Heti tähän alkuun haluaisin sanoa että:
Jos minulle on tullut kirjoitus virheitä, en niitä jaksa korjata..Koittakaa saada selvää..
ja tämä kysenen kirjoitelma on mun kouluaine, ja haluisin tietää, et mitä tykkäsitte...joten jos viitsitte niin kirjuutelkaa vaan kommentteja mulle...
--------------------------------------------------
MIIA
Oli kaunis talvinen aamu. Kuljin aamutakki päällä keittiöön, laitoin veden kiehumaan ja sytytin tupakan.
Tänään oli se päivä, Miian hautajaiset. Olin työntänyt Miian kuoleman mielestäni, mutta nyt minun oli kohdattava se. En ollut edes kertaakaan itkenyt sitä, vaikka Miia olikin minulle hyvin rakas.En vain ollut oikein kunnolla tajunnut sitä, että Miia oli todella poissa.
Kaadoin teetä mukiini ja otin askista toisen tupakan. Katsoin ikkunasta ulos ja otin hörpyn teestäni. Nyt mietein Miiaa. Hänen kuolemastaan oli kulunut kaksi viikkoa. Miian äiti oli itkien soittanutminulle ja kertonut, että hän oli löytänyt Miian makaamasta sängyltään yltä päältä veressä, vasemman käden ranne auki viillettynä.
Olin järkyttynyt kuulemastani niin, etten ollut pystynyt sanomaan mitään. Olin vain sulkenut puhelimen ja jatkanut kirjani lukemista. Jossain vaiheessa olin kuitenkin todennut sen turhaksi, koska en ollut pystynyt keskittymään. Olin miettinyt paljon sitä miksi hän oli sen tehnyt. Kuitenkin sisälläni olin tiennyt syyn: hän ei vain ollut jaksanut enää sen jälkeen, kun hänet oltiin raiskattu. Sen kummemmin en ollut asiaa miettinyt.
Nyt oli kulunut kaksi viikkoa tuosta puhelin soitosta ja noista mietelmistä.
Vilkaisin kelloa ja se oli 8.30. Kymmeneltä minun piti olla kirkolla, joten minun oli parasta alkaa laittautua, jos halusin ehtiä sinne.
Kun saavuin kirkolle, kaikki muut olivat jo siellä.
Olin pukeutunut mustaan pitkään mekkoon ja pitkähihaiseen paitaan. Hiukseni olin jättänyt auki ja ne roikkuivat lähes takkuisina olkapäilleni.
Miian äiti viittoili minut istumaan viereensä. Hänen silmänsä olivat punaiset ja turvonneet. Menin hänen viereensä ja toivoin että siunaus menisi nopeasti ohi.
Lähes ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen siunaus loppui ja lähdimme saattamaan Miiaa viimeiseen lepoonsa.
Olin ollut koko siunaustilaisuuden ajan tuntematta juurikaan mitään. Mutta nyt, kun lähestyimme sitä kuoppaa, johon Miia oli määrä laskea, aloin tuntea vihaa. Vihaa niitä miehiä kohtaan, jotka olivat hänet raiskanneet.
Ne pahuksen miehet olivat jopa onnistuneet kieroilemaan itsensä vapaiksi syytteistä.
Mitä enemmän tuota asiaa ajattelin sitä suuremmaksi vihani kasvoi...
Miian äiti ei pystynyt lukemaan hyvästejään, joten minä tarjouduin lukemaan ne hänen puolestaan. Pysyin ihmeen rauhallisena koko tuon ajan, eikä vieläkään yhtään kyyneltä ollut vierinyt poskelleni. Miian äiti tosin itki hysteerisenä olkapäätäni vasten, mutten osannut sanoa hänelle mitään. Silitin vain hänen pehmeitä, vaaleita kiharoitaan tuntematta vieläkään muuta kuin vihaa.
Kun hautajaiset ja muistotilaisuus olivat ohi, saatoin Miian äidin kotiin.
Matkalla me puhuimme Miiasta ja siitä miten hyvä ihminen hän oli ollut.
Miian äiti kiitti minua siitä miten hyvä ystävä olin Miialle ollut, vaikkei kukaan muu häntä ollut hyväksynytkään.
Kun sitten vihdoin pääsin kotiin, aloin taas muistaa vihaani. Tiesin, etten saisi Miiaa takaisin, vaika mitä tekisin ja että minun pitäisi olla surullinen. En kuitenkaan voinut mitään sille, että tunsin vain vihaa.
Yllättäen, vihani ollessa voimissaan, muistin isäni asekokoelman. Tiesin myös, missä ne miehet asuivat ja hiljalleen mielessäni alkoi raksuttaa..
En kai ajatellut mitään sinä aikana, kun kävelin isäni luokse, sillä havahduin hänen autostaan. Katselin hetken ympärilleni ja huomasin viereisellä istuimella pistoolin ja panoksia...
Osasin käyttää tuota pistoolia ja tiesin minne olin menossa, joten starttasin auton ja lähdin liikkeelle....
--------------------------------------------------
Jatkanko vai en.. kiinnostaako tarinani joitain..
Ja kuten jo alussa sanoin: en jaksa korjata kirjoitus virheitäni (jos niitä on), joten toivottavasti saitte selvää..
Jos minulle on tullut kirjoitus virheitä, en niitä jaksa korjata..Koittakaa saada selvää..
ja tämä kysenen kirjoitelma on mun kouluaine, ja haluisin tietää, et mitä tykkäsitte...joten jos viitsitte niin kirjuutelkaa vaan kommentteja mulle...
--------------------------------------------------
MIIA
Oli kaunis talvinen aamu. Kuljin aamutakki päällä keittiöön, laitoin veden kiehumaan ja sytytin tupakan.
Tänään oli se päivä, Miian hautajaiset. Olin työntänyt Miian kuoleman mielestäni, mutta nyt minun oli kohdattava se. En ollut edes kertaakaan itkenyt sitä, vaikka Miia olikin minulle hyvin rakas.En vain ollut oikein kunnolla tajunnut sitä, että Miia oli todella poissa.
Kaadoin teetä mukiini ja otin askista toisen tupakan. Katsoin ikkunasta ulos ja otin hörpyn teestäni. Nyt mietein Miiaa. Hänen kuolemastaan oli kulunut kaksi viikkoa. Miian äiti oli itkien soittanutminulle ja kertonut, että hän oli löytänyt Miian makaamasta sängyltään yltä päältä veressä, vasemman käden ranne auki viillettynä.
Olin järkyttynyt kuulemastani niin, etten ollut pystynyt sanomaan mitään. Olin vain sulkenut puhelimen ja jatkanut kirjani lukemista. Jossain vaiheessa olin kuitenkin todennut sen turhaksi, koska en ollut pystynyt keskittymään. Olin miettinyt paljon sitä miksi hän oli sen tehnyt. Kuitenkin sisälläni olin tiennyt syyn: hän ei vain ollut jaksanut enää sen jälkeen, kun hänet oltiin raiskattu. Sen kummemmin en ollut asiaa miettinyt.
Nyt oli kulunut kaksi viikkoa tuosta puhelin soitosta ja noista mietelmistä.
Vilkaisin kelloa ja se oli 8.30. Kymmeneltä minun piti olla kirkolla, joten minun oli parasta alkaa laittautua, jos halusin ehtiä sinne.
Kun saavuin kirkolle, kaikki muut olivat jo siellä.
Olin pukeutunut mustaan pitkään mekkoon ja pitkähihaiseen paitaan. Hiukseni olin jättänyt auki ja ne roikkuivat lähes takkuisina olkapäilleni.
Miian äiti viittoili minut istumaan viereensä. Hänen silmänsä olivat punaiset ja turvonneet. Menin hänen viereensä ja toivoin että siunaus menisi nopeasti ohi.
Lähes ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen siunaus loppui ja lähdimme saattamaan Miiaa viimeiseen lepoonsa.
Olin ollut koko siunaustilaisuuden ajan tuntematta juurikaan mitään. Mutta nyt, kun lähestyimme sitä kuoppaa, johon Miia oli määrä laskea, aloin tuntea vihaa. Vihaa niitä miehiä kohtaan, jotka olivat hänet raiskanneet.
Ne pahuksen miehet olivat jopa onnistuneet kieroilemaan itsensä vapaiksi syytteistä.
Mitä enemmän tuota asiaa ajattelin sitä suuremmaksi vihani kasvoi...
Miian äiti ei pystynyt lukemaan hyvästejään, joten minä tarjouduin lukemaan ne hänen puolestaan. Pysyin ihmeen rauhallisena koko tuon ajan, eikä vieläkään yhtään kyyneltä ollut vierinyt poskelleni. Miian äiti tosin itki hysteerisenä olkapäätäni vasten, mutten osannut sanoa hänelle mitään. Silitin vain hänen pehmeitä, vaaleita kiharoitaan tuntematta vieläkään muuta kuin vihaa.
Kun hautajaiset ja muistotilaisuus olivat ohi, saatoin Miian äidin kotiin.
Matkalla me puhuimme Miiasta ja siitä miten hyvä ihminen hän oli ollut.
Miian äiti kiitti minua siitä miten hyvä ystävä olin Miialle ollut, vaikkei kukaan muu häntä ollut hyväksynytkään.
Kun sitten vihdoin pääsin kotiin, aloin taas muistaa vihaani. Tiesin, etten saisi Miiaa takaisin, vaika mitä tekisin ja että minun pitäisi olla surullinen. En kuitenkaan voinut mitään sille, että tunsin vain vihaa.
Yllättäen, vihani ollessa voimissaan, muistin isäni asekokoelman. Tiesin myös, missä ne miehet asuivat ja hiljalleen mielessäni alkoi raksuttaa..
En kai ajatellut mitään sinä aikana, kun kävelin isäni luokse, sillä havahduin hänen autostaan. Katselin hetken ympärilleni ja huomasin viereisellä istuimella pistoolin ja panoksia...
Osasin käyttää tuota pistoolia ja tiesin minne olin menossa, joten starttasin auton ja lähdin liikkeelle....
--------------------------------------------------
Jatkanko vai en.. kiinnostaako tarinani joitain..
Ja kuten jo alussa sanoin: en jaksa korjata kirjoitus virheitäni (jos niitä on), joten toivottavasti saitte selvää..
Vastaukset 14
Vanhimmat
Älä jatka. Jos et kunnioita lukijoitasi sen vertaa ettet JAKSA korjata kirjoitusvirheitäsi (huom! yhdyssana) niin ole kiltti älä vaivaa roskallasi meitä.
Äläpäs ole noin ilkeä. Minun mielestäni kirjoitus virheet eivät oikeastaan huononna muuten hyvää kirjoitusta. Olennainen välittyy, kuten Kauko Röyhkä joskus tokaisi.
Kirjoitusvirhe on yhdyssana.
1. Ne kyllä huonontavat muuten hyvää kirjoitusta. Ärsyttävät, kertovat heikosta kielen tajusta ja/tai laiskuudesta, joista puolestaa seuraa muittenkin tuotettujen rakenteiden vaillinaisuus.
2. Tämä ei ole edes muuten erityisen hyvä. Pikemminkin raivostuttava.
3. Turha keskustelu. Leipäteksti ei kuitenkaan pursunnut kirjoitusvirheistä. Ilmeisesti opettajan jo korjaama - kirjoittajan kommenteista näkyy, etteivät esmes helpot yhdyssanat ole ensinkään hallinnassa.
todellakin on yhdyssana. Minä tiedän.
1. Tämä on sinun ja varmaan monen muunkin mielipide.
2. En tainnut sanoa tätä kirjoitusta hyväksi.
3. Joo joo. Turha tämä keskustelu on. Olet niin oikeassa että...
Älä jatka, aloita uusi. Sinänsä tarinassa ei ollut mitään mielenkiintoista. Kuvailet ehkä liikaa asioita, joilla ei periaatteessa ole mitään merkitystä. Isän asekokoelma on
epäuskottava, ja homma ei muutenkaan parane loppua kohden. Kirjoita kuitenkin.
Totta on, et mulla on äidinkielen kanssa ongelmia.. Osa virheistä johtuu kuitenkin huolimattomuudestani..jota haluan pyytää anteeksi..
En aio jatkaa tätä kirjoitustani enkä myöskään aio kirjoittaa mitään muuta tänne..
Kiitos kuitenkin kritiikistänne ja kiitos myös niille jotka jaksoivat lukea tuon tarinan..
...minun tai muiden kommenteista.
Totta on, etten pitänyt juuri yhtään mutten silti voi olla kannustamatta jatkamaan. Tekemällä oppii. Kirjoittele toki tänne, jos siltä tuntuu - en toki voi luvata pitäväni mistään, mutta jos jokainen ottaisi kaikki negatiiviset kommentit itseensä, ei tänne kirjoittaisi kukaan.
Minä olen toki hirveämpääkin roskaa lukenut.
zieber jo sanoikin: älä loukkaannu muiden kommenteista vaan jatka ihmeessä kirjoittamista. Siksihän tänne tekstejä laitamme, että saisimme niihin kommentteja (joita itsekin pyysit) ja parannusehdotuksia. Mielipiteitä on yhtä monta kuin lukijoitakin... Sinun tekstisi mahdollisiin kirjoitusvirheisiin en niinkään paljon ensilukemalla kiinnittänyt huomiota, koska teksti ei muuten pahemmin tökkinyt. Tosin loppuosa on vähän kuin toisesta tarinasta ja jatkaminen on, sanoisinko, tarpeetonta, sillä voin arvata tämän etenevän kostotarinaksi.. Kuten alussa sanoin: älä kuitenkaan loukkaannu tai lannistu (vaikka kovin nuorelle helposti voisi niin käydäkin), vaan keksi jokin uusi tarina, jos tykkäät kirjoittamisesta äläkä suutu kommenteista. Arvaa vaan, kuinka paljon OIKEAT kriitikot saattavat mollata tunnettujenkin kirjailijoiden teoksia... ;) Me olemme sentään amatöörikriitikkoja (*) ja ns. pöytälaatikkokirjoittajia, jotka laittavat tekstinsä tapetille - tietokoneen ruudulle - muiden samanlaisten kirjoittelijoiden silmien eteen.
(*) Tosin en voi vannoa, etteivät täällä kävisi ammatikseenkin arvostelevat..
Tsemppiä sinulle ja valoa mieleen
t. Habanera
Tiedän tunteen, kuolema_en... Kaikki haukkuu roskaksi ja sitten lohduttavat että ovat pahempaa roskaakin lukenut; olipas lohduttavaa.
Musta se oli ihan hyvä..! Ei siinä ollut edes monta kirjoitusvirhettä..
Kuten sanoitkin, kyse oli kouluaineesta. Jos haluat tarinastasi jotain muuta, kirjoita se uudelleen. Aiheensa puolesta juttu on ok, raiskausten vaikutuksista sietää pohtia ja käsitellä.
Kirjoittajana taidat olla hyvässä alussa, jatka vain.
joo se on tuttu tyyli tehdä vittumainen arvostelu: ensin pistää kaiken ihan paskaksi, ja sitten kirjoittaa loppuun jotakin teennäisen rohkaisevaa ettei voi sanoa arvostelijaa täydelliseksi kusipääksi. sellaisia arvosteluita kannattaa lukea huumorilla. hep ja hih!
Kysyin alussa mielipidettänne ja sitä, että jatkanko kirjoitusta..vastasitte yksimielisesti ei..
Enkä voi sanoa etteikö haukkunne olisi loukannut, mutta niinhän totuus yleensä tuppaa tehdä..
Syy siihen miksi en enää lainkaan kirjoita on se, että toi "miia" on paras mun kirjottama tarina ja jos sekään ei teihin uponnut niin ei kyl varmaan muutkaan..
Kirjoitin tänne, koska halusin kuulla mahdollisimman rehellisen vastauksen siihen, että olisiko minusta kirjoittelemman näitä juttuja...
Ei ilmeisesti ollut mun juttuni..
Mua ei tarvitse "lohduttaa" sen suhteen et haukuitte ( suurin osa) mun juttuni..kiitos kuitenkin niille jotka mua koitti piristää..
Ei mun maailma lopu siihen etten osaa kirjoittaa hyviä juttuja..
... synny Sillanpääksi yhdessä yössä, muutaman kirjoitelman jälkeen. harjoittelua, harjoittelua.. kritiikin pitäisi kannustaa sua nyt entistä parempaan tekstin luontiin. koita vielä.
häntä pystyyn! :D
niin, olihan se ihan hyvä... pientä harjoitusta vielä, mutta muuten oli ihan kiva kirjoitelma...