ufoista alettiin puhua suomessa vasta 1990 ja sitä ennen aiheesta mainittu vain pari sanaa. Elikkä 1990 jälkeen ihmiset saivat varsinaisesti alkaa kuulla median välityksellä, että näitä on oikeesti olemassa ja suurin osa epäili siihen aikaan koko jutun taustalla olevan pelkkä rahastus ja se, että muotiin oli tullut uusi ilmiö enkeleiden ja kummitusten tilalle.
Nykyihminen tajuaa ettei asian laita todellakaan ole niin.
Nykyihminen tajuaa ettei asian laita todellakaan ole niin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
siis nykysuomalainen tajuaa ettei asian laita todellakaan ole niin.
Suomessa on puhuttu ufoista monta kymmentä vuotta ja välillä (1970?) ollut ihan suosittuakin puuhaa.
Ensimmäiset UFO:t on olleet toisen maailmansodan taistelulentäjillä. Tietenkin ufoja on nähty koko ihmiskunnan historian mutta näin jälkikäteen meille on syntynyt kieli ja käsitteet jotta voimme puhua jostain muustakin kuin luudalla lentävistä noidista tai taivaallisista hevosvaunuista... eli osa on maapallon ulkopuolisen elämän juttusia.
Muistan hyvin ,kun olin vähän toisella kymmenellä
ufoista puhuttiin todella paljon.Oli Pudasjärven
ufoaalto.Muistan kun tätini ja hänen mies olivat
käymässä sukulaisissa muhoksella ja olivat varmaan
käyneet myös pudasjärvellä.Oli ostanut paidan jossa komeili Ufon kuva ja jotain tekstiä.