Piikinmäki

Piikinmäkeen piti tulla uusi asuin alue ja päivä-
koti ja kerrostaloja pitkin sähkölaitoksen vasta
päätä,vanha linja-auto aseman paikalle myös.
Siis miksi kaupunkin vallanpitäjät mouruavat,
jonkun maita pakkokeinoin,näin taantuman ollessa
päällä.Vähintään kaksi vuotta.Ennustaja-eukot kertovat///??? Velkaa ja Verojako ylös.
Sehän on selvää että näin tulee vuoden päästä eteen.
71738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Höökin ja Keskiruokasen touhujen ja ahneuden vuoksi halusivat pakkolunastaa maat ihmisiltä. Piikinmäki olisi pitänyt ajat sitten alkaa rakentamaan, mutta eipä ole mitään näkynyt. Ihmi, että se Wersowoodin saha on saanut olla rauhassa, vaikka sijaitsee keskellä mitä loistavinta alueena yrityksille tai asutukselle.

Äänestä

käsittääkseni kaupunki ei ole rakentamassa Piikinmäen taloja vaan iha yksityinen sektori. Kyse ei ole keplottelusta vaan järkevästä maankäytöstä. Paikkahan on mitä loistavin asunnoille. Onnea uudelle asuinalueelle. Valitettavasti kaupunkimme kehitys on ollut niin voimakasta että ennen tät pikkuista lamaa olisi maa jo loppunut joten uutta rakennuspaikkaa on oltu vailla. Sihdanteet menevät taas, niinkuin aina ennenkin, toiseen suuntaan ja jatkossa tarvitsemme lisää rakennuspaikkoja joko Kalmusta tai sitten muualta. Aina kun kaavoitetaan uutta tulee eteen pakkolunastus. Kaupungilla ei ole omaa maata johon rakentaa.

Äänestä
  • kai ne eurot tulee jostain rakentamiseen,myös
    kunnallistekniikka maksaa ja tuleehan siihen
    joskus päiväkoti,vai Paloheimo rakennuttaa,eikö
    se myynyt maa alueet yt:le vai kaupunkille,eikö
    muka kaupunki omista piikinmäkeä? vai onko ne
    puliveivarit mitkä siellä nykyään asustaa,olis
    hyvä nimi sille burkumäki.

    Äänestä

  • kunnostaa ja jättää uuden asutusalueen virkistyskäyttöön. Ei kaikkea luonnonmukaista aluetta ole tarve tuhota uudisrakentamisella. Lapsiperheet tarvitsevat leikkikenttiä missä temmeltää, ja tähän piikinmäen ympäristö olisi mitä parhain. Uusi asuinalue voisi näin rakentua piikinmäen ympärille..

    Äänestä

  • tulisi.. kirjoitti:

    kunnostaa ja jättää uuden asutusalueen virkistyskäyttöön. Ei kaikkea luonnonmukaista aluetta ole tarve tuhota uudisrakentamisella. Lapsiperheet tarvitsevat leikkikenttiä missä temmeltää, ja tähän piikinmäen ympäristö olisi mitä parhain. Uusi asuinalue voisi näin rakentua piikinmäen ympärille..

    virkistys aluehan se aina ollut,joko sedät tai tädit
    pesäpalloa mäiski ja lapset pulkkamäkeä laski.
    mut on siellä juotu ja naitu myös tapeltukin,
    Intiaani kylä siaitsi siellä,parakki jono mikä
    siirettiin kai Huhtimoon?

    Äänestä

Piikinmäkeä ei todellakaan pitäisi rakentaa, sillä se on edelleen Riihimäen ainoa oikea pesäpallokenttä. Piikinmäki on ollut myös historiallisesti tärkeä alue (poliitikothan eivät historiasta ymmärrä), sillä se oli ensimmäisiä asutettuja alueita Riihimäellä (kaikkihan toki tietävät, mistä Piikinmäen nimi tulee, vai mitä :))

Äänestä
  • meillekkin tosi tarina

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaunismäki kirjoitti:

Piikinmäkeen piti tulla uusi asuin alue ja päivä-
koti ja kerrostaloja pitkin sähkölaitoksen vasta
päätä,vanha linja-auto aseman paikalle myös.
Siis miksi kaupunkin vallanpitäjät mouruavat,
jonkun maita pakkokeinoin,näin taantuman ollessa
päällä.Vähintään kaksi vuotta.Ennustaja-eukot kertovat///??? Velkaa ja Verojako ylös.
Sehän on selvää että näin tulee vuoden päästä eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu