Jouluntaikaa

Nyt viikonloppuna on ensimmäinen adventti. Tänään olen aloittanut joulun odottamisen. Vaihdoin nimittäin jouluverhot muutamaan huoneeseen. Tästä se lähtee. Viikonloppuna laitetaan kyntteliköt paikalleen.

Oikean joulumielen ja sen taian kyllä tuo joulutorttujen ja pipareiden tuoksu. Kunnon lumisade ja kynttilät! Lopullisen silauksen tuo oikea kuusi, joka koristellaan. Myös kinkun silavan tuoksu uunista on niitä viimeisempiä jouluntuoksuja.

Itse en välitä ihan joulunpunaisesta ja tonttukoristeista. Oma tyyli on pelkistettyä. Yksinkertainen on kaunista. Minulla on pakon mielteinen halu joulunpyhiksi saada valkea liina pöytään. Hiukan kullan ja hopeankimallusta.

Joulukortit tänä vuonna teetetään omasta valokuvasta, kun viime jouluna tuli sopiva kuva vahingossa napattua. Tunnerikas valokuva.

Mitenkäs muilla joulunodotus lähtee käyntiin vai onko jo lähtenyt paljon aikaisemmin?

Mitään älytöntä suursiivousta ei tehdä, ettei kenenkään tarvitse menettää hermojansa sen takia.
27668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Joo jouluntaika on ihana aika. Meillä en enää vaihtele ns. jouluverhoja, pimentää liiaksi. Pieni aika sitten vaihdoimme juuri verhot keittiöön ja olohuoneeseen,,sellaiset kevyet valoa läpi päästävät melkein valkoiset;)
Parvekkeen laitamme pyhänä kuntoon ja saa ne pienet kauniit valot.
Nyt mulla on uusina sisälle sellaisia pieniä valosarjoja jotka laitan pariin maljakkoon.

Äänestä

ei ole paljon merkitystä tässä perheessä. Justiina on jouluhullu ja sen huomaa jo marraskuun puolella, niin kuin jo tapahtunut onkin.

Verkot vaidetaan ja astiakaappia myöten kaikki lokerot pestään. Matot pestiin jo kesällä, mutta lattiat pitää nyysätä oikein kontillaan vanhaa tapaa käyttäen, ja seinät on riimuttava jollain ihme katajilla.

Jos joku nauttii joulun tulosta, niin minä en.

Äänestä
  • seinien ja katon puhdistukseen vanhoja vihtahousuja;)
    Myös hän halusi kaiken puhtaaksi,,kirjatkin tomutettiin parvekkeella. Kaikki kaapit, kaikki astiat, kaikki mitä ikinä voi puhdistaa, puhdistettiin. Hopeat kiillotettiin aina jouluksi.
    Oli se kaamee savotta. Yhden kerran tein vielä kaiken edellä mainitun muorin poismenon jälkeen.
    Nyt teen valiten.

    Äänestä

  • Juuri tuoa siivousta takroitin. EMillä ei joulun takai aleta peseen kaappeja, seiniä, kattoja ym. Ne pestään sitten kun inspis iskee. Sama homma,että uuni pestään vasta myöhemmin. Yleensä joulun jälkeen. Sitä tulee kyllä puunattua muutenkin melko säännööllisesti. Kun puhtaana koittaa pitää niin on helpompi siivota se "ohimennen".

    Äänestä

ihan ekaksi. Tätä läävää pitäisi hiukan puunata. Olkkarin verhot on onneksi jääneet viime joululta paikoilleen. Ei niissä sentään tonttuja vilise, on kultaa ja kiiltoa.

Kyntteliköt on jo, samoin adventtitähti ja ulkovalot ja silkkikukka-asetelmia, jouluksi ostan aitoja hyasinttejä,ne on "minun" kukkia.

Meillä on punaista ja kultaa,nyt haluaisin vaihtaa koko huushollin kokonaan huonekaluja myöten valkoiseksi.

Lähetän ostetut kortit, pidän ostetuista. Ehkä siksi kun kerään niitä. Jokaisen saadun laitan kansioon.
Kortit on minulle tavallaan ajankuvia. On kiva katsella 50- ja 60-luvun kortteja, niitä jonkalaisia saatiin ja lähetettiin silloin.

Omia sen aikuisia ei ole yhtään, mutta onneksi voi ostaa kirpparilta.

Äänestä
  • Meidänkin joluverhot ovat sellaiset,e ttä niitä ei heti loppiaisena tarvi ottaa pois. Sellaset ajattomat, että menee ihan kevääseen, että sitten voipi vaihdella kesäverhot paikalleen.

    Äänestä

Joulua koska koko joulu menee tiiviisti töissä!

Tosin tänään alkoi "etukäteis joulu" kun aloitin loman ja kohta (parin päivän päästä) lennellään valkoisin siivin kohti lämmintä etelää... :-)))

Äänestä
  • Voi kerro nyt mihinpäin 'lämpimää' menette, meijänkin piti lähteä joulukuunalussa johonkin äkkilähdölle, mut isännän työkiireet tuli nyt esteeksi, lähetään kai vuoden alussa sitte johonkin...kyllä olis ihana lähteä johonkin aurinkoon....

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Voi kerro nyt mihinpäin 'lämpimää' menette, meijänkin piti lähteä joulukuunalussa johonkin äkkilähdölle, mut isännän työkiireet tuli nyt esteeksi, lähetään kai vuoden alussa sitte johonkin...kyllä olis ihana lähteä johonkin aurinkoon....

    lämmintä siellä on ympärivuoden ja kuitenkaan ei lentokoneessa joudu istumaan kohtuutonta aikaa :-)

    Aurinkoisia päiviä siellä on liki 320 vuodessa...

    En viitti täällä kertoa tarkemmin, kun siitä saisi taas sen byähhää,banniin joudutälä selitä,jne ketjuja ja kommentteja :-)

    Äänestä

  • ex_sakuli kirjoitti:

    Just tollasta matkaa mäkin haaveilen/suunnittelen, lento n.6 tuntia, inhoan pitkiä lentoja...ois ollu kyllä kiva tietää mihin meet ja sitte tultuasi kuulumisia...
    mut ymmärrän kyllä tuon mitä täälä saa niskaansa jos jollain menee liian mukavasti näiden mielestä..

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Just tollasta matkaa mäkin haaveilen/suunnittelen, lento n.6 tuntia, inhoan pitkiä lentoja...ois ollu kyllä kiva tietää mihin meet ja sitte tultuasi kuulumisia...
    mut ymmärrän kyllä tuon mitä täälä saa niskaansa jos jollain menee liian mukavasti näiden mielestä..

    olevan ja kun ei muuta taaskaan keksineet alkoi se iänikuinen mun ammattitaidon arvostelu vaikka en kyllä kuolemakseni muista hoitaneeni ketään heistä??

    Ja sen voin sanoa että menee ihmisellä huonosti jos semmoseen hoitoon joutuu jota minä tiimini kanssa toteutan..

    No katotaan sitten kun tulen takasin josko kertoisin missä olin :-)

    poissa olen kuitenkin 1.12- 8.12. :-))

    mee ainakaan Mumbaihin, siellä taitaa olla vähän turhan lämpöiset olot tällähetkellä.
    Toivotaan, että rauhoittuu tilanne.
    Hyvä tuttavani on paraikaa siellä.
    Oikein hyvää ja hauska matkaa. Myös turvallista.

    Äänestä

  • ex_sakuli kirjoitti:

    olevan ja kun ei muuta taaskaan keksineet alkoi se iänikuinen mun ammattitaidon arvostelu vaikka en kyllä kuolemakseni muista hoitaneeni ketään heistä??

    Ja sen voin sanoa että menee ihmisellä huonosti jos semmoseen hoitoon joutuu jota minä tiimini kanssa toteutan..

    No katotaan sitten kun tulen takasin josko kertoisin missä olin :-)

    poissa olen kuitenkin 1.12- 8.12. :-))

    no en tiedä muuta, mutta kyllä jotku noista olis
    johonkin tiimiin saatava hoitoon..pikasesti..

    en nyt vielä toivottele niitä aurinkoisia mereltä tuoksuvia matkatoivotuksia..;))

    Äänestä

  • Joissakin paikoissa ihmisten on oltava aina töissä. Toivottavasti on edes rauhalliset joulupyhät ja jospa työpaikkakin muistaisi joulutyöntekijöitä :)

    Äänestä

  • serop1 kirjoitti:

    Joissakin paikoissa ihmisten on oltava aina töissä. Toivottavasti on edes rauhalliset joulupyhät ja jospa työpaikkakin muistaisi joulutyöntekijöitä :)

    saadaan me talon puolesta ruuat ja torttu kahvit ja jokainen jolutyöntekijä saa konvehtirasian :-)

    Rauhalllista...hymmm... tuskin kun ajattelee työn luonnetta ja paikkaa en usko että ihan rauhan merkeissä menee, mutta toivotaan että edes suht. rauhallista sentään! :-D

    Äänestä

  • ex_sakuli kirjoitti:

    olevan ja kun ei muuta taaskaan keksineet alkoi se iänikuinen mun ammattitaidon arvostelu vaikka en kyllä kuolemakseni muista hoitaneeni ketään heistä??

    Ja sen voin sanoa että menee ihmisellä huonosti jos semmoseen hoitoon joutuu jota minä tiimini kanssa toteutan..

    No katotaan sitten kun tulen takasin josko kertoisin missä olin :-)

    poissa olen kuitenkin 1.12- 8.12. :-))

    tietää ketä olet hoitanut? uskotko että potilas ensimmäisenä kertoo käyvänsä koiramaiset pulinat palstalla ;-))))))

    Äänestä

  • UPDATE_8105681 kirjoitti:

    tietää ketä olet hoitanut? uskotko että potilas ensimmäisenä kertoo käyvänsä koiramaiset pulinat palstalla ;-))))))

    Epätodennäköistä että olisin hoitanut, ellei ole paha ongelma.....

    Ja johan te kuorossa olette täällä "laulaneet" että olen kertakaikkisen kauhea,huono ja epäpätevä joten sääli tosiaankin jos niin huonoa hoitoa vakaviin ongelmiinne olette saaneet.. *naureskelee*

    majorican nähnyt sua haukkuneen epäpäteväksi........

    Äänestä

  • ex_sakuli kirjoitti:

    Epätodennäköistä että olisin hoitanut, ellei ole paha ongelma.....

    Ja johan te kuorossa olette täällä "laulaneet" että olen kertakaikkisen kauhea,huono ja epäpätevä joten sääli tosiaankin jos niin huonoa hoitoa vakaviin ongelmiinne olette saaneet.. *naureskelee*

    teititellä. ja en koskaan yhtäkään kertaa ole kommentoinut sinun ammattiasi.
    enkä myöskään ole sinua arvostellut epäpäteväksi. enkä huonoksi taikka kauheaksi.
    kannattaa sinunkin lukea ja katsoa kuka sinulle kirjoittaa eikä syytellä syyttömiä.

    Äänestä

  • ex_sakuli kirjoitti:

    Epätodennäköistä että olisin hoitanut, ellei ole paha ongelma.....

    Ja johan te kuorossa olette täällä "laulaneet" että olen kertakaikkisen kauhea,huono ja epäpätevä joten sääli tosiaankin jos niin huonoa hoitoa vakaviin ongelmiinne olette saaneet.. *naureskelee*

    että miksi olisi "sääli" että ja kun hoidat potilaita?
    ihmiset ovat eri tavalla sairaita ja tarvitsevat hoitoa ja asianmukaista sellaista.
    ei he sinun sääliäsi kaipaa.
    **naureskeletko** siis potilaille joita hoidat?

    Äänestä

  • UPDATE_8105681 kirjoitti:

    että miksi olisi "sääli" että ja kun hoidat potilaita?
    ihmiset ovat eri tavalla sairaita ja tarvitsevat hoitoa ja asianmukaista sellaista.
    ei he sinun sääliäsi kaipaa.
    **naureskeletko** siis potilaille joita hoidat?

    käsketty ilkeillä ja haastaa riitaa muutamille niin voisit lopettaa kuitenkin tuon päivittäisen vittuilusi.

    Äänestä

  • ex_sakuli kirjoitti:

    Epätodennäköistä että olisin hoitanut, ellei ole paha ongelma.....

    Ja johan te kuorossa olette täällä "laulaneet" että olen kertakaikkisen kauhea,huono ja epäpätevä joten sääli tosiaankin jos niin huonoa hoitoa vakaviin ongelmiinne olette saaneet.. *naureskelee*

    huomaatko että kirjoituksesi ironia ei avautunut merentakaiselle lukijalle.

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    huomaatko että kirjoituksesi ironia ei avautunut merentakaiselle lukijalle.

    oliko siinä ironiaakin. kas kun en hoksannut.

    Äänestä

  • UPDATE_8105681 kirjoitti:

    että miksi olisi "sääli" että ja kun hoidat potilaita?
    ihmiset ovat eri tavalla sairaita ja tarvitsevat hoitoa ja asianmukaista sellaista.
    ei he sinun sääliäsi kaipaa.
    **naureskeletko** siis potilaille joita hoidat?

    minä en tee leikkiä sairaista enkä naureskele potilaitteni sairauksille tosiaankaan...

    Sääli lähinnä olisi siksi, että minä hoidan tiimini kanssa sellaisia "sairauksia", joissa "täydellinen paranemisennuste" ja tulos on aika heikko ja uusiutumis prosentti selkeästi yli 80%!

    Ja sinähän se "ammattilaisena"?? sitten tiedät, kaipaako potilaani sääliä vai mitä he kaipaavat? Sovitaanko kuitenkin, että he itse minulle kertovat mitä kaipaavat, etkä sinä siellä rapakon takana leiki mitään kaikkitietävää!! Capis?

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    huomaatko että kirjoituksesi ironia ei avautunut merentakaiselle lukijalle.

    että se avautuisi hänelle, mutta ei nyt sattunut matkaan nippua rautalankaa! ;-D

    Äänestä

jollain tässä taloudessa, niin jonkin muun asian takia kuin joulun. :D

Yksinkertaiset kyntteliköt laitan ikkunoihin viikonloppuna, ne tuovat kaunista valoa kaamokseen. Keittiön ikkunaan himmeästi loistava punainen sydän. Ei mitään tonttukoristeita ole meillä, minä en pienistä hiluista tykkää eikä mitään isompia ole. Enkä ole ikinä ollut mikään tonttufani. Pöytäliinoja kyllä vaihdan ja laitan kynttilöitä enemmän palamaan, meillä muutenkin tykätään sytyttää kynttilät olohuoneeseen ja kirkkaat valot pois.

Joulukortit omista kuvista olisi kyllä hyvä juttu, en ole pariin vuoteen niitä teettänyt. Kalenterin teetin viime vuonna parille sukulaiselle. Yhteen aikaan tilasin omilla kuvilla koristettuja mukeja ja konvehtirasioita ja hiirimattoja ja annoin niitä joululahjaksi, mutta nyt se on unohtunut kokonaan.

Minä lähden tänä vuonna jouluksi Suomeen, joten sitä kinkun tuoksua ei saata täällä tulla tällä kertaa ollenkaan. :) Pipareistakaan en tykkää, mutta voisihan niitä sen tuoksun takia pari pellillistä tehdä. Joulutortuista tykkään vielä vähemmän. Mutta saahan siitä voitaikinasta tehtyä jauhelihapasteijoita, nam! :D Jouluruuista en tykkää muusta kuin kinkusta ja rosollista, ja karjalanpaistista, sitä meillä on joka joulu. Laatikot on vain välttämätön paha, jälkkäriksikään ei tarvitsisi minusta muuta kuin kahvin ja halukkaille konjakin.

Äänestä
  • Minä mielellään tekisin, vaikka mitä, mutta meillä on vaan se ongelma, että kukaan ei oikein pipareita ja torttuja pahemmin syö... Täytyy myöntää, että tuossa kesällä tuli viime vuoden tortut tehtyä ja syötyä :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

serop1 kirjoitti:

Nyt viikonloppuna on ensimmäinen adventti. Tänään olen aloittanut joulun odottamisen. Vaihdoin nimittäin jouluverhot muutamaan huoneeseen. Tästä se lähtee. Viikonloppuna laitetaan kyntteliköt paikalleen.

Oikean joulumielen ja sen taian kyllä tuo joulutorttujen ja pipareiden tuoksu. Kunnon lumisade ja kynttilät! Lopullisen silauksen tuo oikea kuusi, joka koristellaan. Myös kinkun silavan tuoksu uunista on niitä viimeisempiä jouluntuoksuja.

Itse en välitä ihan joulunpunaisesta ja tonttukoristeista. Oma tyyli on pelkistettyä. Yksinkertainen on kaunista. Minulla on pakon mielteinen halu joulunpyhiksi saada valkea liina pöytään. Hiukan kullan ja hopeankimallusta.

Joulukortit tänä vuonna teetetään omasta valokuvasta, kun viime jouluna tuli sopiva kuva vahingossa napattua. Tunnerikas valokuva.

Mitenkäs muilla joulunodotus lähtee käyntiin vai onko jo lähtenyt paljon aikaisemmin?

Mitään älytöntä suursiivousta ei tehdä, ettei kenenkään tarvitse menettää hermojansa sen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu