden toiminta on kestämättömällä pohjalla. Jos
käytettävissä oleva vakuutuslääketieteellinen asiantuntemus on heikkoa, alkavat
linjat häilyä ja tyytymättömyys kasvaa entisestään. Ratkaisujen asiallinen
perusteleminen on hyvä tie luottamuksen säilyttämiselle, vaikka se tuskin
poistaa hylkäysratkaisun saaneiden tyytymättömyyttä. Lisäksi luottamusta
voidaan vahvistaa välittämällä asiallista tietoa vakuutuslääkärin käytännön
toiminnasta.
Vastaus
otsikon kysymykseen on luonnollisesti kielteinen, mikäli molemmat osaavat
asiansa. Hoitava lääkäri on ja hänen tulee olla subjektiivinen
potilaan auttaja, vakuutuslääkärin puolestaan objektiivinen sosiaalivakuutuksen
asiantuntija. Nämä asiat eivät ole keskenään ristiriidassa, eivätkä ne saisi
muodostua arvovaltakiistoiksi lääkärien välillä. Lääkärikunnan enemmistölle
tämän pitäisi olla itsestään selvä asia. Niillekin lääkäreille, joille asia on
epäselvä, sen pitäisi selvitä viimeistään asiallisessa ja kollegiaalisessa
vuoropuhelussa.
JUHANI JUNTUNEN, professori, ylilääkäri
[email protected]
LEL Työeläkekassa
Tapaturmalautakunnan jäsen
Palkkatilanportti 1
00240 Helsinki
TIMO HAVU, varatuomari, puheenjohtaja
Eläkelautakunta
Kirjurinkatu 3
00520 Helsinki
© 2008 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
ainakin kun lukee Juntusen ja Havun tekstiä. Mitenkäs ne eläkelääkärit jotka kärähtivät kiinni esteellisyydestä eri valitusasteissa? Näitäkin tapauksia on ollut silloin tällöin. Kyseiset lääkärit ovat hakeutuneet tehtävään ketunhäntä kainalossa ja euroetiikka takataskussa kukkarossa.
Lääkärinetiikalla on varmaan pyyhitty takapuolta ja pumpattu pytystä alas. Kukahan tutkii eläkelääkärien paperit ennen valintaa eri valitusasteille? Katsotaanko paperit sormien läpi?
Jos ei, niin aika huolimatonta touhua siellä sitten on. Ei ole ihme jos ihmisiltä on mennyt usko eläkelääkäriin ja koko systeemiin. Yleiskääkärin koulutuksella hylätään esim. psykiatrian erikoslääkärin lausunnot. Kunnia mennyt, maine kyllä kasvaa kohisten.
vakuutusoikeuden muitakin jäseniä, kuin vain itse kouluttamiaan vakuutuslääkäreitä?
Vakuutusoikeuden vuosittain tekemät hylkypäätökset ja niiden määrä, eli kun hylkyprosentit liikkuvat yli 90, uskon ainakin itse, että lahjontaa tapahtuu.
Mielipiteitä ko. asiaan, kiitos.
Mut mahdollista. Mun mielestä vak.lääkärit kavereineen pitäs teurastaa kuin siat. Vähä sähköö ja sit koukkuu ja kurkku auki. Kyllä nauttisin.
"seulomalla" vakuutusoikeuden kannalta ikävät jutut pois EIT:n käsittelystä.
Kuka voi enää uskoa EIT:n (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) puolueettomuuteen, kun Suomen valtion nimittämä tuomari, Päivi Hirvelä osallistuu oman maan kansalaisten tekemiin kanteluihin, joissa vastapuolena on Suomen valtio!!
Ent. EIT:n Suomen valtion nimittämä tuomari, Matti Pellonpää aloitti nykykäytännön.
Eipä paljon ko. tuomareilla tule mieleen jääviysongelmat, kun estävät suomalaisia saamasta oikeutta EIT:ssä.
