Digiboxi pilalla?

Tiputin eilen uuden digiboxini päälle suuvettä muutaman tipan vahingossa. Boxi on täynnä tuuletusaukkoja päältä päin joten sisäpuolellehan se meni tietysti. Boxi ei ollut tuolloin päällä, mutta virtapiuha oli seinässä kyllä. Välittömästi nesteen tippumisen jälkeen sain muka hienon idean että käännän boxin nopeasti ylösalaisin niin neste tippuu pois ennen kuin ehtii imeytyä. Pidinkin boxia ylösalaisin jonkun aikaa ja ehdin kääntää sen jopa oikeinpäin kunnes sain sähköiskun virtapiuhan puoleisesta reunasta. (Neste oli tippunut kyllä ihan toiselle reunalle boxia.) Otin sitten kaikki johdot kumihanskat kädessä irti ja sen jälkeen yritin kuivata mahdollista nestettä tuuletusaukkojen kautta varovasti nenäliinan kulmalla, muttei sitä imeytynyt nenäliinaan kuin ihan vähän. Mielestäni näin koko ajan missä kohden neste oli ja sitä ei todellakaan ollut mitenkään paljoa, muutama tippa. Hämmästyin siitä miten sähköisku edes oli mahdollinen. Boxi on nyt kuivunut tuossa yön ja päivän ilman virtaa joten uskaltaako sitä käyttää tai edes kokeilla? Harmittaa jos uusi boxi meni näin äkkiä pilalle kun opiskelijana ei ois vara ostaa uutta.
4671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hiustenkuivaajalla jos näyttää olevan kosteutta?

Korjata ei kannata, niin muuta kuin kokeilet.

Äänestä

kunhan annat vehkeen kuivua kunnolla ennen käynnistämistä.

Itse olen testannut lukuisia viikkokausia ulkona vesisateessa tai lumen alla olleita laitteita (korkeajännitelaitteitakin, kuten tv:t ja tietokoneiden monitorit). Muutaman päivän kuivumisen jälkeen laitteet ovat yleensä toimineet täysin moitteettomasti. Tärkeää on se, että antaa laitteiden perusteellisesti kuivua. Kuivumista voi hieman auttaa myös vaikkapa pölynimurilla, kunhan laitteen kostuttaneet nesteet eivät ole palavia.

[email protected]

Äänestä
  • Vesi sinällään ei aiheuta ongelmia sähkölaitteille, vaan siinä olevat epäpuhtaudet, kuten suolat. Jos siis kastelet elektroniikka-laitteen, tärkeintä olisi saada laite virrattomaksi niin pian kuin mahdollista. Jos ei ole kyse puhtaasta vedestä, vaan esim merivesi, tai muu vastaava, kannattaa laite huuhdella runsaalla puhtaalla vedellä ja voi käyttää jopa ensimmäiseen veteen tiskipesuainetta. Sitten vaan huolellinen kuivaus (pari kolme päivää) ennen virran kytkemistä. Kosteusviat johtuvat epäpuhtaan veden aikaansaamista virhekytkennöistä. Niitä ei synny jos laite on virraton, tai kosteus on kuivunut.

    Äänestä

Kuivaa ja kokeile. Jos ei toimi ja on halpa boksi, ei kannata korjata. Pudotin kännykän kokonaan veteen. Kuivasin auringossa päivän ja kokeilin, toimi hienosti, mutta valot ei sammuneet yölläkään. Sattui onneksi vaihtotarjous, hyvittivät vanhasta 50 mk. Latasin akun täyteen vaihdoin uuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kastelin vähän kirjoitti:

Tiputin eilen uuden digiboxini päälle suuvettä muutaman tipan vahingossa. Boxi on täynnä tuuletusaukkoja päältä päin joten sisäpuolellehan se meni tietysti. Boxi ei ollut tuolloin päällä, mutta virtapiuha oli seinässä kyllä. Välittömästi nesteen tippumisen jälkeen sain muka hienon idean että käännän boxin nopeasti ylösalaisin niin neste tippuu pois ennen kuin ehtii imeytyä. Pidinkin boxia ylösalaisin jonkun aikaa ja ehdin kääntää sen jopa oikeinpäin kunnes sain sähköiskun virtapiuhan puoleisesta reunasta. (Neste oli tippunut kyllä ihan toiselle reunalle boxia.) Otin sitten kaikki johdot kumihanskat kädessä irti ja sen jälkeen yritin kuivata mahdollista nestettä tuuletusaukkojen kautta varovasti nenäliinan kulmalla, muttei sitä imeytynyt nenäliinaan kuin ihan vähän. Mielestäni näin koko ajan missä kohden neste oli ja sitä ei todellakaan ollut mitenkään paljoa, muutama tippa. Hämmästyin siitä miten sähköisku edes oli mahdollinen. Boxi on nyt kuivunut tuossa yön ja päivän ilman virtaa joten uskaltaako sitä käyttää tai edes kokeilla? Harmittaa jos uusi boxi meni näin äkkiä pilalle kun opiskelijana ei ois vara ostaa uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu