Yksi poliisituttuni väittää saavansa palkkaa melkein neljä tonnia kuussa vuodessa. Laskeskelin että sehän tekee vajaat viisikymmentä tonnia vuodessa. Kyseinen poliisi on ollut alalla jotain kolmekymmentä vuotta ja on vanhempana konstaapelina atk-töissä. Voiko tuo pitää paikkansa? Jos pitää, niin jutut poliisien "huonoista palkoista" voi kyllä unohtaa.
Vanh. konst. vuosiansiot
Utelias uuno
101753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä se pitää paikkansa. ATK-poliisit tienaavat lähes eniten henkilöstöstä.
Ei pidä yleistää jos yksi vanhempi konstu saa 4000 kuussa palkkaa. Palkkaan vaikuttaa niin monet asiat kuten esim. olosuhdelisä, vuosilisät, tehtävän vaativuus kuten hänellä on erikoisempi osaaminen. Itselläni on kuukausiansio vk paikalla on peruspalkka n. 2000 euroa kk ja haittoja noin 150-200 ekua kuussa ja nää on bruttoja. Poliisien palkat ovat julkista tietoa. Tämän vuoden ansiot bruttona lähentelevät 31 000 euroa ja ensivuonna ne tulevat tippumaan uuden organisaation myötä, kun haitat putoavat näillä näkymin puolella. Kyllä lisätöille alkaa olla kysyntää!
Kyseinen poliisi ei ole mikään atk-rikostutkija vaan laitoksensa mikrotukihenkilö. Tuntuu kyllä aika uskomattomalta palkkiolta sellaisesta tyhjäntoimittamisesta.
Hän ei ole poliisi, vaan siviilihenkilö poliisiorganisaatiossa.
Hänet on siirretty mikrotukihenkilöksi rupsahtaneen kuntonsa takia. Vakanssiltaan on kuitenkin vanhmepi konstaapeli.
Nyt puhutaan yhdestä ukosta, joka on näemmä konstun virassa, mutta työkuva on jotain ihan muuta -- ja tämä saa hyvät hillot. Noh, edelleen se rivikenttäsika saa rapiat 2000€ kuussa hassut lisät. Ei ole kyllä palkka työhön nähden kohdillaan.
Lisämainintana vielä: kyllä se mikrotukihenkilökin taitaa olla paljon vartijana, huonoa se on jos koneet kaatuu eikä niitä kukaan fiksaa. Ihan syystä saa palkkansa tuossakin "istumisessa".
Kummaa jengiä, miten paljon tekee mieli retostella siitä, miten huonosti poliisi saa palkkaa(itseensä verrattuna) - toisaalta palkkaa maksetaan jo liikaakin.
No ei poliiseilla selvästikään kovin huonot palkat ole. Eihän viidenkympin vuosiansioihin pääse moni lakimieskään (ihan oikein sinänsä). Ja poliisikoulu nyt ei kuitenkaan ole niitä maailman vaikeimpia. Kyllä palkka pitäisi olla suurempi sillä, joka kiertää kenttää henkensä kaupalla eikä sillä, joka istuu lämpimässä työhuoneessa donitsia mussuttamassa.
Henkilöstön keskiansiot euroina
2003 2002 2001 2000 1999
Päälliköt Kiinteä palkka 4 694 4 473 4 194 3 971 3 830
Kokonaisansio ( lomar) 5 142 4 890 4 580 4 277 4 121
Päällystö Kiinteä palkka 3 229 3 088 2 957 2 846 2 750
Kokonaisansio ( lomar) 3 722 3 569 3 428 3 260 3 174
Alipäällystö Kiinteä palkka 2 340 2 232 2 161 2 091 2 012
Kokonaisansio ( lomar) 2 967 2 863 2 796 2 682 2 634
Miehistö Kiinteä palkka 1 893 1 793 1 744 1 651 1 597
Kokonaisansio ( lomar) 2 498 2 391 2 359 2 195 2 157
Vartijat Kiinteä palkka 1 726 1 626 1 571 1 505 1 469
Kokonaisansio ( lomar) 2 316 2 189 2 131 2 014 1 989
Toimistotyöntekijät Kiinteä palkka 1 800 1 698 1 648 1 578 1 530
Kokonaisansio ( lomar) 1 908 1 801 1 745 1 667 1 620
Muut Kiinteä palkka 2 453 2 322 2 248 2 130 2 033
Kokonaisansio ( lomar) 2 630 2 497 2 420 2 300 2 210
Opiskelijat Kiinteä palkka 1 504 1 410 1 370 1 290
Kokonaisansio ( lomar) 1 911 1 778 1 785 1 651
Lähde: Poliisin tulostietojärjestelmä
Ja noihin palkkoihin toki lisätään yötyölisät, vuorolisät ymv eli nk.haitat. Tietyissä tilanteissa myös hälytysraha tulee päälle.
Päällystö: (yli)komisariot
Alipäällystö: kenttäjohtajat/ylikonstaapelit
Miehistö: vanhemmat konstaapelit
sitten virka-aikana. Saat tuolle ajalle tuplapalkan. Jeps!
ja kollegoista on turha välittää kyllä hyvä veli järjestelmä pelastaa sut!
purra putoaa palkat lähes kaikilla ja paljon!