Paljon Nitro auto kuluttaa nitroa?
Kulutus
Tietämätönoon
4495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Esim. 5-20% kulutuksesta. Riippuu tietysti siitä, mikä on seossuhde, sekä moottorin koko tietysti!
Tällä osastolla tarkoitat noita pieniä radio-ohjattavia härveleitä. Polttoainetta RC-autoon ei kannata itse ruveta sekoittelemaan. Kulutus sen verran pientä, että perusaineitten säilytyksessä tulee suurimmat ongelmat. Ostat käytön mukaan valmiit polttoaineet. Säilyy tasalaatusuus ja tuoreus. Kulutukseen vaikuttaa pitkälti moottorin koko ja sen viritysaste. Suuntaa antavia lukemia en autoista osaa sanoa, mutta lennokeissa esin 2,5cc perusmottori käy desilitralla 15-20min potkurin mitoista ja neulan asennosta riipuen. Samankokoinen kisamoottori haukkaa saman 5min erässä. Nitron osuutta polttoaineessa kannatta harkita aina tarkoituksen mukaan. Saatava hyöty voi joskus kääntyä vastaiseksi. Suositukset ovat monesti soveliaimpia ja erot esim. huviajossa niin pienet ettei välttämättä edes havaitse.
Riippuu varmasti autosta ja koneesta.. mutta itselläni monsteri vie n. tankillisen 3dl puolessa tunnissa. Säädötkin vaikuttaa, jos kovin rikkaalla ajelee, kuten myös ajotapa ja se, että missä, millä ja miten ajaa.
Ei se kuitenkaan kallista ole.. 6-10 tuntia pitää hauskaa n. 30€:lla, se on niin suhteellista..
1.25 desiä ja ajoaikaa on rataoloissa n. 7-10min.
Gallonassa on 3.8L fuilia, eli 38 desiä, n. 30 tankillista, n. 4h ajoaikaa.
Fuiligallonan hinta on n. 33e, tuntihinta siis 8e.
SamiL:n viesti rc-harrastus-foorumilla.