Koirankasvattajat

Hello Boys and Girls

Miettikääpä sitä, miksi minella suositulla ja/tai
näyttelykoira rodulla on iso joukko kasvattajia
joille syntyy useampi pentueita useista eri
vanhemmista.

Miettikääpä sitä että miksi kaikkia
todennäköisyys laskelmia vastaan ei juurikaan
värivikaisia pentuja tule. Mitenhän se on
mahdollista. Kasvattajat ovat usein pyyteettömän
eläinrakasta porukkaa ja vihaavat ns teollista
tuotantoa, liekkö sattumaa vai tarkoin harkitun
astutussuunnitelman tulos että kaikki pennut on
terveitä ja näitä ns värivikaisia ei ole.

Vai olisiko totuus se, että nämä eläinrakkaat
kasvattajat tappavat kylmästi muuten
elinkelpoiset ja täysin terveet pennut. Rahaahan
saa täysin näyttelykelpoisista koirista täyden
taksan mukaan ja jos esimerkiksi kives jää
urokselta laskeutumatta saa vielä 50%
kauppahinnasta. Mutta kuka nyt huolisi
väriviallisen.

Ja kun teette pienen laskutoimituksen paljonko
yksi pentu maksaa, montako pentua tulee
keskimäärin /pentue ja montako pentuetta vuodessa
teetetään riippuen kennelin koira määrästä niin
kyllä siinä aika hyvään katetuottoon päästään.
Laskekaa vaikka 3500mk/pentu 5 pentua
4pentuetta/vuosi tekee 70000mk. Aika paljon saa
pennut syödä ja kalliimmat puoleisia
eläinlääkäreitä käyttää.

Mutta ettei eksytä asiasta, kysykää sieltä
kennelistä josta pentua olette hakemassa, mihin
kaikki värivikaiset pennut menee ja miten.

Ei muuta nukkukaa hyvin
292426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Juu, ihan asiaa.

Tanskandogeilla ainakin pentueeseen saa jättää
vain 8 pentua, joten loput pitäisi
rotuyhdistyksen mukaan heti lopettaa! Eli ensiksi
tietysti lähtee värivikaiset, koukkuhäntäiset ja
sitten vasta ne paremmat. Entä sitten, kun pentue
onkin taslaatuinen eikä virheitä värissä ym. ole,
miten kasvattaja valitsee tapettavat pennut?
Arvalla varmaan, tai tosta yks uros, tosta yks
narttu ja nirri pois..

Taitaa olla Suomessa ainoa? rotuyhdistys, joka
määrää 8 pentua jätettäväksi. Miksi juuri 8,
miksei 9 tai 10? Dogeilla on usein isoja
pentueita, yli kymmenen ei ole mikään
harvinaisuus. Ja olen nähnyt pentueita, joista
yhtään ei ole lopetettu, silti kaikki ovat
saaneet hyvän alun elämään. Doggiyhdistys ei
varmaan ole kuullut sijais- tai kakkosemoista
yhtään mitään??
Törkeää tappaa terveitä pentuja!
Jos kerran kasvattaa, täytyy astutushetkellä
ymmärtää, että sieltä voi tulla yhtähyvin 4 kuin
14 pentuakin.

Äänestä
  • Muistan teeveepätkän tanskandoggipentueesta,
    jossa oli 15 pentua, terveitä kaikki (häntää en
    tullut katsoneeksi), ja omistaja ei suostunut
    lopettamaan seitsemää 'ylimääräistä' - hänet kai
    erotettiin jengistä jotenkin.. en muista,
    ongelmallinen tilanne kuitenkin oli. Kummallista.

    Itselläni on 'värivikainen' lapinkoira (ei selvää
    pääväriä) ja sain sen tosiaan alennuksella, jota
    ehdotettiin.. Otin sen siksi, että en
    ole 'näyttelykoiraihminen' ja pentu oli hauska ja
    fiksu, pienin joukosta, mutta vilkas ja
    luonteikas. En 'halpuuden' tähden. Ajattelin,
    että ottakoot 'oikeat' koiraihmiset nuo muut,
    tasavärisemmät. Koirallani on ihastuttava luonne,
    jonka monet ovat todenneet, se tärkein ominaisuus
    näillä maatiasilla lapinkoirilla.. Se on
    saattanut aikaan kaksi pentuetta, ok kaikki,
    terveitä silmät ja lonkat, ym ja muutenkin
    ainakin vielä (6 ja puoli vuotta). Ei tullut
    mieleenkään, että tämän koiran joku olisi
    saattanut tappaa siksi, että se
    oli 'tiikerijuovikas' pentuna!!! En oikein usko
    näillä koirilla tällaista kuitenkaan tapahtuu. On
    kasvattajia, jotka oikein yrittävät 'palauttaa'
    koiran monimuotoista alkuperäisyyttä.. niitä on
    ollut todella monenvärisiä, valkopohjaisia
    täplikkäitä ('punaisia' tai musta) ja vaikka mitä.

    Äänestä

  • Girjun emäntä kirjoitti:

    Muistan teeveepätkän tanskandoggipentueesta,

    Muistan saman jutun. Tässä tapauksessa naisen
    toinen koira kehitti itselleen valeraskauden, ja
    imetti pentuja oman emon lisäksi.
    Mielestäni on todella kummallista, että vain 8
    pentua saa jättää. Uskoisin, että jos emolla on
    paljon maitoa eikä yksikään poikasista
    ole "alikehittynyt", emo voisi hyvinkin jaksaa
    hoitaa enemmän. Ja varmasti jaksaakin!

    Äänestä

  • Maria M. kirjoitti:

    ..hyvät kasvattajat jaksavat syöttää pienenpiäkin
    pentueita jos emällä on ongelmia. Olisi hauska
    tietää mikä tän kahdeksan pennun säännön
    perimmäinen syy on.

    Äänestä

  • Girjun emäntä kirjoitti:

    Muistan teeveepätkän tanskandoggipentueesta,
    jossa oli 15 pentua, terveitä kaikki (häntää en
    tullut katsoneeksi), ja omistaja ei suostunut
    lopettamaan seitsemää 'ylimääräistä' - hänet kai
    erotettiin jengistä jotenkin.. en muista,
    ongelmallinen tilanne kuitenkin oli. Kummallista.

    Itselläni on 'värivikainen' lapinkoira (ei selvää
    pääväriä) ja sain sen tosiaan alennuksella, jota
    ehdotettiin.. Otin sen siksi, että en
    ole 'näyttelykoiraihminen' ja pentu oli hauska ja
    fiksu, pienin joukosta, mutta vilkas ja
    luonteikas. En 'halpuuden' tähden. Ajattelin,
    että ottakoot 'oikeat' koiraihmiset nuo muut,
    tasavärisemmät. Koirallani on ihastuttava luonne,
    jonka monet ovat todenneet, se tärkein ominaisuus
    näillä maatiasilla lapinkoirilla.. Se on
    saattanut aikaan kaksi pentuetta, ok kaikki,
    terveitä silmät ja lonkat, ym ja muutenkin
    ainakin vielä (6 ja puoli vuotta). Ei tullut
    mieleenkään, että tämän koiran joku olisi
    saattanut tappaa siksi, että se
    oli 'tiikerijuovikas' pentuna!!! En oikein usko
    näillä koirilla tällaista kuitenkaan tapahtuu. On
    kasvattajia, jotka oikein yrittävät 'palauttaa'
    koiran monimuotoista alkuperäisyyttä.. niitä on
    ollut todella monenvärisiä, valkopohjaisia
    täplikkäitä ('punaisia' tai musta) ja vaikka mitä.

    Tämä doggikasvattaja erotettiin pentulistalta,
    eikä tanskandoggien jalostustoimikunta enää
    koskaan suostu vastaamaan kasvattajan
    jalostuspyyntöihin, jos nyt joskus sellaista edes
    tarvitsee. Eli jos joku soitti viralliselle
    doggienpentuevälittäjälle, hän ei saanut sanoa,
    että näitä pentuja oli olemassa.
    Omituista, kaikki pennut olivat hyvin
    kehittyneitä ja heillä oli sijaisemokin. Mutta
    tappaa olisi vaan pitänyt, että
    jalostustoimikunta olisi ollut tyytyväinen!

    Äänestä

No kyllä se sentään onneksi taitaa olla aika
harvinaista, että kasvattaja pentujaan tappaa.

Omassa kasvattamassani rodussa tulee lähes joka
pentueessa väriviallinen koira ja niille löytyy
varsin hyvin ostaja pienellä hinnanalennuksella,
katsos ei kaikki koiran ostajat halua
näyttelykoiraa.

Joten jätetään nuo kauhukirjailijan tarinat
sikseen.

Äänestä
  • Otappa ne ruusunpunaiset lasit pois silmiltä.
    Pentujen tappaminen näissä top10 roduissa on
    arkipäivää. Vaikkakin on hiukan provosoivasti
    kirjoitettu tuo tarina se on nykypäivää.

    Äänestä

  • on joku hyvä näyttelyssä pärjännyt koira ja sillä
    halutaan astuttaa moni ihminen ja jos siltä tulee
    värivirheellisä sen astutus arvo laskee huimasti
    siksi moni tappaa nämä ei tervetulleet pennut.

    Äänestä

  • Tietoa löytyy kirjoitti:

    on joku hyvä näyttelyssä pärjännyt koira ja sillä
    halutaan astuttaa moni ihminen ja jos siltä tulee
    värivirheellisä sen astutus arvo laskee huimasti
    siksi moni tappaa nämä ei tervetulleet pennut.

    mutta omassa rodussani on ainakin lähes kaikki
    värit sallittuja (lukekaa vaikka cocerin
    rotumääritelmä). Enkä ole 10 vuotisen
    kasvattaja "urani" aikana yhtään värivirheellistä
    saanut saati muilla nähnyt. Ja onhan monissa
    roduissa rajoituksia minkä värisiä saa keskenään
    risteyttää. Poikkeuksia on aina mutta älkää
    yleistäkö.

    Äänestä

  • näkökulmaa kirjoitti:

    jälleen kerran, yleistää ei saa. schapendoesit
    kuuluvat myös niihin koirarotuihin, joilla lähes
    kaikki värit ovat sallittuja. joten tämän
    terveen, iloisen ja energisen rodun kaikki pennut
    ovat tervetulleita, isotkin pentueet. oman
    koirani sain alennuksella, lievä purentavika,
    joka kylläkin on koiran kasvaessa parantunut.
    näyttelyintoa tosin ei ole vielä löytynyt

    Äänestä

  • piia kirjoitti:

    niin, vipukoissakin kaikki värit ovat
    sallittuja. :)

    Äänestä

okei,perjaatteessa sä oot oikeessa...siis että
kasvattajat tappais viallisia pentuja..tai muuten
terveitä, mutta värivikaisia. Mulla ittelläni on
Doberman-tytteli, joka täytti just 4kk. Olen
koiran kautta tutustunu todella paljo erilaisiin
kasvattajiin,eikä ole tullut heille mieleenkään
tappaa pieniä pentuja ellei ne titenkin ole
pahasti sairaita ja elämiskelvottomia...=( Joo,
mut jos joku tän lukenut koira-ihminen haluaa
lähettää e-mailia,niin olkaa hyvät!!! luen ja
vastaan niihin ilolla! [email protected]

  • Ja kirjoituksessani puhuin juurikin perinteisistä
    ja ns. massaroduista. Se että jollakin
    harvinaisella rodulla tai sellaisella rodulla
    jolla värivirheet annetaan helpommin anteeksi ei
    tarkopita sitä etteikö pentuja ko virheen trakia
    lopeteta ja juuri kasvattajan toimiesta heti
    synnytyksen jälkeen.

    Varsinkin erään kestosuosikki rodun kohdalla tätä
    tapahtuu yleisesti. Tiedän mistä puhun.

    Äänestä

  • E-tisti kirjoitti:

    Ja kirjoituksessani puhuin juurikin perinteisistä
    ja ns. massaroduista. Se että jollakin
    harvinaisella rodulla tai sellaisella rodulla
    jolla värivirheet annetaan helpommin anteeksi ei
    tarkopita sitä etteikö pentuja ko virheen trakia
    lopeteta ja juuri kasvattajan toimiesta heti
    synnytyksen jälkeen.

    Varsinkin erään kestosuosikki rodun kohdalla tätä
    tapahtuu yleisesti. Tiedän mistä puhun.

    ..toisenlaisiakin tapoja. omistani molemmat on
    alennusmyyntikoiria,toinen väriviallinen ja
    toisella koukkuhäntä. lisäksi väriviallinen on
    myös yli-iso 7säkä saisi olla max 38 ja on 44).
    kuulin sellaista että toiset kasvattajat ei anna
    papereita mukaan vaikka ne olisikin olemassa, jos
    näyttää että koiralla tulee olemaan näyttelyn
    estävä "vika". esim juuri kasvaa liian isoksi
    tms.koukkuhännän nyt näki het ja samoin
    värivirheen,joten 1/3 osa hinnasta pois.mutta
    koukkuhäntäisen kanssa oli vuoden ikäisenä
    tarkastus vaikuttaako selkärankaan,jos niin
    olisin saanut kasvattajalta korvauksen. eksyinkö
    aiheesta..? hups sori.. ai niin ja shelteistä
    siis oli kyse.

    Äänestä

  • Siitä on helppo epäilijöiden käydä omin silmin
    asia toteamassa. Ja kysehän on rotuyhdityksen
    omasta sivusta ja seurannasta.

    Mutta eihän niitä pentuja tapeta. Ne karsitaan..

    Äänestä

...on koira, jolla on häntämutka. Kasvattajalla
ei olisi tullut mieleenkään lopettaa tätä pentua,
vaikka vanhemmat kuuluvatkin suomen parhaimpiin,
ja pentu on viastaan huolimatta rekisterissä.
No, rotu ei ole "massarotu", että en osaa sitten
näistä kasvattajista sanoa.
Yleensä kuulee, että juuri nämä värivirheelliset,
purentavikaiset tai koukkuhäntäiset menevät kuin
kuumille kiville, uskokaa tai älkää, kaikki
koiranomistajat eivät ole
näyttelyissäkävijätyyppejä.
Miksei joku huolisi väriviallista?? itse ottaisin
mielelläni väriviallisen pennun, koska minulla ei
ole aikomusta teettää pentuja missään vaiheessa.
(ja näyttelyt ei kiinnosta)Ja useinhan nämä
värivialliset saattavat olla kauniinpiakin,
persoonallisen näköisiä ainakin.

Äänestä
  • Kasvatan vähän pienempilukuista rotua. Olen tähän
    asti jättänyt värivirheellisetkin isoihinkin
    pentueisiin jäljelle, mutta en ole varma, jätänkö
    seuraavasta. Ja syy on värivirhellisten koirien
    ostajien.

    Värivirheelliset olen myynyt puoleen hintaan,
    jolloin ne on kattaneet omat kulunsa. Olen
    antanut samat hoito-ohjeet kuin muillekin.
    Tatuoittanut, rokotuttanut, tietysti madottanut
    jne... Painottanut, mitä koiran pito on. Ja mitä
    olen siintä saanut... Joka toisen olen joutunut
    ottamaan vuoden ikäisenä takaisin uuden kodin
    hankintaa varten (2 jopa 6 kk:n ikäisenä). Ja
    ihmiset ovat olleet aivan yhtä fiksun oloisia
    kuin näiden kalliimpien pentujen ostajat, joten
    olen saanut tuloksen, halpa pentu = arvoton pentu
    = arvoton hoito = täysin sama mitä koirasta tulee
    tai minne se menee. Ja tätä en enään halua. Sen
    sijaan kun koiraan joutuu laittamaan enenmmän
    rahaa, asiaa mietitään paremmin, ja nämä pahimmat
    jää joukosta pois.

    Onko ainut vaihtoehto sitten lopetus
    pikkupentuna? Silloin ainoastaan minä kärsin, ei
    pennut, eikä emä kunhan poisvienti tehdään oikein
    ja emällä jää pentuja useampia. En tosiaankaan
    tiedä mitä tehdä, voi olla ettei minulla niitä
    värivikaisia enään ole?

    Äänestä

Muistan kun aikoinaan tuli kohu siitä lapin
äijästä joka kasvatti pystykorvia ja teki
rukkaset niistä koirista joista ei hänen mukaansa
tullut kunnon pystykorvaa.

asiasta nousi kauhea kohu yleisönosastoissa ja
pahimmat oli jo menossa äijää lahtaamaan. Ukko
teki siis jalostustyötä hyvien metsäkoirien
aikaansaamiseksi. karsitut yksilöt meni
hyötykäyttöön eli rukkasiksi. Mutta toiminta oli
tuomittavaa suurimman osan mielestä.

Miksi? Oliko syynä se että mies oli vanhempaa
sukupolvea ja kansanmies joka kehtasi vielä
jalostaa koiria julmaa ja barbaarista toimintaa
varten. Ja käytti vielä hyväkseen suloisten
koiranpentujen turkin ihan kuin joidenkin
tuotantoeläinten. Hyi kauhistus.

Mutta sitten kun tehdään lemmikkejä, niin
kasvattajat ensinnäkin omissa puheissaa
tuomitsevat "pentutehtailun". Silti heillä on
tärkeää että pennuista saadaan kova hinta ja
sillä verukkeella karsitaan ei toivotut yksilöt
pois. Pentueita tehdään useita vuodessa. Silti ei
pidetä huolta että kaikki syntyneet elinkelpoiset
yksilöt sijoitetaan vaan teetetään uusia
pentuetitajoisden pennuista saadaan täysi hinta.

Toiminta on siis kasvattajilla täysin pyyteetöntä
eläinrakkaudesta tehtävää hyväntekeväisyyttä.
Minkäänlaista oman egon pönkitystä tai
lisätienestien hankintaa se ei ole?

Äänestä
  • Mutta sittenkin vastaan ja kasvattajana.
    En kasvata mitään suosittua rotua eikä
    rajoituksia rodussamme ole. Ensinnäkin vain harva
    kasvattaa Suomessa 2-pnetuetta enempää vuodessa -
    verotuksen takia- kasvattaja kun saa hankkia
    vuodessa 42 000 FIM /2 pentuetta tai sitten on
    ammatinharjoittaja.
    Itselläni on ollut muutama pentue- yleensä en
    myyn vai laitan sjoitukseen tai osaomistukseen
    kasvattini. Kennelliiton sääntöjen mukaan
    takuuraha saa ottaa max 50% hinnasta ja sen
    palautan jos käytän koiraa jalostukseen. Jos en
    käytä jalostukseen koiraa koira siirtyy
    omistajalleeen 4-vuotiaana - hänen maksettuaan
    vain 50% hinnasta - tietysti minä kasvattajana ja
    omistajana olen maksanut kaikki
    näyttelymaksut...
    Jos uroskseen jätän itselleni hyppyoikeuden
    tiputan hintaa heti 2000:- se on sitten
    harkinnassani ja ongelmani jos koirasta ei
    koskaan tule jalostuskoiraa - se on
    mahdollisuuteni - mutta ei milloinkaan pakko!
    Ja tapana meillä on että, urokset maksaa
    maltaita... harvoin alle 5000:- on uroksen
    korvaukset... Tuonti koirista voidaan puhua
    hintaan 10 - 20.000:-
    Ja kyllä meillä muutama pentu syö - koskaan en
    osta paistijauhelihaa huonompaa koirilleni! Laske
    vaan kilo hintaa, viiliä, piimää, juustoa,mahaa,
    laadukasta papanaa... Keinoruokintakinn aluksi on
    välttämätön - jotta pennut saadaan pidettyä
    hengissä ja lämpiminä- vaikka ne aluksi elävätkin
    lämpölamppujen alla..

    Eläinlääkäri käy synnyttyä tarkastamassa
    ensimmäisen kerran pennut ja leikkaa kannukset
    pois tutkii myös emän... seuraava vierailu
    eläinlääkäriltä on noin pentujen olessa 5 viikon
    vanhoja tarkistetaan vielä kerran sydän ja
    keuhkot.
    Virallinen tarkastaus eläinlääkärinluona 7-8
    viikkoisena josta tulee todistus. Mikrosirutja
    tarvittaessa myös ulkomaille lähteville
    rokotteet...

    Muistathan että, pentuja "mainostetaan" että
    vanhemmat ovat "sitä ja sitä voittajia" tiedätkö
    että ei ilmaista hakeaa niitä titteleitä pitkin
    maailmaa - halpaa se ei ole suomessakaan - saati
    sitten maailmalla...Ja tittelit ja näytöt myy!!!!
    Ne kuuluvat myös osana pennun hintaan!!

    Kyllä Pennun ostaja katsoo kieroon jos tulee
    tutustumaan pentuihin - jos kasvatajalla ei ole
    pöydässä muutakuin pöytäliina... tarjottavaa on
    pakko olla... Kasvattajan odotetaan soittelevan
    miten menee pennun kanssa...

    JA moni kasvattaja katsoo LAATUA/HINTAA. Harvoin
    on pentuetta että kaikki voisi edes ajatella
    myyvänsä samalla hintaa... rakenne, luonne
    ratkaiseen myös hinnan! olen onnnellinen olen
    saanut 4-vuoden aikan täyden hinnan muutamasta
    pennusta- ja koskaan koirani eivät ole olleet
    huonoja - mutta jotain pientä toivottavaa niissä
    usien on ollut - joten hinta tippuu...

    Ei kukaan halua kasvattaa paskaa - virheellisiä.
    Helpoin tapa ja varmaan ainoa oikea tapa on
    poistaa elävienkirjoista se "huonolaatuinen"
    pentu. Aika usien nämä vieheelliset sitten
    ilmestyy kehiin vaikka alussa oli sovittu jotain
    muuta... ja kuinka usein se "meidän Musti"
    saakaan niitä pentuja kun sillä on niin ihana
    luonne - mä haluun siitä yhden ja napuri
    kanssa... ja sen pennut ei sitten maksa 70% laatu-
    pennusta - ne on niitä halpoja...ja taatusti
    syötetäänkin 70% halvempaa ruokaa näille
    paperittomille (?) koirille... niistähän vaan
    tulee "lemmikkejä"... Hei HALOO!!!!!!
    Jokainen koira on ensisijaisesti LEMMIKKI- ja
    sitten se voi olla jotain muutakin jos vaan
    rahkeet riittää...

    Kasvattajat ja kasvaatjat ovat erikeen - jokainen
    kasvattja on erilainen - niinkuin pennutkin...
    ja ostajat... Tiestiskö että kasvattajan arki ei
    ole ruusuinen... "jokainen" vastuun tunteva
    kasvattaja mieluummin lopettaa pentunasa kun
    antaa sen huonoon paikkaan!!