Hirvelä muuten valittiin, vaikka hän väärensi työhistoriansa, eli epärehellinen tuomari kelpasi niin Suomen valtiolle kuin myös EIT:lle!!
Ihmettelen tämän Juntusen kirjoittelua kun hän on juuri ollut osallisena asiakirja väärennökseen.
Hän istui lautakunnassa missä asiaani käsiteltiin, siellä muutettiin poliisitutkinta pöytäkirjan tekstiä olennaisesti.
Aivovamman saaneen potilaan lausunnossa luki että potilas nousi ylös vaivalloisesti,
lautakunnan lausunnossa luki että vaivattomasti.
Se on erittäin suuri ero vaivalloisen ja vaivattoman välillä.
Sitten oli vielä muutettu lääkärin lausuntoa.
Jätän asian poliisille tutkittavaksi asiakirjan väärentämisen johdosta, sittenpä saa Pohjolan lautakunnat hyvää mainosta.
Että silleen tämä Juntunen.
Se oikea syyllinen laittoman toiminnan jatkumiseen. No se tietysti, joka allekirjoituksellaan hyväksyy perustuslain vastaiset lait. Kun kyseessä ei ole ollenkaan kansalaisten terveydestä huolehtiminen vaan vakuutusyhtiöiden osakkaista huolehtiminen, voisi väittää kyseessä olevan erittäin systemaattinen rahanpesu organisaatio. Kansalaisille tietenkään ei riitä minkäälaista eläkerahaa, kun kaikki rahat on tuhlattu korruption ja huonojen sijoitusten myötä. Jatkuvaluonteinen sensurointi, kun kyseessä on muutoksenhakuasteiden ja vakuutusyhtiöiden sekä niihin kytköksissä olevien korruptio tai meidän ihmisoikeus presidentin arvostelu tällä palstalla on antanut aihetta tutkia palstan kytkökset hylkytehtaaseen. Laki sananvapaudesta on vahva mutta senkin noudattaminen tuntuu olevan aikalailla vaakalaudalla nyky Duomen Demokraattisessa Rasavallassa DDR
minä vuona lääkäristä tuli vakuutusoikeuden jäsen, eli sen jälkeen ei ole saanut selville ja salattiin hänen kantansa? Sitä ennen lääkäri oli mielestäni asiantuntijana vakuutusoikeudessa.
vakuutusoikeudessa valanvannoneina tuomareina siksi, että tällä järjestelyllä vakuutuslääkäreiden potilaista antamat lausunnot voidaan salata nykyisin 80 vuoden ajaksi!!
Miksiköhän??
Siksi, että nämä vakuutusyhtiöiden kouluttamat ja yhtiöille lojaalit ja taloudellista voittoa tuottavat lääkärikunnan häpeäpilkut saavat jatkaa tätä,mafiaan rinnastettavaa rikollisuuttaan vuosikausia.
Kuinka vakuutusoikeutta voidaan pitää puolueettomana oikeusistuimena, kun potilaan vastapuolena olevat vakuutusyhtiöt kouluttavat itse "sopivia lääkäreitä" vakuutusoikeuden jaosten yhdeksi viidestä valanvannoneesta tuomarista??
Tavallisessa oikeusistuimessa, esim. käräjäoikeus, tällainen vakuutuslääkärituomari katsottaisiin jääviksi käsittelemään asioita, kun tuomarin puolueellisuus on silmin havaittavissa.
Kaiken tämän rikollisuuden hyväksyy kansan valitsema eduskunta, koska ei tee mitään tämän maamme ehkä suurimman "laillistetun huijauksen" lopettamiseksi!!
"Tavallisessa oikeusistuimessa, esim. käräjäoikeus, tällainen vakuutuslääkärituomari katsottaisiin jääviksi käsittelemään asioita, kun tuomarin puolueellisuus on silmin havaittavissa. "
Tuo on hyvä huomio. Missä meidän laillisuusvalvojat luuraa kun eivät tähänkään ole puuttuneet? Olisi hyvä saada oikeusasiamiehen kanta tästäkin asiasta.
Vai toimiiko hyvävelijärjestelmä.
oli Kelan pari vuotta sitten tekemä ns.PCA tutkimus.
Ko. tutkimuksessa oli muistaakseni 108 potilasta, jotka olivat saaneet kielteisen eläkepäätöksen.
Kun heidän eläkeasiaansa tutkittiin ko. englantilaisen PCA menetelmän mukaan uudelleen, 40 heistä sai myönteisen eläkepäätöksen.
Täytyy vielä huomioida, että samat vakuutuslääkärit, jotka aiemmin olivat antaneet hylkypäätökset, nyt asioita tarkemmin tutkittuaan huomasivat, että lähes 40% tästä yli sadan potilaan joukosta olikin oikeutettu eläkkeeseen.
Monikohan tästä 100 joukosta olisikaan saanut myönteisen eläkepäätöksen, jos arvion olisi tehneet puolueettomat lääkärit??
Tämä PCA menetelmä olikin niin Kelan käytössä liian hyvä potilaita kohtaan, että se "hyllytettiin". Syyksi hyllytykseen Kelan vakuutuslääkäri Raili Pirttimäki(oli aikanaan Suomen vakuutuslääkäriyhdistyken sihteerinä)kertoi Viva 11/ 2008 lehdessä, että tämä PCA menetelmä(liian hyväksi Kelassa todettu) oli kopioitu Englannista ja siellä ko. menetelmä on muutosvaiheessa!!
Olisikohan jo syytä tehdä tutkintapyyntö rikospoliisille vakuutuslääkäreiden ammattitaidottomuudesta, kun heidän potilasta näkemättä tekemiensä päätösten muutosprosentti oli lähes 40!!??, kun asioihin paneuduttiin tarkemmin.
Vakuutuslääketiede ei ole virallinen lääketieteenala, vaan vakuutusyhtiöiden keksimä tieteenala, jonka avulla vakuutusyhtiöt maksimoivat tulonsa ns. sosiaalituomioistuinten suosiollisella avustuksella.
USA:ssa tupakkateollisuus keksi aikanaan oman lääketieteensä, millä se todisteli, ettei tupakka ole vaarallista käyttäjilleen.
Tupakkateollisuus maksoi korruptoituneille lääkäreille satumaisia palkkioita, jotta nämä sielunsa pirulle myyneet lääkärit ajoivat tupakkateollisuuden etuja valehtelemalla tupakan vaarattomuudesta.
Tätä tupakkateollisuuden kulta-aikaa kesti muutaman vuosikymmenen, mutta viimein tuli pää vetävän käteen ja joutuivat lopulta mikjoonaluokan korvauksiin.
Samoin tulee aikanaan käymään Suomen vakuutusyhtiöiden kehittämän vakuutuslääketieteen kanssa.
Kuinka demokraattisessa maassa voi "puolueeton oikeuslaitos" käyttää päätöstensä perusteluina vakuutusyhtiöiden keksittyä lääketiedettä, millä ei ole mitään tekemistä oikean yliopistossa opiskeltavan lääketieteen kanssa?
Niin kauan, kunnes tapahtuu Jokelat tai Kauhajoet tai muuta vielä pahempaa. Aika vakuutusyhtiöiden tiimalasissa lähenee loppuaan, saa sen sitten aikaan eduskunta tai maan media tai aktiiviset kansalaiset.
Sanonta on että, Pasasia on muuallakin kuin Pihtiputaalla. Se piste tulee iin päälle aina jossain vaiheessa
Uskokaa siihen että oikeus tulee voittamaan. Vakuutusalan vapaamuurarien liitto kaikkine jäsenineen tulee maksamaan suurella menetyksella kaiken sen jonka etiikkansa muodossa myivät helpolle rahalle ja luottamukselle sitä kohtaan että tuo kusetus ei koskaan julki tulisi.
