Mitä laman

Yksikään teollinen, kehittyvään maahan siirretty tuotanto ei palaa Suomeen, siitä pitää työn hinta huolen. Lisäksi tuotekehitys on kovaa vauhtia siirtymässä tuotannon perässä, tätä kehittyvät maat tukevat lisäämällä koulutusta ja verotusjärjestelyin.

Tuottavien työpaikkojen syntyminen Suomeen ja meidän läntisiin kauppakumppaneihin tulee olemaan siis todella haastavaa.

Tämän kaiken seurauksena Suomen on vaikeampi selviytyä tulevasta lamasta kuin edellisestä. Tämä kehitys hillitsee myös muuttoliikettä, jolloin asuntojen hinnat laskevat väistämättä myös nykyisissä kasvukeskuksissa.

Tästä kaikesta seuraisi korjaamattomalla valuuttakursseilla deflaatio. Sitä voidaan yrittää torjua heikentämällä valuuttakurssia, mikä taas nostaisi korkoja ja aiheuttaisi pääoman pakenemista pois Euroopasta.

Kuka sitten tulevasta tilanteesta hyötyy, vuokralla asuva vaiko omistusasuja? Näyttää vahvasti siltä, että tässä pelissä vain hävitään. Omistusasuja häviää hinnan laskun muodossa ja vuokralla asuja ei uskalla ostaa halventunutta asuntoa työttömyyden tai sen uhan takia - ja maksaa kallista vuokraa.

Ja ettei menisi liian synkäksi niin arvataan että kyllä se noususuhdannekin sieltä aikanaan tulee, ehkä ensimmäiset merkit maailmalla on nähtävissä jo 2011 ja Suomessakin 2012. Mutta miksi noususuhdanne tulee, sitä tuskin kukaan vielä tietää.
7453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Noususuhdanne tulee kun patoutunut kysyntä viimein alkaa purkautumaan ja kasvaneen kysynnän kautta syntyy myös uusia työpaikkoja niin myyntiin kuin tuotantoonkin. Mutta vaikea sanoa miten tällä kertaa käy sillä ryminähän on ollut poikkeuksellisen nopeaa ja suomihan ei vielä edes oirehdi pahoin taantuman takia, no yt-neuvotteluiden lisääntyminen ja tilauskantojen hupeneminen on ensimmäiset taantuman aallot mitä ajatellaan normikuluttajia, osakesijoittajathan näki ensiaallot normikuluttajia aiemmin.

Tuo elinkeinorakenteen erilaisuus on huomattava verrattuna 1990-luvun lamaan, se oli hyvä huomio (tuotantotyöpaikkoja on siirretty halpamaihin ja nyt yritetään pärjätä tässä palveluyhteiskunnassa, palveluissa ei sinänsä pahaa mutta ne eivät sovi juurikaan vientiin). Lisäksi internet maksimoi tiedonkulun joten enää ei tarvitse odotella kymppiuutisiin saadakseen ajantasaista uutisointia taantuman vaikutuksista vaan nyt saa tiedot yhtä nopeaa kuin maamme parhaat asiantuntijatkin. Asuntojen hinnat tippuvat varmasti seuraavan kahden vuoden aikana mikäli joku haluaa saada asuntonsa ylipäätään kaupaksi. Hinnanlasku paineet ovat mielestäni korkeammalla pienissä kunnissa, sillä työpaikkoja ei juurikaan ole ja asuntojen hinnat on lähes samaa tasoa kuin keskisuurissa kaupungeissa joissa työpaikkoja on kuitenkin huomattavasti pikkukuntia enemmän.

Muutenkin omakotiasuminen on tässä epävarmassa yhteiskunnassa aika kahlitsevaa, vaatii rajua luottoa omiin työnäkymiin kun rakentaa talon jonnekin pieneen kuntaan.

Suomessa asuntojen hinnat pääsi venähtämään liian kauas normituloisilta, sillä moni suomalainen saa vain n. 2000 euron bruttopalkkaa ja jopa alle. ja silti on otettu yli 300 000 euron lainoja pitkillä jopa 30 -vuotisilla maksuajoilla, eli tilanne ei hyvältä näytä maailma, ja 30 vuoden päästä puurakenteisten talojen arvokaan tuskin on enää uudenveroisen tasolla.

Äänestä
  • pöhelö, että kirjoitat seuraavaa:

    "Suomessa asuntojen hinnat pääsi venähtämään liian kauas normituloisilta, sillä moni suomalainen saa vain n. 2000 euron bruttopalkkaa ja jopa alle. ja silti on otettu yli 300 000 euron lainoja pitkillä jopa 30 -vuotisilla maksuajoilla, eli tilanne ei hyvältä näytä maailma, ja 30 vuoden päästä puurakenteisten talojen arvokaan tuskin on enää uudenveroisen tasolla. "

    Tuo kuvastaa niin totaalista ymmärtämättömyyttä pankkitoiminnasta ja rakentamisesta ,että vetää jopa minut hiljaiseksi.

