Onko kukaan muu kokenut vastaavaa, että katsot pilviin, ja mietit haikeita asioita, kuten tulevaa, mennyttä tai kaukana olevia lähimmäisiäsi, ja sitten koet outoja asioita?
Minulla on pari-kolme kertaa käynyt niin, että kun katsoin illalla auringonlaskun aikoihin pilviä, tuntui äkkiä, että oli paljon lähempänä niitä pilviä tai ainakin etäämpänä maallisesta elämästä. Samalla pilvissä näytti olevan hahmoja. Tämä on tapahtunut vain jos on hyvin haikea olo ja mietiskellyt pitkään, mutta se haikeus vain moninkertaistuu kokemuksen aikana.
Pilvissähän näkee aina hahmoja mutta nämä eivät olleet sellaisia, nämä eivät olleet pelkkiä pilviä vaan ihmisten hahmoja pilvien luona. Siitä kokemuksesta on vaikea päästä irti, on vaikea lakata katsomasta sinne pilviin vaikka joku tulisi viereen juttelemaan. Tuntuu kuin siellä pilvissä olisi toinen maailma. Mutta ei se ole mikään kristinuskon tuntema "taivas" vaan jotenkin surullinen ja haikea valtakunta. Jos jotenkin pitäisi sitä tunnelmaa kuvata lyhyesti, niin siellä surraan menneiden aikojen loistoa.
Koin nämä kokemukset tunteellisemmassa iässä joskus 16-20 vuotiaana, sittemmin en ole onnistunut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lähes kaikesta voi halutessaan hahmottaa muotoja,hahmoja,kasvoja ja niiden ilmeitä.
Vaikkapa tarkkailemalla puiden lehvästöjä löytää hyvinkin realistisia hahmoja, jotka kesän ja kasvun edistyessä, tuulen vireissä muuttavat jatkuvasti muotoaan ja "ilmeitään".