Kiitettu olkoon Hippokampus, joka on tuonut tietoa ja tukea ihmisille, jotka ennen näiden asioiden kanssa yksin koittivat ja jakoivat kamppailla korkeintaan puoli-tai yhden vuoden, jonka jälkeen hyäksyivät minkä tahansa tuomion syyttöminä, kunhan saivat jonkinlaisen leivän pöytään ja pystyivät säilyttämään siten kasvonsa kanssa ihmisten, normaalien, silmissä, joiden kanssa olivat uskoneet oikeudenmukaisuuteen ja yhteiskuntamme oikeusjärjestelmän toimivuuteen
Kiitetty olkoon Google, joka on hakusana mahdollisuuksinee johdattanut Hippokampusken tiedon ja vertaistuen luokse niin monet heistä jotka ilman tietoa eivät olisi jaksaneet.
Kiitetty olkoon myös oikeusturvan perikato.info ja siellä itsensä vakuutusyhtiöiden uhrina itsensä marttyyriksi tehneet Kukkonen ja muut, jotka eivät myyneet itseään ja tietoaan vaan jäivät taistelemaan meidän muiden avuksi epätietoisuutta ja turhaa luottamusta vastaan
Siunattuja olkoot he jotka eivät tietoa uskosta ja mahdollisuudesta tulevaan saaneet vaan jotka itsekseen tekivät lopullisen päätöksen aiheuttaen surua läheisilleen, sukulaisilleen, työkavereilleen, vanhemmilleen ja vieden lapsiltaan mahdollisuuden kokea ehkä ehjä elämä sellaisen perheen luone, joita ei vakuutusyhtiöt valtiomme suojelemana ole päässeet alas painamaan. Perheiden jotka edelleen luulevat ja luottavat vakuutusyhtiön ja sosiaaliturvan rehellisyyteen.
Kohta juhlitaan itsenäisyyspäivää ja ollaan ylpeitä maastamme ja sen poliitikoista, jotka kalliit puvut päällään marssivat linnaan kättelemään, syömään ja humaltumaan.
Miksi on niin että kaikki uskovat tähän niin kauan kunnes se sattuu omalle kohdalle, oman tai läheisen ihmisen kautta. Silloin voi vain yhtyä joukkoon, joka voi vain todeta;" Me tiedämme, mutta meitä ei uskota"
ja vakuutuslääkäreihin kohdistuvaa selvitystä alkuvuonna 2008!!
Missähän vaiheessa ko. selvitystyö on, eletäänhän nyt loppuvuotta 2008.
Ei taida ministeriä kiinnostaa vakuutusoikeuden jatkuva rikollinen toiminta, kun siellä hylkypäätökset tehdään esitetyistä näytöistä poiketen,vakuutusoikeuden "harkintavaltaa" käyttäen.
Lieneekö tuo "harkintavalta" sama kuin selkokielellä sanottuna mielivalta?
Lähde: Aamulehti 6.12.2008
Kiistat: Arkkiatri Pelkonen perää vuoropuhelua lääkäreiden välille ja avoimuutta ratkaisuihin
Mitä pitää tehdä, jos hoitava lääkäri määrää potilaan sairauslomalle, mutta Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkärin mielestä hän on täysin työkykyinen?
Arkkiatri Risto Pelkosen ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen: kutsutaan ihminen vastaanotolle.
- Jos lääkäreiden näkemykset poikkeavat räikeästi toisistaan, on aiheellista pyytää arviota ulkopuoliselta asiantuntijalta ja kutsua potilas tutkittavaksi esimerkiksi Työterveyslaitokselle, katsoo Pelkonen.
Hänen mielestään työkyvyttömyyden arviointiin pitää saada lisää avoimuutta.
Nykyisellään Kansaneläkelaitos tekee ratkaisut papereiden perusteella ihmistä tapaamatta.
Hoitavan lääkärin lausunto otetaan huomioon, mutta sen yli voidaan kävellä.
- Jos hakemus evätään, hakijalle täytyy kertoa selkeät ja ymmärrettävät perustelut, miksi näin on tehty, esittää Pelkonen.
Lausunto ja keskusteluja
Pelkonen perää myös vuoropuhelua hoitavan lääkärin ja asiantuntijalääkäreiden välille.
- Kiistatilanteissa hoitavalta lääkäriltä voitaisiin ensin pyytää tarkentava lausunto ja keskustella hänen kanssaan, pohtii Pelkonen.
Ellei yhteisymmärrystä edelleenkään synny, potilas kutsuttaisiin tutkittavaksi.
- Jokaista potilasta ei missään tapauksessa pystytä tapaamaan, mutta hankalissa tapauksissa se voi olla tarpeen, jatkaa Pelkonen.
Yhteisiä rahoja
Pelkonen myöntää, että hoitava lääkäri tuntee potilaan ja tietää hänen tarpeensa parhaiten. Silti hoitavan lääkärin lausunto työkyvyttömyydestä ei yksin riitä.
- Hoitava lääkäri ei ole puolueeton asiantuntija, vaan hän näkee asian potilaan silmin, muistuttaa Pelkonen.
Ristiriita syntyy siitä, että hoitava lääkäri vaalii potilaansa terveyttä, mutta Kela arvioi ihmisen työkykyä. Vakuutuslääketiede ei ole sairauden hoitoa.
- Kansaneläkelaitosta ei kiinnosta diagnoosi, vaan ihmisen todellinen toimintakyky, perustelee Pelkonen.
Pelkonen luottaa asiantuntijalääkäreihin, eikä epäile heidän ajavan Kelan tai vakuutusyhtiöiden asiaa. Arkkiatri huomauttaa, että totuuden löytäminen on yhteinen etu.
- Etuuksiin käytettävät varat ovat meidän kaikkien yhteisiä rahojamme. Ne pitää jakaa oikein, että kaikki saavat korvauksen samoin perustein.
Turhia lausuntoja
Pelkosen mukaan lääkärit saattavat kirjoittaa lausuntoja, vaikka potilas ei täytä työkyvyttömyyden ehtoja.
- Lääkärin on kirjoitettava lausunto, jos potilas niin vaatii. Joskus on helpompaa kirjoittaa kuin lähteä kinaamaan.
Moraalisesti oikein olisi, että lääkäri kirjoittaisi lausunnon rehellisesti. Jos aihetta työkyvyttömyyteen ei ole, se pitää sanoa ääneen myös potilaalle.
Lääkärikunnan keskuudessa Kelan asiantuntijalääkärijärjestelmä herättää Pelkosen mukaan jonkin verran närää. Hoitavan lääkärin ammattiylpeyttä loukkaa, jos hänen arvionsa potilaan työkyvyttömyydestä asetetaan kyseenalaiseksi.
Arkkiatrin ohjeet
- Lisää avoimuutta ratkaisuihin, selkeät perustelut hakemusten hylkäämiselle.
- Vuoropuhelua hoitavan lääkärin ja Kelan asiantuntijalääkäreiden välille.
- Jos näkemykset poikkeavat selvästi, pyydetään ulkopuolista asiantuntijaa tutkimaan potilas.
- Lausuntoja kirjoittavat lääkärit tarvitsevat selkeät ohjeet, miten ihmisen työkyvyttömyyttä arvioidaan.
- Valitusten käsittelijöiksi ulkopuoliset asiantuntijat ikä samat lääkärit, jotka alunperin hylkäsivät hakemuksen.
Kati Kalliosaari
Aamulehti
Arkkiatri Pelkonen kumartaa Kelan ja vakuutusyhtiöiden vakuutuslääkäreitä, lieneekö vanhasta muistista?
Hänhän toimi itse vakuutuslääkärinä 1972-1996 jälleenvakuutusyhtiö Varman ylilääkärinä. Tämä kytkös salattiin tässäkin Aamulehden jutussa, miksi?
Eipä taida Pelkonenkaan olla niin "puhdas pulmunen", mitä esim. arkkiatrin arvonimi edellyttäisi.
Ilmankos se puhu työkyvyttömien rahoista kuin omistaan. http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id109534.html . Juupajuu.