L.Ron oli harrastelija

Norad-

Näinhän ne asiat olisi pitänyt hoitaa, eikä millään pyramidisekasotkulla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saparmurat_Nijazov

Kerralla valmiin valtion diktaattoriksi ja sitten kaikki tekevät niin kuin käsketään. Typerää napata ihmisiä mukaan yksi kerrallaan kun ammattilaiset hoitavat asiat laumoina.
Hubbardin piti kirjoittaa tolkuttomasti kirjojakin ja tuo selvisi yhdellä. Väliaikoina kirjoitteli huvikseen runoja ja kansallislauluun sanoja.

Lisäksi pitää huomata ettei yhtään Hubbardin teosta ole avaruudessa, mutta tuon tyypinpä on.

Kumma juttu että vaikka Hubbard haaveili omasta valtiosta, niin silti supervoimillakaan ei kyennyt sitä perustamaan. Outoa, eikö olekin.

2

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksäks

      mutta Hubbardin koko tuotanto onkin titaanilevyillä vuoren sisässä. ;)

      Eksänä löytää itsensä usein ihmettelemästä juuri sellaisia asioita kuin Hubbardin kirjoittamat lukuisat kirjat (tosin kaikki tieto ei ole suoraan häneltä itseltään), jotka vaikuttavat yleensä varsin päteviltä. Myös kun kuuntelee hänen luentojaan, ei voi millään uskoa että tarkoitus olisi vain huijaus. Hyväänkään huijaukseen ei olisi tarvittu läheskään sitä tietomäärää.

      Siksi on todella hämmentävää kun ajattelee mm. niitä surkeita olosuhteita joissa Hubbard kuoli vaikka oli OT-tiesmikä, sekä sen miten saamaton on nykyinen johto ja koko scientologia, ja miten vuosikymmeniä mukana olleet henkilöstönjäsenet ja OT:tkin kääntyvät sitä vastaan.

      Onkohan siis niin, että koko scientologia on (oli) vain hyvä yritys pelastaa ihmiskunta. Annettiin paljon teoriaa ja toivoa mutta vähän käytännön tuloksia. Ja sitten kun jouduttiin turvautumaan hätäpuolustuksena kyseenalaisiin temppuihin (kuten fair game), niin homma kääntyi itseään vastaan...

    • rrraygun

      "20. maaliskuuta 2006 Nijazov lupasi televisiossa, että jokainen joka lukee teoksen kolme kertaa, pääsee taivaaseen."

      "Myöhemmin hän kielsi nuorilta miehiltä parran ja pitkän tukan. Hän on myös kieltänyt baletin, oopperan, ja nauhoitetun musiikin esittämisen televisiossa, radiossa, julkisissa tapahtumissa ja häissä. Hän on sulkenut myös kaikki kansallispuistot ja useita kirjastoja. Hän hyökkäsi maan terveydenhuoltoa vastaan erottamalla 15 000 työntekijää sairaanhoidosta ja korvaamalla heidät armeijan henkilökunnalla."

      Vakuuttavaa. Kyllä Hubbardo jäi nyt toiseksi.
      Tässä myös yksi suoriutuja.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Romanov

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      223
      4111
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2593
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      913
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      896
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    Aihe