Saunapuhdasta

Hetero Homo

Olen aina pitänyt itseäni heterona ja en ole koskaan ollut miehen kanssa sillä lailla tekemisissä, kunnes eräänä viikonloppuna vaimoni pikkuveli tuli yökylään luoksemme. Tämä Kim on juuri seitsemäntoista täyttänyt nuorimies, tyttökaverita en ole hänellä nähnyt ja hänen olemuksessaan on jotain naisellisia piirteitä, joten olemme vaimoni kanssa päätelleet hänen olevan homo. Mitään varmaa tietoa ei kuitenkaan ollut. Lauantai iltana vaimo kävi pikaisesti suihkussa, meikkasi ja lähti tyttökavereidensa kanssa viettämään tyttöjen iltaa läheiseen ravintolaan. Lämmittelin siinä illan mittaan saunaa ja kysäisin Kimiltä, josko hän lähtee minun kans saunomaan. Sehän passasi Kimille, niin me sitten mentiin kumpikin vuorollaan suihkun kautta saunaan. Saunan lauteilla löylyä nakellessa juttelimme niitä näitä, kunnes kysäisin Kimiltä hänen naisasioistaan, johon Kimi vastasi ettei häntä ole koskaan tytöt kiinnostaneet, vaikka on yrittämällä yrittänyt ja lisäksi hän hieman naurahtaen totesi että " Kaipa mä oon sitten täys homo" lisäten kuitenkin ettei ole vielä poikienkaan kanssa värkännyt. Hänellä oli siis vielä poikuus tallella. Siirryimme saunasta pesuhuoneen puolelle ja jatkoimme juttua, kysyin häneltä, että "Oletko jo päättänyt kokeilla miehen kanssa olemista?" siihen Kimi vastasi hiukan epäröiden ja katsoen suoraan minua silmiin "Ettei ole vielä kovin varma, mutta hänellä oli juuri nyt vaikeuksia estää kalunsa seisomista, kun oli salaa katsellut mun vehkeitäni ja persettä" Hetken mielijohteesta kysäisin että mitä hän haluaisi juuri nyt tehdä"
Vastaamatta mitään hän saippuoi itseään ja käänsi perseensä minun päin, hieman kumarassa asennossa persereikä suoraan minuun päin hän saippuoi reikäänsä ja katsoi minua kysyvästi. Tykkään vaimoni kanssa harrastaa peppuseksiä ja siinä katsellessani Kimin neitseellistä persereikää, mullakin alkoi seisomaan. Nousin seisomaan jakkaralta ja kävelin Kimin pyllyn taakse ja aloin hivellä sormilla Kimin peppureikää, hänen hengityksensä kiihtyi voimakkaasti ja hän työnsi peppuaan kyrpääni vasten. Aloin olla jo melkoisessa kiimassa ja ohjasin kyrpäni Kimin peppureiälle ja aloin työntymään sisään, anus oli saippuasta liukas joten sain terskan hitaasti sulkijalihaksen ohi sisään, hitaasti työnsin koko kyrpäni Kimin suoleen, hänen perseensä oli todella tiukka ja hän työnteli persettään minua vasten kiihtyvällä tahdilla. Oli todella fantastinen tunne kun kyrpä oli syvällä vaimon pikkuveljen perseessä, työntelin kiihkein liikkein vetäen kyrpäni puoleksi ulos ja takaisin sisään. Siinä naimisen kiimassa Kimi sanoi "Nyt mä oon täysin varma, että mä oon homo. Tämä tuntuu taivaallisen ihanalta saada kyrpää perseeseen". Yllättäen pesuhuoneen ovi avautui ja vaimoni tuli bikineissä ja rintsikoissa sisään.
Hänen kaverinsa olivat joutuneet perumaan tämän iltaisen tapaamisen, joten vaimoni palasi kotiin hiukan liian aikaisin. Ensin melko hölmistyneenä hän tuijotti meitä siinä suihkun alla, mulla kyrpä juurta myöten pikkuveljen perseessä. "Mi..mi.. mitä tämä oikein on" hän sai soperrettua, johon vastasin että "Me nyt kokeillaan tämmöistä poikien juttua, ai että Kimillä on tiukka persereikä". Olihan meidät totaalisesti yllätetty ja mitään tekosyytä olisi ollut turha sepitellä. Ensi järkytyksestään selvittyä vaimoni ottikin uuden asenteen ja sanoi "Jatkakaa pojat, se näyttää aika kiihoittavalta". Niin minä jatkoin nautinnollista työntelyä Kimin perseeseen ja pidättelin