Osaatteko olla murehtimatta lastenne elämää, jos siinä murheen aihetta huomaatte?
Itse olen "himomurehtija", vaikka lapseni ovat jo kaikki lähes kolmekymppisiä. Toisaalta, ei ikä ole mikään suoja tai este murehtimiselle.
Näen vanhemmilla silmillä tulevat uhat ja vaikeudet selkeämmin - tai ainakin luulen niin.
Annanako heidän oppia kaiken kantapään kautta ja lopetan varoittelun. Alan väsyä, ihan todella.
Silti haluaisin lapsilleni vain hyvää ja helpompaa tietä.
Itse olen "himomurehtija", vaikka lapseni ovat jo kaikki lähes kolmekymppisiä. Toisaalta, ei ikä ole mikään suoja tai este murehtimiselle.
Näen vanhemmilla silmillä tulevat uhat ja vaikeudet selkeämmin - tai ainakin luulen niin.
Annanako heidän oppia kaiken kantapään kautta ja lopetan varoittelun. Alan väsyä, ihan todella.
Silti haluaisin lapsilleni vain hyvää ja helpompaa tietä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
olla murehtimatta, onneksi vähän olen vähentänyt sitä.
Minulla alkoivat myös voimat loppua ja päätin, etten niin paljon huolta enää kanna, mutta eihän sitä kokonaan voi ajattelematta olla, miten pärjäävät.
Jokainen haluaa lapsilleen hyvää, mutta toisen elämää ei voi elää.
mitä mie viisaammistani murehtisin.
...olla murehtimatta.
He tekevät omat ratkaisut, enkä mitenkään halua niihin sekaantua.
Kantapää on hyvä opetusmielessä, ellei etukäteen ole tarpeeksi miettinyt päätöksien järkevyyttä.
Jokainen kompastelee, välillä. Se kuuluu elämään.
Toivon, että lapsillani olisi mahdollisimman vähän kompasteluita ja vain pieniä kiviä polulla.
En koskaan neuvo heitä. Kysyn kyllä usein, että Miksi ovat tulleet johonkin päätökseen jostakin asiasta. Heidän vastaukset rauhoittaa minua, oli vastaus mikä tahansa, koska siten tiedän, että ovat Ajatelleet ja punninneet eri vaihtoehtoja.
Tällaisia asioita (pienempi muotoisia) "opettelimme" lasten ollessa pieniä.
- Miksi näen uhkia ja vaikeuksia?
- Tiedänkö oikeasti vai luulenko vain tietäväni?
- Onko minulla oma elämä?
- Miksen luota lasteni kykyyn elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa?
- Luulenko olevani Jumala?
- Miksi haluaisin riistää lapsiltani tilaisuuden oppia, kasvaa ja hyödyntää eteen tulevia mahdollisuuksia - myös vääriksi luulemiani valintoja tekemällä?
- Millaisia ovat ne tuntemani ihmiset, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken helposti ja valmiina?
- Kunnioitanko lapsiani älykkäinä, sosiaalisina ja itsenäiseen päätöksen tekoon kykenevinä ihmisinä?
Siitä lähtien kun esitin itselleni y.o. kysymyksiä, huomasin voivani vastata Pirren kanssa samoin sanoin. ;))
Kyllä ne nuoret siitä selviytyy elolle.
Luulin minäkin kerran, lasten ohitettua murrosiän, että huolehtiminen loppuisi.
Aloittajan ja allekirjoittaneen välissä olevat puheenvuorot kuvastavat näköalattomuutta hieman toisenlaiseen elämään.
Nuorimmainen lyötiin puoli vuotta sitten, kevätyönä rammaksi sorkkaraudalla.
Vanhimman avoliitto hajoamassa, sekä lapsi, että lapsenlapsi itkee ja minäkin.
kaikkea kertoa. Tai sitten heillä todella on ns. hyvät lapset.
Minulla on myös ollut suuria huolia lapsestani, alkoholin ja huumeiden kanssa touhunnut.
Nyt näyttää vähän paremmalta, mutta en osaa olla huoletonkaan.
..painajaisia, elämän kovuudesta. Silloin kun tulevat kohdalleen. Enemmänkin tuossa ketjussa nyt keskusteltiin elämästä silloin kun asiat ovat suht´hyvin. Tai lähes normaalisti. Mitäpä tuohon voi sanoa. Mistä nyt kirjoitat. Kun että, otan osaa. Eipä se juuri mieltäsi lämmitä. Sitä ihminen on vaan sillvitsiin rakennettu että, aina parasta lähimmäisilleen toivoo. Kunnes sitten jonakin päivänä kolahtaa..Paljon täältä Voimia ja Jaksamista Sinulle. Ja Rauhallista Joulun aikaa, kaikesta ikävästä huolimatta.
ent.tehtaantyttö
mihin se nuorten elämä sitten kulkee. Kaveripiiristä sun muusta. Isommissa kaupungeissa varsinkin. Ja miksei pienemissäkin. Tänä päivänä. Kaikelta pahalta on mahdotonta suojella. Tietyssä iässä varsinkin. Kun nuorten kaikkia kavereita ei edes tunne. Kyllä meilläkin voi sanoa että, onnesta on ollut kysymys, kun vanhempien poikien oma äiti menehtyi, syöpään, juuri kun pojat olivat pahemmassa murros-iässä, varsinkin nuorempi veljeksistä. Hyvää tuuria siinä matkassa on ollut. Että, näinkin hyvin asiat nyt veljeksillä ovat. Ja nyt noin vuosi sitten sairastui poikien isä. Mutta, siitä olen onnellinen että, kävi miten kävi niin, yhtä perhettä tänä päivänä poikien kanssa ollaan. Ja yhtä pidetään...tuli sitten mitä tahansa eteen jatkossakin. Elämästä kun ei tiedä, meistä kukaan, mitä huominen tuo ja mitä vie. Voimia sinne sinullekin. Ja joulun odotusta.
t. ent.tehtaantyttö
ja oikein hyvää joulun odotusaikaa sinulle ja perheellesi.
Eihän elämää ole helpoksi kai tarkoitettukaan, mutta joskus tuntuu, että vähempikin huoli riittäisi.
pelko vahvimpana vaikuttajana, kuitenkin.
Jokaisen vanhemman kuuluukin kantaa huolta, se on vastuuta, kun lapsia on maailmaan tehnyt.
Nykyvanhemmat ovat erilaisten uhkien edessä, kuten tässä ketjussa olemme lukeneet.Neuvoksi teille antaisin, käyttäkää yhteiskuntamme tukea, he ovat kouluttautuneet sitä varten. Yksin ei tarvitse jaksaa ja veroja maksetaan kaikki.
Mutta lasten *oman elämän kannalta, jossain vaiheessa heistä täytyy laskea irti ja vastuu siitä millaiseksi elämä muotoutuu on heillä. Jokainen paikkansa löytää..........
*antakaa heidän tuntea että välitätte**
olemme mieheni kanssa "oppineet" ottamaan, myös apua vastaan. Tai minä olen. Nuorin poikamme on autistinen nuorimies. Täytyy kyllä myöntää äitinä, että ei se kovin helppoa ollut minun tyyppiselle naiselle, tuo avun ottaminen vastaan. Aikaa siinä meni. Asioiden hyväksymiseen. Nyt on asiat hyvin. Ja aika pitkällä ollaan tässä "prosessissa", että itsenäistymään omaan elämään ja irtipäästäminenkin nuoremmasta pojastakin. Ja hänellekin oma elämä on muodostumassa. Kunhan saadaan vielä tuo hänenkin asunto-asia ajallaan järjestymään. Huoltahan me sydämessä aina kannamme ovat ne nuoret lähellä tai kaukana. Ei siitä mihinkään pääse.
Vaikeampaa on tänäpäivänä olla vanhempi. Meidän nuoruudessa kun tuo työ oli se pelastusrengas. Kyllä minunkin ystäväpiirissä on monia jotka aloittivat jo 14-16 vuotiaana. Työelämässä vakituisesti olemisen. Mutta, nykynuorilla tuo tulevaisuuden usko on hataramalla pohjalla. Ja opiskelupaikoistakin kovempi kilpailu. Materiaalia ja tavaraa on. Mutta, se tulevaisuuden turvallisuuden tunne puuttuu moneltakin...turhan monelta.
Viisasti tuon alun kiteytit kanssasi samaa mieltä, kyllä tuo pelko siinä taustalla vaikuttaa. Enemmän tai vähemmän. Eihän se vanhemmuus mihinkään lopu. Jos, lapsia on tullut tehdyksi. Tasapainoilua se elämä sitten on elämänvirrassa. Iloineen ja murheineen.
en tiedä mitä tekisin jos oisin asemassasi...enkä uskalla ajatellakaan asiaa loppuun asti.
Ei kai meillä ole muuta keinoa kuin olla tukena, ja auttaa "lapsiamme" kykyjemme mukaan vieläkin, jos heille vaikeuksia ilmaantuu.
Mie ainakin elän tämmöisellä periaatteella.
se palkitsee teitä kaikkia. Humanistina olen aina heikoimman puolella. Minulla on kaksi aikuista poikaa toisella jo kaksi pikkuista poikaa ja toiselle odotetaan ensimmäistä.
Pelolla tarkoitan uhkakuvia joiden varjossa elämme oikeastaan kaikki.Yksilötasolla jotain onnettomuutta tai vakavaa sairautta, mutta on vain luotettava että elämä kantaa. Kyllä se oikealla asenteella kantaakin. Toivon sinulle ja perheellesi elämänmakuista jatkoa, rinnallakulkijana, kyllä sinä pärjäät........
..parhaamme yritetään kumpikin. Yhteisten poikiemme tähden. Olen minä vanhemille pojille, tämän selväksi tehnyt. Että, jos isä menehtyy sairauteen, niin minä sitten jatkan. Perhe ollaan edelleen. Hyvältä se tuntuu että, aikuiset lapset hyväksyvät tällaisen vähemmän järkevän naisen rinnalleen. Vaikka en minä mikään maailman paras äitipuoli olekaan. Ei sitä omaa äitiä kukaan voi korvata. Parhaani kuitenkin yritän. Hyvin nuo pojat ovat toisensa veljikseen jo ajan kanssa hyväksyneet. Ei tuo biologinen vanhemmuus nyt meilläkään vaakakupissa paljon paina. Tai ole koskaan kummallekaan painanut. Heikomman puolella minäkin koko ikäni aina olen ollut. Ja olen loppuun asti. Kaikkea ei voi aina rahassa mitata. Onneksi niin. Kaikkea hyvää toivon myös sinulle, Kawe.
Ei sille pelolle kuitenkaan pidä valtaa antaa. Päivä kerrallaan kun eletään, se riittää.Nyt.
Kiitos kaikille vastanneille. Niistä kaikista sain näköalaa ja tukea omaankin tilanteeseeni.
Yritän irrottautua terveellä tavalla lasteni elämästä, mutta läksy siihen on edelleen vaikea.
Elämä on koulu ja luokalle jääminenkin mahdollista!!!