Kaveri luulee olevansa "älykkö", koska osaa laskea yhteen ns.arvoituksiaan. Yhtään ulkopuolisen esittämää arvoitusta ei Tero toki ole pystynyt ratkaisemaan. Kaveri pitää itseään luonteeltaan erikoisena ja jollaintavalla ainutlaatuisena, lahjana ihmiskunnalle.
Mallitoimiston listoilla, kertomansa mukaan myös ollut jossain tv-ohjelmassa aikaisemminkin. Vedon takia kuulemma. ...ja nyt yllätys, yllätys, BB:ssä. Tiedän muitakin loputtomasti pyrkimällä julkisuuteen tulleita. Esim. Tukiainen, Aitolehti, Kalinainen, Berg, Kauppila, Mäntylä, Lappi...ym. Ja kaverila on pokkaa nostaa itseänsä kilometritolkulla näiden ihmisten yläpuolelle.
Kolmessa kuukaudessa Tero on saanut suustaan noin 7 ymmärrettävää lausetta ja käsittämättömän määrän tyhjää puhetta.
Hyvännäköinen on toki, voin myöntää miehenäkin. Itsekuria löytyy myös, onhan kaverilla kroppa kunnossa. Kummallista, ettei tuolta talosta ole löytynyt ketään joka palauttaisi tämän, älyllisesti varhaisteini-ikäisen tasolle jääneen ihmiskarikatyyrin maan pinnalle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
pohjalta.. et pizzalle lähtis joku kerta.. oon 26v nainen 03-alueelta..
kirjoitit juuri niin kuin on.Em ymmärrä miksi
tällä "älyköllä"on näinkin paljon kannattajia.
Ehkä ovat sa..........
EI BB-taloon mennä kun baariin!!!
Mikäs se jossakin on ja toisessa ei millään. Komeampi voi olla, spliikimpi, älykkäämpi, sosiaalisempi, pelaajampi jne, jne. Silti häntä on läyhätty porukalla, haukuttu takanapäin, rakastettu naisvoimin. Ihasteltu, haukuttu. Nettipalstoilla ihmiset haukkuu tapetiksi ja dissarit vahtii silmä kovana jokaista Teron silmänäpäystäkin ja harkitsematontakin kommenttiakin ikuistaakseen sen todisteeksi urpoudesta ja moukkamaisuudesta. Terossa on vaan se jokin...
Mitä se meitä liikuttaa sinun ajatukset. Itse taidat olla samaa porukkaa kun noi luettelemasi esim. tapaukset. Tero on vain ylempänä ja paljon ylempänä kuin sinä.
Olisit vain jättänyt kirjoittamatta mielipiteesi.
Paljastit vain tyhmyytesi jos et oo muuta kuin 7 lausetta ymmmärtänyt.
Ajatele jos kaikki ihmiset olisi BB:ssä sinunlaisia niin saman tien voisi tv luvan sanoa irti.
Tero tuo väriä BB:hen. Ansku sanoi ei kaikkia voi miellyttää eikä tarvii.
mä en saa siitä mitään irti. mutta tero tietää kaiken. jopa senkin että voittaa bb:n. kiva nähdä kun ansku voittaa ja tero sanoo..Mie tiesin tuonkin.
Niinpä niin. Taisi mielipiteeni kuitenkin liikuttaa sinua sen verran, että käytit kallisarvoista aikaasi mollatatksesi minua.
Kilpailijat ovat talossa käsittääkseni juurikin arvosteltavina, vai miksiköhän viikottaisia häätöäänestyksiä sitten pidetään. Tai ylipäätään koko ohjelmaa tehdään?
Kirjoitin bb-kilpailijaa arvostelevan tekstin ja vastaat siihen panettelemalla tekstin kirjoittajaa. Mitähän tämä kertoo sinun sosiaalisista kyvyistä? Sanallakaan et kerro, että miksi tai miten Tero sitten on niin hyvä ja/tai fiksu tyyppi... eipä silti, ymmärrän, että se on vaikeaa.
Maailma olisi tylsä paikka jos kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta. Toivottavasti sinustakin, tai sitten olet jo menettänyt koko pelin.
Lienet Anniinan kannattajia joten en ihmettele miksi et ole ymmärtänyt Teron jutuista kuin seitsemän lausetta. Mutta herkuttele sinä rauhassa Anskun parhailla paloilla ja sikakivattele vaikka näppäimistöäsi. Kiistaton tosiasia vaan on että Teron jutut kulkee muutaman sfäärin muiden talolaisten yläpuolella hieman epäselvästä ja kryptisestä ilmaisustaan huolimatta. Teron jutut on aivan ymmärrettäviä jos keskityy vähän kuuntelemiseen eikä pelkkään takeltelun päivittelyyn.
Toinen kiistaton tosiasia lienee että Teron voittaa tämän vuoden kisan. Tuotanto ilmeisesti koittaa lypsää viimeiset äänet näyttämällä epätodellisia väliaikatilanteita. Koko kauden omassa yksinäisessä ylhäisyydessään kisaa vienyttä kisailijaa ei ole järkevää näyttää prostenttien kanssa johdossa kahta viimeistä viikkoa. Loppuisi into lopuilla hölmöillä Anzkufaneillakin.
Tero sekä Anskuliin ovat sikaihkuja molemmat. Ansku on kaunis nainen ja Tero treenattu äijä.
Ei mikää räkäpää nääsvillestä eikä muutenkaan etelänvetelä.