orkkua mahdollisimman pitkään. Syrjäsilmällä näin kuinka vaimoni oli riisunut loputkin vaatteensa ja polvistui Kimin eteen, arvasinkin jo, mitä tuleman pitää, sillä vaimoni ahmaisi suuhunsa pikkuveljensä seisovan kyrvän ja alkoi kunnon suihinoton. Tuon näyn kiimainen perverssiys oli minulle liikaa ja en voinut enää pidätellä, joten karjaisin Kimille, että "Nyt multa tulee !" samalla Kimikin voihkaisi että niin tulee häneltäkin. Spermani ryöpsähteli sykäyksittäin Kimin perseeseen ja Kimin spermat purkautui siskonsa, minun vaimoni suuhun. Noista ihanista orgasmeista toivuttuamme pesimme kolmestaan toisemme puhtaiksi ja siirryimme olohuoneen puolelle. Vaimoni ei ollut saanut vielä omaa osaansa nautinosta, joten otimme hänet Kimin kanssa erikoiskäsittelyyn. Komensin vaimoni sohvalle istumaan jalat levällään ja näytin Kimille kuinka pillua nuollaan, kehoitin sitten Kimin nuolemaan siskonsa pillua ja samalla itse imin ja hyväilin vaimoni rintoja. Vaimoni oli tuota pikaa todella kiimassa ja hän komensi Kimin päällensä ja ohjasi tämän jäykistyneen kyrvän pilluunsa, minäkin halusin osani pillusta joten Kimi nousi sovinnolla pois siskonsa päältä ja päästi minut hommiin. Hetken kuluttua tunsin jotain kovaa pakaroitani vasten ja vilkaistuani taakse näin Kimin kumartuneena perseeni päälle ja hänellä oli aneleva ilme, joten tajusin mitä hän haluaa. "Okei, laita ensin tuota käsirasvaa sinne mun perseeseen ja ala naimaan" sanoin hänelle. Kädet kiimasta täristen hän rasvasi persereikäni, ja se tuntui oikeastaan melko hyvältä. Sitten tunsinkin terskan painautuvan anaaliani vasten, yritin rentouttaa sulkijalihaksiani, ettei se sattuis kovin paljoa. Hitaasti sain nuoren pojan kyrpää perseeseeni, aluksi se sattui jonkin verran, mutta kun Kimi sai koko kyrvän sisääni se alkoi tuntua taivaallisen hyvältä, kivun ja nautinnon sekoitus. Oma kyrpäni oli vaimoni tiukassa pillussa ja perseeni oli täynnä nuorta kyrpää, en voinut pidätellä omaa orkkuani ja vaimonikin sai orkkunsa samaan aikaan. Kimi jatkoi rytmikästä naintia perseeseeni, tunsin kuinka Kimi kiihdytti vauhtiaan ja sitten pysähtyi ja työnsi viimeisen työntönsä todella syvälle ja ruiskutti spermansa syvälle perseeseeni. Kimi antoi kyrpänsä veltostua suolessani ja hän makasi selkääni vasten, varovaisesti hän kysyi että "Voitaisko joskus ottaa uusiksi?" "Tottakai mun puolesta, mutta mitä tuo siskosi sanoo, jos me nussimme toisiamme perseeseen" vastasin Kimille.
Vaimoni kuuli tietenkin juttumme ja lupasi olla olematta mustasukkainen meidän naintihommista, mutta asetti ehdoksi, että meidän molempien pitää myös viihdyttää häntäkin. Hänkin nimittäin tykkää peppuseksistä.

1

12543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homo poju

      oli ihana lukee tollasen sillä olen itekkin kokenut saman...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      228
      2988
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      190
      2630
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1237
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      141
      1198
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1098
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      297
      1095
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      370
      1075
    8. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1065
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      995
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe