Olin 10 kun ukkini käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Piti sylissään väkisin,yritti pussata ja puheli kaikkea pervoa,en muista tarkkaan sillä olin kuin kuka tahansa 10-vuotias tyttö joka mietti mitä rakas iso-isä haluaa.
Tätä jatkui vuodesta vuoteen ja kun rintani alkoivat kasvaa (n.13v) ukkini alkoi puristelemaan niitä.
Tunsin inhoa ja mieleni teki käskeä hänet pois mutta mitä mahdoin isolle miehelle? sanoin yleensä vain että älä,tai ei. Joskus hän lähtikin hetkeksi pois luotani, mutta sama toistui.
14-vuotiaana tajusin kunnolla mitä minulle oli tehty. Minuun oli koskettu tahtomattani ja yksityisyyttäni loukatattu.
En koskaan pelännyt ukkiani,hän oli vain ahdistava. En pitänyt hänen kosketuksestana koskaan ja vielä vähemmän kun se osui intiimimpiin paikkoihin.
Pitkään,mutten mielestäni liian pitkään (omat mielipiteet kullakin,tämä alkoi siis ollessani 10) pidin asian omana tietonani. Ehkä pelkäsin. En vieläkään ole pystynyt selittämään itselleni miksi pidin asian sisälläni. 14-vuotiaana kerroin kahdelle hyvin rakkaalle kaverilleni jotka sanoivat että minun pitäisi mennä puhumaan jollekkin,johon todella luotan. Molemmat tukivat minua loppuun asti ja kerroin lopyulta eräälle rakkaalle henkilölle,joka siis oli ihan aikuinen (32). Hän oli niin ihana ja ymmärtäväinen että olen hänelle siitä ikuisesti kiitollisuuden velassa. Kuinka hän valoi minuun uskoa,että enää minulle ei tehdä pahaa. Kuinka hän oli tahdikas, vaikka itse olin sekoamisen partaalla.
En ikinä voi kylliksi kiittää.
Hän kannusti minua menemään sossuille ja he kertoivat äidilleni. En kadu sitä että pidin asian omana tietonani niin pitkään,mutten myöskään sitä että kerroin. Olen niin kiitollinen kaikille ketkä auttoivat minua,etten voi sitä sanoin kuvata.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.