TUOTTAJAN OSUUS

Juuri valittu MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi puuttuu ensitöikseen tärkeään asiaan. Hän esittää, että liiton on tuotava esiin tuottajan osuus ruoan hinnasta.

Tähän asti kuluttajan tietämys hinnan koostumuksesta on rajoittunut valtamedian ja poliittisen tahon antamaan värittyneeseen ja puutteelliseen tietoon. Maatalouden kustannustietous rajoittuu miljardiluokkaa oleviin lukuihin maatalouden tuesta. Näillä luvuilla ei taas ole mitään yhteyttä käytäntöön tavallisen maatilan arjessa.

Esim. suuret valtakunnan tason luvut katokorvauksista eivät realisoidu tilatasolla. Suurimmalla osalla suurikin tilakohtainen menetys ei ylitä korvauskynnystä omavastuun ja prosenttiosuuden vuoksi.

Suuret luvut investointirahoista eivät auta tilatasolla mitään kun kassavirta on olematon.

Kun kuluttaja tietäisi tarkalleen jokaisessa tuotteessa maanviljelijän osuuden, niin asennoituminen kotimaiseen tuotantoon olisi varmaankin myönteisempi. Kustannusrakenne voisi olla painettuna jokaisessa pakkauksessa, rasvaprosenttien ym. tapaan.

Tulisiko mokomakin kalliiksi, sillä sehän tulisi kuluttajan maksettavaksi ? Kuluttajathan ovat vaatineet maataloustukien ja -tuotannon läpinäkyvyyttä. Tällä sitä tulisi lisää, mutta mikään ei ole ilmaista. Tosin alkuperäinen ajatus kyllä oli , että tuottajan tulisi maksaa läpinäkyvyyden lisäyksen kustannukset.

8

781

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun tukien

      julkaisusta on kyse ,on todella naurettavaa touhuu kaikki mikä majusseille menee on ilmasta maataloustoimiston palveluja myören,

      joku tuki lukujen julkituominen ei ole ilmasta ,tuntuu diktatuuri jylläävän kun tukieurojen todelliset omistajat joutuu makseleen omien tienaamiensa eurojen tuki listan julkistamisesta on todella naurettavaa puhetta ,tuet julki ja heti,,,,,,mieluummin pois,,,,

      • Hilpeä

        Käsittääkseni maataloustoimiston palvelut katetaan myel-maksuilla. Saathan sä itekin käydä kunnan virastoilla asioimassa vaikka et maksa penniäkää ylimäärästä.


    • ikinä suostu

      painamaan sellasta tekstiä leipäpussin kylkeen, jossa näkyy tuottajan osuus hinnasta..

      ttp://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/4C178A964BE9FF43C225672200317C59?opendocument&lng=Suomi&sh=Kaikille&cat1=Ylli&cat2=Kauppa&cat3=Ostoksilla&cat4=Hinta&cat5=Leiv%E4n%20hinnanmuodostus

      • hoo putos

      • hoo putos kirjoitti:

        linkisä pois...
        http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/4C178A964BE9FF43C225672200317C59?opendocument&lng=Suomi&sh=Kaikille&cat1=Ylli&cat2=Kauppa&cat3=Ostoksilla&cat4=Hinta&cat5=Leiv%E4n%20hinnanmuodostus

        Todella hyvä linkki, sietäisi kuulua jokaisen suomalaisen kansalaistietouteen. Parhaimmat siivut näyttää tulevan maidon ja lihan tuotantosuunnissa. Niissähän työnkin ja investointien määrä on suurin, joten tuskin kate loppuviimeksi paljoa sen parempi on kuin muissakaan tuotantosuunnissa.

        Elintarvikevähittäiskaupan myyntikate on lisääntynyt 2000-luvulla n. 25 prosenttiyksikköä. Ei tarvitse enää kysellä missä ne maataloustuet ovat. Olisiko tässäkin selitystä siihen, että vesiensuojelu ei ole edennyt. Rahat eivät ole kohdentuneet ympäristön vaan ympäristön kauppojen suojeluun.


    • vastaa kysymyksiin itse

      Miten on mahdollista, että maamme älymystö on sijoittunut elämään jan harrastamaan maataloutta maaseudun synkkiin metsiin? Syntyykö ne oivallukset ja vastaa kysymyksiin itse. Ainakin riitoja ja vääriä näkemyksiä voi vältellä.

      Miksi yhteiskuntamme mitään tietämättömät päättäjät pääsääntöisesti eivät ole maatalouden harrastajia? Onko se todellinen syvä ja laaja tietous sittenkin muualla kuin maaseudulla?

      • Viestin sanoma ei ihan auennut, mutta eivät nuo ihailemasi älymystön saavutukset ole mitään huikeita menestystarinoita. Suomi on ajettu tytäryhtiötalouteen, jossa supistukset tehdään aina ensimmäisenä. On ostettu saksalaista ilmaa eikä mitenkään halavalla. Amerikkaan saatiin hakattua metsärahaa miljarditolkulla , olemme energiariippuvaisia Venäjästä ja Ruotsista jne...

        Jatka tätä älymystön menestystarinaa itse... huomaat, että tuo tietous ja tarina ei ole syvä vaan syvältä.


    • Mietiskelijä Möttönen

      Suomalaisessa maatalouskeskustelussa olennaista on tämä tukipainotteisuus, jossa nimenomaan syyllistetään maajusseja.

      Syynä on se poliittinen perintö, mitä kannamme, eli maatalpousvastaisuus on poliittisella toiminnalla luotu ilmiö ja mielipide.

      Mielestäni hyvä vertailukohde on Saksa, jossa oli kuluttajilta kysytty maataloustukien nostamista ja miten ne siihen suhtautuu.
      Ylivertainen enemmistö, eli yli 70 %:tia vastaajista, olisi hyväksynyt maataloustukien noston, jos olisi olemassa jokin menetelmä, miten taataan se, että se päätyy maajusseilla ja samalla varmitaa oman maan elintarviketuotantoa.
      Koska tälläistä menetelmää ei ole, eikä voi olla, niin enemmistö vastusti tukia, tosin niukasti, koska ne olettivat sen valuvan kaupan ja jalostusketjun eduksi, johon sitä ei ole alunperin tarkoitettu.

      Suomessahan kuluttaja ajattelee nimenomaan päinvastoin, maataloustukia vastustetaan koska kuvitellaan maajussin hyötyvän siitä.
      Saksalainen kulutaja ajattelee toisin, siellä ajatellaan että maajussin kuuluukin hyötyä tuista, ei muiden ketjun toimijoiden.

      Toisaalta, itse olen kyllä sitä mieltä, että tukien pitäisi olla nimenomaan suoria tukia itse tuotantoon ja toimintaan, eikä Suomessa niin suosittuja investointitukia, jotka valuvat aina laitetoimittajille ja kaupalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1371
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      990
    3. 78
      859
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    10. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      87
      622
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe