Ollaan uusperhe. Minulla lapsi ed suhteesta ja nykyisen kanssa yritetty lasta vuodesta 2003. syy huonot simpat ja hoitoihinkin päästäisiin. Mutta minä epäröin, pelkään hoitoja tai jotain kuitenkin epäröin. Mies haluaisi heti yrittämään, mutta minä haluan vielä miettiä. Mutta kuinka kauan voin pohtia asiaa, tulee ikä kohta vastaan. Tulee olo että on "pakko lähteä" hoitoihin vaikka ne pelottaakin.
kiirekö vai ei...
34 v
4416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Maailmassa ei oo Pakko kun kuolla ja sekin vaan kerran. Älä tee lasta, jos et ole satavarma asiasta. Miehesi kyllä ymmärtää, kun selität asian. Mieti kaikessa rauhassa ja huolellisesti. Tsemppiä täältä arjen vaikeuksiin :)
ensin hoitoja tekevässä paikassa, voit saada sieltä paljon apua pelkoihisi. Minullakin oli suorastaan kauhu hoitoja kohtaan, mutta jälkeenpäin olen tajunnut (nyt onnellisena äitinä), että pelot olivat turhia. Voihan olla, että teille ei välttämättä tarvi tehdä kovin rankkoja hoitoja.
niin toi icsi on meän hoito. Tosiaankin välillä tuntuu ihan paniikilta kun muita vaihtoehtoja lapsen saannille ei ole. Mies ei enää oikein jaksa ymmärtää ja odottaa. Ymmärrettävästi ja kun itsellä jo lapsi niin ei ole niin valtavaa vauvakuumetta kuin miehellä.
Jos pelkosi koskee hoitojen fyysistä rankkuutta, pelko pois. Kivut ja hoitojen sivuoireet vaihtelevat tietysi jokaisella ja vielä samalla ihmiselläkin voi olla eri kerroilla erilaisia tuntemuksia. Haluan kuitenkin kannustaa omilla kokemuksillani, jotaka ovat oleet fyysisesti PALJON helpompia kuin luulin.
Sinuun voitaneen soveltaa kuitenkin ns. pehmeitä hoitoja kun "vika" ei ole sinussa. Itselläni mentiin lyhyellä kaavalla, jolloin hormonitoiminta ei heittele niin paljon ja sivuvaikutukset jäävät pienemmiksi.
Itselläni IVF:ää edeltävät hormonihoidot eivät vaikuttaneet kipuina tai mielialavaihteluina mitenkään, vaikka oli luullut olevani ihan zombie hoitojen ajan, niin negatiivisa kommentteja olin lukenut näiltä keskustelupalstoilta... Itsensä pistäminen ei tietenkään ole kivaa, mutta ei sekään sattunut.
Punktiota pelkäsin niin, että verenpaine oli TODELLA koholla toimenpidepäivänä, sydän hakkasi ja purskahdin itkuun hermostuksissani kun hoitaja haastatteli minua. Sain hyvät kipulääkkeet ja rauhoittavat, järki toimi kirkaasti enkä ollut ollenkaan tokkurainen, mutta toimenpide ei sattunut lainkaan, en edes tajunnut että minulle oli laitettu puudutuspikkit, kun en tuntenu mitään ja punktiokaan ei sattunut. Olisin voinut siitä pöydältä lähteä vointini puolesta heti kaupungille kahville, mutta klinikan politiikka on pitää kaksi tuntia tarkkailussa, lueskelin lehtiä, juttelin mieheni kanssa ja söin eväitä ne kaksi tuntia. Mitään kipuja ei ollut jälkeen päinkään.
Itse alkion siiro ei toimenpiteenä kovin kummoiselta tunnu. Lähinnä oli palava kiire vessaan, alkinsiirrossa kun pitää olla rakko täynnä... Alkion siirron jälkeen käytettävä lugesteronkaan ei ole aiheuttanut mitään oireita.