on suuntaudutaanko etelään vai pohjoiseen. Kokkolaan tullee joka tapauksessa ELLUn ja ALLUn sivutoimipisteet. Yritykset toimivat aluerajojen yli jos siihen on tarvetta. Samoin pelaa työmatkaliikenne yli rajojen kuten ennenkin. Sitten sillä on merkitystä, jos tulevaisuudessa esimerkiksi keskusairaalapiirejä tullaan järjestelemään nyt tapahtuvan aluehallinnon puitteissa, silloin Keski-Pojanmaan keskussairaalalla on iso riski menettää keskussairaalastatuksensa, sillä Pietarsaarihan ei ole voinut kielellisistä syistä johtuen kuulua Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin! Kalajokilaakson kuntien keskussairaalan käyttö on jatkossakin erittäin tärkeää, eikä sekään liene kiinni suuntautumisesta. Kalajokilaakso on osa Pohjoispohjanmaata eikä niillä ole mitään ihmeempiä haluja kuulua K-P:n maakuntaan, näin olen ymmärtänyt.
Mitä
väliä sillä
0167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.