    Näille halpojen koirien ostajille on ihan oma
    lehti - siellähän myydään p**kaa... joten hae
    KELTAINEN-PÖRSSI tai PALSTA- jo löytyy viallista
    pentua - ja takuuta ei edes tarvitse kysellä!!!!!
    JA sen lehden saa tilattua kotiin suoraan - jotta
    etköhän pääse Sinäkin kateellinen kasvattamisen
    alkuuun....ja "laatukoirilla" ja HALVALLA!!!!

    Äänestä

  • Eli vastasit kysymykseen tyhjentävästi.

    Sinulla on siis täysi oikeus tappaa elinkelpoinen
    koira saadessasi toteuttaa harrastustasi ja
    saadessasi sitä kautta sitten mitä tahansa
    tyydytystä siitä haetkin.

    Hyvä että vastasit, olet ainakin rehellisempi
    kuin suurin osa kasvattajista joihin olen
    törmännyt.

    Minulla on koira, rotukoira ja ko rotu on ns
    kestosuosikki. Syy miksi kirjoitin on se että
    ymmärään metsästyksen, kalastuksen, lihakarjan ja
    muun tuotantoeläinten pidon. Myös ns Lapin.Äijä
    rukkaskoirineen on mielestäni hyväksyttävä ilmiö.

    Mutta se, että SINÄ tapat elinkelpoisia koiria,
    toteuttaaksesi unelmaasi, olla arvostettu
    kasvattaja on erittäin vastenmielinen ajatus.

    Äänestä

Olen kyllä siitä tietoinen että elinkelvottomat
yksilöt karsitaan pois pentueista. Tämä oli kyllä
iso yllätys että myös värivikaiset.

Itselläni on aina ollut joku koira ja kennelistä
ostettu ja yleensä rahalla. Alekoiria ei ole
tarjottu eikä moinen asia ole tullut mieleeni.
Seuraavaa koiraa hankkiessa aion kyllä ottaa
puheeksi minkälaista karsintaa ko kasvattaja
käyttää.

Vastenmielisintä oli lukea vastaus että pitää
saada kahvipöytään tarjottavaa kun katsojat
saapuvat.

Eli kahvi ja pulla maksaa - värivikaisilta henki
pois

Äänestä
  • enpä siihen kahvipöytään mielelläni istuisi.. Se
    mitä koirasta maksaa ei kerro koko totuutta
    ostajasta. Lisäksi eikös juuri kasvattajalla ole
    vastuu ottaa ostajista selvää! Minä ajelin
    kahteen kertaan katsomassa ja hakemassa pennun
    (400km/reissu) ja kuivin suin. Kasvattaja ei ole
    koskaan soittanut, minä olen hänelle. Ostin
    pennun puolella hinnalla hyppyoikeuden jäädessä
    kasvattajalle. Koirassa ei ole mitään ns. vikaa,
    siis rekisteröity ja täysin kelvollinen
    näyttelyynkin. (ei vaan kiinnosta näyttelyt) Syy
    miksi sain alennettuun hintaan on se, kun
    kasvattajalla on joka nurkka koiria täynnä..
    Noin kolme pentuetta/vuosi, 9-12 pentua/pentue,
    myyntihinta 5000, alennettu puoleen hintaan. Siis
    miksi kuitenkin on kasvattaja eikä
    ammatinharjoittaja, miksi noin paljon pentueita,
    en ymmärrä kyllä moista asiaa ollenkaan! Kaikki
    tämä on selvinnyt vasta jälkeenpäin, rotu ei ole
    yleinen, eikä suosittu (vaikea), enkä minäkään
    tätä rotua enää ota, mutta omastani pidän
    mahdollisimman hyvää huolta. Kaikesta huolimatta
    ja ehdottomasti!
    Olen pari kissapentuetta saattanut maailmaan ja
    eteenpäin ja takaan, että jos todella pitää
    eläimistä (yli kaiken) ja muunkin kuin
    tittelien/palkintojen/ulkonäön vuoksi, ei edes
    ala kasvattajaksi. Niitäkään pentuja en voi
    unohtaa ja lisää moista surua luopumisesta en
    halua kokea. Lisäksi varmistin itse, että kodit
    olivat hyviä, en uskonut puheisiin. Siis
    kasvattajan hommiin ei liian tunteelliset eikä
    eläimiä todella rakastavat ihmiset sovi.
    Lisävinkki asiaa ihmetteleville.
    Rotuna suosittu sakemanni, tiesittekö että on
    olemassa myös ns. sinisiä koiria, joita vaan ei
    koskaan missään pentueessa näy.. ja niitä kyllä
    syntyy.

    Äänestä

  • Kromosomi kirjoitti:

    enpä siihen kahvipöytään mielelläni istuisi.. Se

    Tehtailuksi- jos pentuja on paljon ja sitten
    alkaa se loputon "ALE" - eikö silloin olisi ollut
    järkevämpää karsia pois osa pennuista - senhän
    kasvattaja voi tehdä itse alle 3 vrk:n ikäiselle
    pennulle ihan EU:n sääntöjen mukaan tai sitten
    Eäinlääkäri voi nukuttaa "liiat".
    Itse en hvyäksy tehtailua - mut en hyväksy
    myöskään sitä että, kasvattaja antaa pennun
    kenelle sattuu ja hinnalla millä hyvänsä.
    Totuus on kyllä se että, jos pennusta maksaa
    vaikka 7 -10 000:- niin sitä hoidetaan ihan
    eritavalla kuin pentua jopa maksaa 600:- ja
    luopumis kynnys on halvalle pennulle helpompi
    kuin kalliille koiralle.

    Kyllä minä istutan pennunostajat pöytään ja
    tenttaa ja tenttaan- ja monesti on pennun ostaja
    lähtenyt ilman koiraa - kaikille en pentua anna
    ja vieläpä olen vienyt yleensä koirat uuteen
    kotiinsa joskus jopa keski-Eurooppaan! ja pentuni
    eivät mailmalle yksin lähde jos haluaa koiran
    multa ostaa niin samalla voi tilata
    matkaliput ... ja silti ei ole varmaan että
    koiran saa... usein kirjotelaan ja kerrotaan
    perheistämme - tutustutaan ja sitten kun tavataan
    ja vietetään aikaa - selviää onko edes minulle
    sellaista pentua joka ostajalle sopisi - aina
    pitäisi kasvattajan pystyä sovittamaan
    sopivat "parit yhteen" siis sopiva koira oikeaan
    perheeseen...

    Itse hyväksyn siis karsimisen - rotua voi
    kasvattaa ja jalsotaa hyvillä yksilöillä - ei
    todellakaan tarvitse jättää kaikkia "12:sta"
    henkiin että, jos sittenmkin jostain jonkun
    markan saa... tai jos jostain tähti tulee...
    Kyllä kasvattaja erottaa rakenteen jo heti
    syntyneestä pennusta- ja voi karsia liiat.
    Eikö ole parempi tarjota erittäin hyvä koti
    kolmelle koiralle kuin jättää huonoihin oloihin
    siten kaikki...??? Tänä aikana tehdään eläimistä
    jotain muuta kuin mitä ne ovat - ne ovat eläimiä-
    jokaista koiraani rakastan ja jokainen on saanut
    hyvän kodin, Rodussani on tuntematon käsite -
    värivirheelliset yksilöt tms... siis kaikki käy -
    Mutta jos haluan kasvattaa huippu laatua -
    valinta alkaa jo silloin kun päätän tehdä
    pentueen - ketä käytän- paljonko oli pentuja
    vanhempien pentueessa - silloin tiedän mitä
    odotaa omaanikin laatikkoon.. Jokaista koiraa ei
    tarvitse käyttää jalostukseen - ja jokaiselle
    koiralle voidaan luokitella oma jalostusmäärä..
    Ei Luoja tarkoittanut että, kaikki kasvattaa ja
    jos luonnossa nämä koiramme eläisivät niin tuskin
    edes 20% koirista jäisi henkiin..ja silloin olisi
    luonnollinen karsinta- sen varmaan hyväksyy
    jokainen - eikös kuitenkin ole luonnollista että,
    kasvattaja joka näkee sairaat yms yksilöt jotka
    heikentää kannanlaatua karsii ne pois?
    Heittäkää pois tekopyhyys ja tulkaa tähän
    maailmaan- niin se elämäkin tekee meidän ihmisten
    kohdalla - karsii pois huonot ja hävinnet -
    sairaat ja epäonniset...
    Tämä on tänään - ja uskon että sen äijän lämpimät
    käsineet ovat tänään monen nahkakengän käyttäjän
    jaloissa... Onkos oikein tappaa viatonta lehmää (
    tervettä) että SINÄ SAITSIT KENGÄT?

    Uskon että, jos karsin pentuetta - teen sen
    varmasti rodun eteen - teidän että, se ei tule
    olemaan helppoa - eikä edes varmaan
    taloudellisesti järkevää - koska "hulluja" jotka
    haluu "paskaa" ostaa on enempi kuin laatukoiran
    ostajia- vai????

    Äänestä

  • kasvattajan arkea ... kirjoitti:

    paljon, mutta asiaa... Olen itse kerran miettinyt
    pitkään yhden pennun elinkelpoisuutta
    ja "säälistä" jättänyt henkiin - lopputulos 8 kk
    ikäisenä pahat liikunta häiriöt (periaatteessa
    liikuntakiellossa), toinen silmä sokea ja kipujen
    takia luonne arvaamaton. Pentu nukutettiin vuoden
    ikäisenä jos olisin toiminut niinkuin järki
    silloin sanoi olisin itse säästynyt tuskalta ja
    pennun ostajat lukuisilta lääkärikäynniltä
    kuluilta ja tuskalta kun vuoden jälkeen
    perheenjäsenestä jodutaan luopumaan. Tämä vain
    yksi esimerkki tappamisen tuskasta?????

    Olisiko Sinun pitänyt miettiä sellaista kivun
    täyteistä eläämää omalle kohdallesi- Olistko
    halunnut elää pennun elämää? Eikös jo vanha
    sanonta sanonut että" tee toisille niin kuin
    toivot itsellesi tehtävän"... Kyllä todella
    sairaat ihmiset toivoo eutanasiaa - ja aiheesta.
    Meillä kasvattajilla - myö sinulla on se
    mahdollisuus- Miksi et todellakin käytänyt sitä?

    Mietin vaan tota vastuu kysymystä- kukas
    maksoi "viulut" - toteen varmaan pystyi
    näyttämään että, ongelmat eivät olleet ostajan
    aiheuttamia- korvasitko kaikki ne kulut?
    Palautitko rahat takaisin- vai saavatko he uuden
    pennun kun tulee seuraava pentue ( jos he suostuu
    ottamaan samoista linjoista). Kyllä kasvattajalle
    kuuluu myös se synkkä arki- velvollisuudet ja
    korvauksetkin. Koirakauppaa koskee
    kuluttajasuojalaki - aivan jokaista koiraa!!!!
    KAsvattaja joka tuntee vastuun - niin harvoin
    voitolle pentueesta jää... Mutta maine varmaan
    on se tärkein ja jos olet mukana tällaisessa
    tilanteessa tukien pennun ostajaa - ja antaen
    uuden koiran tai maksaen sen aiheuttamat kulut -
    teet kasvattajana enempi kuin odotetaan - mutta
    samalla tulet saamaan paljon ennemmän kuin
    maksoitkaan- maine ja ystävyys näinkin vaikean
    tapauksen jälkeen - korvaa hiljalleen kaiken...

    Äänestä

  • kasvattajan vastuu...arki kirjoitti:

    Puhe on värivikaisen mutta muuten terveen koiran
    karsimisesta

    Äänestä

ainoa oikea jalostus keinohan on karsia jo
pentuna kaikki ns. vialliset yksilöt pois
kasvattaminen ei ole koira määrän lisäämistä vaan
koira aineksen jalostamista...........

Äänestä

Kommentoi aloitusta

E-tisti kirjoitti:

Hello Boys and Girls

Miettikääpä sitä, miksi minella suositulla ja/tai
näyttelykoira rodulla on iso joukko kasvattajia
joille syntyy useampi pentueita useista eri
vanhemmista.

Miettikääpä sitä että miksi kaikkia
todennäköisyys laskelmia vastaan ei juurikaan
värivikaisia pentuja tule. Mitenhän se on
mahdollista. Kasvattajat ovat usein pyyteettömän
eläinrakasta porukkaa ja vihaavat ns teollista
tuotantoa, liekkö sattumaa vai tarkoin harkitun
astutussuunnitelman tulos että kaikki pennut on
terveitä ja näitä ns värivikaisia ei ole.

Vai olisiko totuus se, että nämä eläinrakkaat
kasvattajat tappavat kylmästi muuten
elinkelpoiset ja täysin terveet pennut. Rahaahan
saa täysin näyttelykelpoisista koirista täyden
taksan mukaan ja jos esimerkiksi kives jää
urokselta laskeutumatta saa vielä 50%
kauppahinnasta. Mutta kuka nyt huolisi
väriviallisen.

Ja kun teette pienen laskutoimituksen paljonko
yksi pentu maksaa, montako pentua tulee
keskimäärin /pentue ja montako pentuetta vuodessa
teetetään riippuen kennelin koira määrästä niin
kyllä siinä aika hyvään katetuottoon päästään.
Laskekaa vaikka 3500mk/pentu 5 pentua
4pentuetta/vuosi tekee 70000mk. Aika paljon saa
pennut syödä ja kalliimmat puoleisia
eläinlääkäreitä käyttää.

Mutta ettei eksytä asiasta, kysykää sieltä
kennelistä josta pentua olette hakemassa, mihin
kaikki värivikaiset pennut menee ja miten.

Ei muuta nukkukaa hyvin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu