seurustelemaan tai edes tutustumaan naiseen,jolla on lapsi aikaisemmasta heteroelämästä?Kyllä olisi ihana löytää oma kulta,joka olisi valmis ottamaan myös sen lapsen elämäänsä.Yleensä tutustuminen ja mielenkiinto loppuu ku seinään siinä vaiheessa ku kerrot et sulla on jälkikasvua.Kun siinä paketissa tuleeki samalla kaksi.Kokemuksia?Ois kiva kuulla.
Moniko
teistä on valmis
303219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
monillakin lepakoilla on huonoja kokemuksia ns.bi-naisista jotka jossainvaiheessa juoksevat kuitenkin miehen perään. Mutta voihan olla myös niitäkin jotka ovat ns.myöhäisheränneitä ja ymmärtävät että miestä ei tarvita. Jos kuitenkin pidät enemmän naisista niin tuskin rakkaus on siitä lapsesta kiinni.
Niin,ei se ole aina niin,et ois bi,vaikka oiski lapsi.Itse tiedän pitäväni vain ja ainoastaan naisista,lapsi on entisestä hetskuelämästä,johon ei ole mitään kaipuuta enää.
Kaikenlaisia luokitteluja voi tietysti tehdä, eikä ex-heteroista kaikkien tarvitse pitää, mutta ei lapsi (edes miehen kanssa) tee naisesta biseksuaalia! Itselleni seksuaalinen herääminen lebouteen on kyllä ollut vapautus, eikä minusta enää heteroa saa, ei edes bitä.
Salli mun nauraa....... "entisestä hetsku-elämästä"......
Mitä siinä on nauramista? Sitä voi todellakin herätä vasta myöhemmässä iässä.
Mua ei lapsi aiemmasta elämästä haittaa yhtään. Kokemukseni mukaan vanhemmuus tekee usein ihmisestä kypsemmän ja vastuullisemman ja se on parisuhteen kannalta pelkkää plussaa.
Itselläni oli aikoinaan isäpuoli, joten uusperheen kuviot ja haasteet ovat sikäli tuttuja eivätkä pelota lainkaan. Olisin valmis olemaan "äitipuoli" lapselle siinä missä biologinen äiti mahdollisille omille lapsillenikin.
Minulla on itsellänikin lapsi, enkä varmaan siksi ymmärrä, miksi lapsi voi olla niin suuri "este". Ehkä se on enemmän elämäntapakysymys. Lapseton ihminen ehkä mielellääm esim. matkustaa mielellään paljon, yksinhuoltaja ei yleensä monestakaan syystä kovin paljon pysty irrottautumaan arjesta. Ehkä rakkauden jakaminenkin voi tuntua hankalalta. Mutta äidinrakkaus on kyllä ihan muuta kuin rakkaus toiseen aikuiseen.
Ei lapsia (toisenkaan) tietysti kaikkkien tarvitse haluta, mutta itselleni taas olisi aivan ylitsepääsemätön tilanne, jos lastani ei hyväksyttäisi, tavalla tai toisella.
kyllä lapset - varsinkin jos olisivat vaippaiän ylittäneet - olisivat pelkkää plussaa, jos hyväksyvät tilanteen.
aika voimakas on toi hoiva- ja kasvatusvietti, joten mieluiten sitä purkaisi lapsiin, kuin alkaisi paapomaan toista aikuista...
ajattelevan naisen löytäis!Ehkä teitä on jossain,en vaan ole kohdannut. T:alkup.viestin kirjoittanut
noh, en varman ole ainut. luulen, että mun kaltaisia - oman lapsentekoiän ylittäneitä - on paljonkin, joilla olisi kapasiteettia ja halua kasvattaa lapsia kuin lapsia (siis niiden ei missään tapauksessa tarvitse olla biologisesti omia). ja luulisin, että uusperhekuvio - jos sellaisen haluaa rakentaa - olisi helpompikin heteroperheen jälkeen kuin tulla uusvanhemmaksi sateenkaariperheeseen... (tosin kokemusta ei kyllä ole...)
ja liikun tosiaan ihan siellä missä muutkin, silloin tällöin kavereiden kanssa baarikierroksella, mutta en kylläkään teinien hehkussa. Ja tietenkin moni varmaan ajattelee, että tosta bailuhileestä ei olisi sellaiseen.. siis sitoutumiseen ja osallistumiseen lasten kasvattamiseen, mutta aika aikaansa kutakin....
Ja kiitos samoin, aika harvoin kyllä törmään yksinhuoltajiin, johtuu varmaan niistä lapsenhoitovelvoitteista...
Ehdin olla miehen kanssa 19 vuotta yhdessä ja liitosta kaksi lata.Myöhäisherännäisyyteni selittynee ankaralla ja uskonnollisella kotikasvatuksella.Vasta lasten syntymän jälkeen tiedostin olevani lesbo.Avioero helpotus.Ero sujui hyvin.Olen ollut suhteessa useamman naisen kanssa.Lapset ei ongelma.
Itseni kanssa oleskelevan taas täytyy hyväksyä se, että omassa elämässäni on edellisen (mies)kumppanin lapsia, jotka eivät edes ole sukulaisiani. Tietenkään he eivät enää asu kanssani, mutta tiesinpä jo aikoinani luokseen muuttaessani, että nuo tulevat jäädäkseen. Niin se pienten ihmisten kanssa menee: ei lapsia voi - tai halua - "jättää".
Että sikäli on ihan hyväkin miettiä monta kertaa, ennenkuin alkaa seurustelemaan ainakaan pikkulasten vanhemman kanssa.
ja hienoa, että joku ajattelee ja jopa toimii noin! Itse olen tullut hyvin varovaiseksi ottamaan uusia kumppaneitani kovin pian tiiviisti mukaan perheeseeni juuri siistä syystä, että olen saanut pettyä aikuisiin ihmisiin aiemmin - ja selittää lapselle, että aikuiset on joskus aika "kummallisia", milloin mitenkin päin, jotta lapsi ei tuntisi itseään huonoksi ja hyljeksittäväksi, ihan lapsen omasta isästä alkaen..
Sen sijaan lapset tykkäävät minusta. Ehkä se johtuu siitä, etten pidä itseäni minkäänlaisena mestarikasvattajana. Itse olen äitini hylkäämä ja isoäitini hylkäsi minun äitini, joten haluan henkilökohtaisesti katkaista tämän ketjun. Ketjun olen katkaissut sillä ettei minulla ole lapsia lainkaan.
varmasti haluisin tutustua ja seurustella, mutta varmaan aika rauhalliseen tahtiin aluks. Ja jos henkilö ois todella "se oikea", niin lapsi ois kyllä siinä ihana lisä
monestakin asiasta. montako lasta on, millaisia ne lapsi/lapset ovat. eli jos äiti ei osaa pitää kuria, niin kertoo naisestakin jotain. myös millainen suhde on lasten isään.
eli jos nuo asiat ovat selvät, niin lapsi tai pari lasta ei ole ongelma. itse juuri tykkään aikuisista naisista. ja yleensä nämä äidit eivät ole jämähtäneet teineiksi, vaan perusarki on kunniassa ja vastuuntunto kohdillaan. toki poikkeuksiakin löytyy, mutta mutta...
omalla naisystävällä ei ole lapsia, ei edes heterotaustaa, mutta jos suhteemme jostain syystä ei kestäisi, niin yh:t eivät olisi "mustalla listalla". :)
olo on että kierrän kaukaa.Mutta koskaan ei tiedä jos rakastuu naiseen jolla lapsia,ja että sillä on kaikki hyvin.Eli myös lasten isän kanssa ei tällä naisella ole ongelmia,melkein unohdin sen lasten isovanhemmat!Eli jos nuo suhteet on kunnossa ja lapset mukavia muksuja,miksei...ehkä.
Tärkeä pointti!Lasten täytyy hyväksyä.Pitäisiköhän sitä sitten lähteä jos lapset eivät hyväksy tai pidä minusta.Voi olla että menis turhan vaikeaksi.Haluan myös naiseni kanssa omaa aikaa,ei vain joka toinen viikonloppu.En olisi valmis hyppäämään mihinkään perhe-elämään...Lauantaisin leikkikentälle,kiukuttelua,ruan laittoa lapsille,sauna ja telkkarin katselua meluavat mukulat taustalla,juu ei kiitos.Sellaista kaikkea että lasten mukaan pitää suunnitella menot,tulot,syömiset,nukkumiset ja yöllä makuuhuoneen ovi lukkoon jos intiimiäkin haluaisi harrastaa...hiljaa ettei lapset kuule.
Aina kyllä jos nainen ilmoittaa että sillä on lapsia,minun mielenkiinto lopahtaa.Haluan kyllä sitten joskus tulevan kumppanini kanssa hankkia yhteisiä lapsia.En siis vihaa lapsia.
aika suoraa puhetta, niin on hyvä, kun tiedät mitä tahdot. :) ja olihan se hyvin perusteltu. tajuat ihan oikeasti sen arjen realismin. :)
puhetta,niin hyvä...* Että mitä?
Suoraan kysymykseen suora vastaus:)
Niin ja olen nähnyt ja kokenut sen lapsiarjen ystävieni ja sisareni kotona vieraillessani.Aina on yhtä helpottunut olo kun lähtee kotiin.
Niin ja olen toki hoitanut viikonlopun lasta,vanhempien ollessa "hermoja leppuuttamassa".Lapset vaatii ja tarvitsee paljon varmasti siltä sinun tulevalta naiseltakin(oletan että olet ap).
Pidän itseäni vastuuntuntoisena,enkä siis lähde naisen kanssa seurustelemaa jolla lapsia,jos en ole varma että jaksan lapsellistaelämää.Nimittäin lapset kokevat menettävänsä ihmisen elämästään jos sitten noin vaan ottaa ja lähtee pois.
joka kehui sun varmaa tahtoa. :)
nii-in mä voisin ottaa just ekaks sen lasten hoidon ja sitten sen äidin... että joku voi ajatella just toisinkin päin... siis asettaisin kyllä lapset ykköseksi ja sen jälkeen tulisi "meidän aika" - siis jos kuvio olisi uusperhe sellainen
en ole koskaan käsittänyt sellaisia kultseja, jotka ovat jopa ihan pokkana sanoneet haluavansa olla perheen ykköshuollettavia, vaikka ovat olleet ihan aikuisenikäisiä...
hyvin kasvatettu, täyspäinen ja suhde äitiin kunnossa, niin mikä ettei.
sillä tämähän on kuin tämän hetkisestä tilanteestani.
Aikaisemmin en olisi osannut kuvitellakaan, että seurustelisin naisen kanssa jolla on lapsia. Ajatus silloin tuntui liian sitovalta ja vakavalta (nuori kun olen), vaikka pidänkin lapsista ja eiväthän ne minun vastuullani ole. Noh, sitten tapasin maailman ihanimman naisen ja sain tietää melko pienistä lapsistaan oikeastaan heti. Kun tällainen tilanne sitten oikeasti osuikin kohdalle, en ollutkaan mitenkään kauhuissaan, ja tapasinkin suloiset lapset melko pian.
Tässä kuukausien aikana olen siis saanut nähdä ja kokea monenlaista, hyvin paljon uutta! Välillä on tullut tunne, että miten kurjaa kun tulen kait aina "kakkosena" ajallisesti ja ehkä muutenkin rakkaalleni. Ja että olisipa enemmän aikaa olla oikeasti vaan kahdestaan ja sellaista kuin ikäiseni kanssa voisi olla... Mutta on se ollut kasvattavaakin ja olen oppinut välittämään paljonkin hänen lapsistaan. Seuraavaksi saattaa tosin olla sellainen ainakin itselleni suurehko kynnys, että muuttaako yhteen.Ei nyt heti tällä hetkellä,mutta lähitulevaisuudessa... Kahdestaan olisin valmis vaikka heti, mutta en oikein tiedä, olisiko se sitten todellisuudessa jonkinlaista äitipuoli-perhe-elämää?
yhteen, kun et selvästikään ole varma. ja kaikki arkiset asiat nelinkertaistuu, kun menet osaksi heidän perhettä. eli mieti kuin rankkaa siitä tulisi sulle, jos nyt jo harmittaa kakkosena olo.
sitä mieltä ettei kantsi!
Nimttäin yks seikka jää monesti myös huomioimatta.Se on se että sunkin rahalliset menot tuplaantuu!Ruokakustannukset,ihan kaikki.Menee jonkun aikaa niin sunkin pitää ostaa lapsille vaatteita,leluja,viedä lääkäriin jne.Eikä ne ole edes sun lapsia.Mutta olethan sä perheenjäsen,etkä voi pistää rahojas itsekkäästi vaan itsees.Niin ne äitskät jonkun kuluttua sanoo ja haukkuu itsekkääksi jos et huomioi lapsia milloin mitenkin.
Jos aikoo laittaa äiti-ihmisen kanssa hynttyyt yhteen, kannattaa ehdottomasti keskustella kumppanin kanssa perheen säännöt selviksi - ja mahdolliset hankalat asiat myös, esim. se, kuinka paljon sinulla olisi kasvatusvaltaa ja myös velvollisuuksia. Eikä perhe-elämä toimi pidemmän päälle niinkään, että se, joka lapset on synnyttänyt, huoltaa lapset kaikkinensa ja toinen katselee sivusta ja "auttaa", kun sopii. Enkä sano tätä sillä oletukselle, että niin toimisitkaan:)
Raha-asioihin kyllä toteaisin, että lasten vaate- ja harrastusostot hoituvat varmaan ihan lapsilisällä ja elatusmaksuilla, sen sijaan monet arjen menot (sähkö, vuokra, lehtitilaukset, tv-lupa...) melkeinpä puolittuvat verrattuna sinkku tai yh-elämään. Eli taloudellinen kurimus ei kyllä pidä paikkansa!
Uusperhetilanne on aina haastava, siksi kannattaa todella puhua puhua puhua asiat avoimesti ja selviksi jo etukäteen, yhteisvastuu lapsista voi tuoda yllättäviä ristiriitoja eteen. Mahdollinen ero on extravaikea, kun mukana on lapsia.
Toivotan aikuista suhtautumista ja kaikkea hyvää:))
En seurustelis sellasen ihmisen kanssa..jonkunlaisia kokemuksia on,eikä edennyt seurusteluasteelle... miks mä haluaisin ns:ex-heteron kanssa seurustella......eieieie.samaa maata täytyy olla! Ei olis mun juttu jos lapsi tulis messiin..
tästä voisi kirjoittaa kirjan!
Sanonpa vaan että minun kohdalla oli vaakalaudalla koko suhde naiseeni koska yhdessäasuminen ei onnistunut.
Eli saman katon alle en enään päästäisi ketään.
Kukaan ei ole jakamassa laskuja kanssani ja tiukalle ottaa.Vastuu on yksin mun..vain mun.Iteppähän ne teinkin juu.
Haukkuja tulee niskaan, mutta vastaan suoraan kysymykseesi:
Ei koskaan enää toisen kiukkuisia ja ärtyisiä lapsia pilaamaan suhdettani!
Olen valmis tutustumaan ja seukkaamaan naisen kanssa jolla on lapsi/lapsia.