    Älä hyvä ihminen noilla perustiedoilla kirjoita enää yhtään mitään tänne palstalle. Johan sinulle nauraa harakatkin.

    Äänestä

  • olla noin kirjoitti:

    pöhelö, että kirjoitat seuraavaa:

    mikä tuossa kappaleessa nyt niin väärin muka on? Voitko vähän avata?

    ...

    "Tuo kuvastaa niin totaalista ymmärtämättömyyttä pankkitoiminnasta ja rakentamisesta ,että vetää jopa minut hiljaiseksi."

    Äänestä

  • kyllä oikein ymmärrä kirjoitti:

    mikä tuossa kappaleessa nyt niin väärin muka on? Voitko vähän avata?

    ...

    "Tuo kuvastaa niin totaalista ymmärtämättömyyttä pankkitoiminnasta ja rakentamisesta ,että vetää jopa minut hiljaiseksi."

    alle 2000,- bruttotuloilla ei saa 300.000 lainaa.

    Puurunkoinen talo kestää aivan yhtä pitkään kuin harkoista tai teräspalkeista tehty.

    Oliko vielä jotain mitä pitää selventää?

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    alle 2000,- bruttotuloilla ei saa 300.000 lainaa.

    Puurunkoinen talo kestää aivan yhtä pitkään kuin harkoista tai teräspalkeista tehty.

    Oliko vielä jotain mitä pitää selventää?

    yksinään saa 300 000 euron lainaa jos tulot on 2000 euroa kuukaudessa. Mutta pariskunta jolla tuollaiset tulot kyllä saa, tai on ainakin saanut. On meinaan muutama esimerkki ihan lähipiiristä.

    Puutalojuttuun en kommentoi mitään.

    Äänestä

  • Joo ei kyllä kukaan kirjoitti:

    Normaalin puurunkoisen talopakettitalon laskennallinen elinkaari on n. 50 vuotta. Materiaalit ja rakenteet on laskettu niin, että ne kestävät tuon ajan. Suurin osa uusista taloista on talopaketteja tai niihin verrattavia, valmisratkaisuna paikallarakennettuja. Hirsirunkoiset puutalot ja uniikit talot, joissa voi olla home- ja lahosuojattu vankka runko erikoisrakenteilla, ovat eria asia ja ne voivat kestää vaikka kuinka kauan.

    Äänestä

  • Joo ei kyllä kukaan kirjoitti:

    yksinään saa 300 000 euron lainaa jos tulot on 2000 euroa kuukaudessa. Mutta pariskunta jolla tuollaiset tulot kyllä saa, tai on ainakin saanut. On meinaan muutama esimerkki ihan lähipiiristä.

    Puutalojuttuun en kommentoi mitään.

    300.000€ ja 30 vuoden lainan kuukausierä on noin 1700€. Eli reilusti yli puolet, 2000 bruttona tienaavan pariskunnan nettotuloista.

    Aika hyvät suhteet pitää olla pankkiin tai pantattavana pitää olla jotain realiomaisuutta, jos meinaa tuollaisen lainan saada.

    Meillä maksellaan kahdensadan tonnin lainaa yli viiden tonnin nettotuloilla, eikä löysää rahaa jää yhtään liikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jälkeen tapahtuu kirjoitti:

Yksikään teollinen, kehittyvään maahan siirretty tuotanto ei palaa Suomeen, siitä pitää työn hinta huolen. Lisäksi tuotekehitys on kovaa vauhtia siirtymässä tuotannon perässä, tätä kehittyvät maat tukevat lisäämällä koulutusta ja verotusjärjestelyin.

Tuottavien työpaikkojen syntyminen Suomeen ja meidän läntisiin kauppakumppaneihin tulee olemaan siis todella haastavaa.

Tämän kaiken seurauksena Suomen on vaikeampi selviytyä tulevasta lamasta kuin edellisestä. Tämä kehitys hillitsee myös muuttoliikettä, jolloin asuntojen hinnat laskevat väistämättä myös nykyisissä kasvukeskuksissa.

Tästä kaikesta seuraisi korjaamattomalla valuuttakursseilla deflaatio. Sitä voidaan yrittää torjua heikentämällä valuuttakurssia, mikä taas nostaisi korkoja ja aiheuttaisi pääoman pakenemista pois Euroopasta.

Kuka sitten tulevasta tilanteesta hyötyy, vuokralla asuva vaiko omistusasuja? Näyttää vahvasti siltä, että tässä pelissä vain hävitään. Omistusasuja häviää hinnan laskun muodossa ja vuokralla asuja ei uskalla ostaa halventunutta asuntoa työttömyyden tai sen uhan takia - ja maksaa kallista vuokraa.

Ja ettei menisi liian synkäksi niin arvataan että kyllä se noususuhdannekin sieltä aikanaan tulee, ehkä ensimmäiset merkit maailmalla on nähtävissä jo 2011 ja Suomessakin 2012. Mutta miksi noususuhdanne tulee, sitä tuskin kukaan vielä tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu