Oma lista: 1. Omakotitalo (paras) 2. Kerrostalo (menettelee) 3. Rivari (jos on pakko)
Nyt jouduin tyytymään nro 3 kun peppu ei kestä omakotitaloa ja ei löydy sopivaa kerrostaloa paikkakunnalta.
Minkälaista on asua rivarissa? Pelkään kyttäämistä jota isossa osaketalossa ei juuri ole. Olen hiljainen ja huolehdin vain omista asioistani.
Nyt jouduin tyytymään nro 3 kun peppu ei kestä omakotitaloa ja ei löydy sopivaa kerrostaloa paikkakunnalta.
Minkälaista on asua rivarissa? Pelkään kyttäämistä jota isossa osaketalossa ei juuri ole. Olen hiljainen ja huolehdin vain omista asioistani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jopa semmoisissa missä ei ollut parveketta.10 vuotta haaveilin muuttavani joskus rivariin.Tämä unelma toteutui 2002.Koska vaimoni ja varsinkin minulla on semmoinen työ ettei pihalla jatkuvasti touhuaaminen kiinnosta eikä ole aikaa niin omakotitaloasuminen ei sovi meille.Sitä kyttäämistä en ole kokenut näitten 6 vuoden aikana.Sensijaan kerrostaloissa löytyi aina ongelmanaapureita.
kuin kerrostalossakaan! Eli aika rauhassa saa elellä ainakin meidän taloyhtiössä. Suurin osa käy päivätöissä, eikä ehdi iltoina paljon kytistää. Lisäksi uudehkoissa rivitaloissa on niin hyvä äänieristys huoneistojen välillä, että naapurin ääniä ei juurikaan kuulu. Tietysti jos kesäiltana vietät bileitä takaterassilla, saattavat naapurit panna merkille, mutta sama tilannehan se on kerrostalon parvekkeellakin.
Siitä vaan rivitaloon! Ei rivarissa ole pakko elellä mitenkään "yhteisöllisempää" elämää kuin kerrostalossakaan.
Reilu 3 vuotta asuttu rivarissa. Hakkaa kerrostalon mennen tulleen. Seuraavaksi mahdollisesti omakotitalo (isompi piha haaveena), mutta ei 'koskaan' kerrostaloon takaisin (no jos vanhaksi elää niin eläkepäivillä ehkä joku keskustakämppä...). Tyypillisesti rivarissa varmaan vähemmän kyttäystä kuin kerrostalossa. Yleensä parempi äänieristys ja max. kaksi naapuria eikä kukaan asu sun yläkerrassa tai alakerrassa.
Ihan ok. Hyvin menee kunhan pysyy kaukana hallitustouhuista. Rivarissa syynätään taloutta kymmenen kertaa tarkemmin kuin kerrostalossa. Joidenkin mielestä mikään ei saisi mitään maksaa, mutta talkoisiinkaan ei väkeä tunnu löytyvän. Yleensä näiden ruikuttajien osallistuminen on vähäisintä ;)
Kiitos rohkaisuista! toivottavasti saan fiksut naapurit jotka ei tule "viihdyttämään" jos loikoilen rauhassa takapihalla...
2kpl kavereita muutti takas kerrostaloon kun saivat aina seuraa rivarissa takapihallaan. Naapuri alkoi aina kastella kukkia :) ja kyykki tuntikaupalla aidan vieressä. PS. oikeassa olet; kokoukset olivat kuulema kovin riitaisia!
Eihän se kyttääminen nyt asumismuodosta riipu vaan tuurista, millaisia ihmisiä naapureiksi sattuu.
Ja tietysti se riippuu myös itsestäsi. Jos annat aihetta, niin helpommin syntyy kyttäilyäkin.
Kerrostalo ehdoton viimeinen vaihtoehto, rivarissa menettelee ja omakotitalossa nyt. Neljä kerrostaloa,
kolme rivaria ja kaksi okt:a asuttu.
Mulla ei ole kyllä ollenkaan hyviä kokemuksia rivariasumisesta. Meillä kävi äärettömän huono tuuri naapureiden suhteen: toisella puolella asuu pian 50 v nainen joka järjestää lähes joka vloppu bileitä nuorisolle. Toisella puolella asuu ämmä ketä jostain syystä on saanu päähänsä vihata mua ja uhkailee nyt syyttä häädöllä. Että tälläsiä kokemuksia.
heipsaan!!!!
Minulla on juuri vuoden täyttänyt tytär, ja haaveena olisi päästä muuttamaan rivariin.
Nyt asumme kerrostalossa, toinen keeros, lasitettu parveke pari vuotta sitte tehty perus remppa, muutaman minuutin päässä peruspalveluista (ei kuitenkaan keskustassa) pankki,lääkäri,kaupat,apteekki yms ihan vieressä, eli siinä mielessä ihanalla paikalla.
Rivarissa houkuttaisi tuo Oma takapiha kun on tämä pikku taapero...
siksipä ajttelinkin kysäistä että jos vielä olet sillä kannalla että mielummin asut kerrostalossa, ja jos rivarisi sattuisi olemaan kolmio tai neliö, haluaisitko mahdollisesti vaihtaa asuntoja päittäin.
Meillä 3h k 73 neliöö...jos kiinnostuit, laita vaikka sähköpostia [email protected]