Pennun liikunta

Meille on tulossa 12 viikoinen kultaisennoutajan uros pentu. Kuinka paljon pentu tarvitsee päivässä liikuntaa ja millainen liikunta olisi parasta?
4674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuon ikäiselle pennulle leikki on vielä parasta liikuntaa. Varsinaisia lenkkejä voi pikkuhiljaa alkaa tekemään kun rokotukset on hoidettu kuntoon. Parhaan liikuntamäärän tietää kuitenkin kun oppii tuntemaan oman koiransa ja näkee miten se reagoi erilaisiin liikuntamuotoihin ja määriin.
Kasvavan koiran kanssa kannattaa harrastaa paljon esim. metsässä kiipeilyä, jolloin lihakset kehittyvät monipuolisemmin. Pelkkä asfaltilla kävely ei kasvaville nivelille ja luille tee pidemmän päälle hyvää.

Äänestä

Tuon ikäiselle leikki on tosiaan parasta liikuntaa.

Pennun ehdoilla pitää muutenkin liikuntaa harrastaa. Miten herkästi väsyy, riittääkö energia/onko liikaa energiaa ym.

Oman koirani (paimenkoira) kasvattaja on itse sitä mieltä, että varsinaisen lenkkeilyn voisi aloittaa noin vuoden iässä, koska sitä ennen pennulla menee paljon energiaa kasvamiseen. Mitä mieltä oman koirasi kasvattaja on?

Koirani kanssa aloin tehdä noin puolen tunnin mittaisia kävelyitä kerran päivässä, kun se oli 4-5kk. Muut ulkoilut olivat sitten vähän lyhyempiä. Vieläkään ei niin tosissaan painella ulkona (koira on nyt 7 kk), mutta enemmän koira jo selvästi jaksaa, ja lempi liikuntaa näyttää olevan vapaana juokseminen.

Äänestä
  • liikkua.
    Vapaana vaihtelevassa maastossa on se paras tapa,mutta pakkohan se on totuttaa hihnaan mahd aikasin.

    Rokotussuojalla ei oo mitään tekemistä tän asian kanssa.

    Se tulee noin "vanhana", niin sosiaalistumiskausi onkin sitten herran haltuun ohi. Usein pentu tulee 7-9-viikkoisena,jolloin heti sen kotituduttua on alettava kulkemaan sen kanssa siellä sun täällä, jotta eri ympäristöt tulevat sille arkeen kuuluviksi. Myöhemmin on tavallaan myöhäistä. Toki se tottuu, mutta se todellisuudessa spennaa, vaikka voikin skarpata.

    Ai vuoden iässä lenkille???No huh...kyllä mun pienten ja keskikokoisten/suurten rotujen edustajat on huomattavasti aiemmin lenkkeilleet mun kanssa, ja terveinä ovat pysyneet.

    En tuijota kelloa, koska ei se ajallinen kesto ole aina merkityksellistä, vaan lenkin laatu.

    Äänestä

  • anónima kirjoitti:

    liikkua.

    Kyllä niitä lenkkejä alettiin pikkuhiljaa heti tehdä. Toisiin koiriinkin tutustuttiin ennen rokotuksia. Kouluun mentiin vasta rokotuksien jälkeen.
    Mitenhän vuoden ikäinen koira reagoi yleensä lenkitykseen, jos ei nuorempana käydä.
    Uskomattomia juttuja, no jokainen tavallaan.
    Meillä ovat vuoden iässä jo metsällä täysiään, ovat metsästyskoiria.
    Hyvin ovat kehittyneet ja terveitä, vahvoja koiria on kaikista tullut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiitu kirjoitti:

Meille on tulossa 12 viikoinen kultaisennoutajan uros pentu. Kuinka paljon pentu tarvitsee päivässä liikuntaa ja millainen liikunta olisi parasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu