Minkä ikäisenä lapsella on oikeus päättää kumman vanhemman luona asuu? jostain kuulin et 12v..totta kai on hyvä jo nuorempanakin ottaa huomioon lapsen tahto mutta mitä laki sanoo tästä?
millon lapsi saa päättää...
Heli
8792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lain mukaan lapsen asuinpaikasta määräävät täysi-ikäiset henkilöt. 12 vuotiaan mielipidettä kuunnellaan päätöstä tehtäessä mutta se ei ole määräävänä tekijänä. Päätöstä ei kuitenkaan voida panna täytäntöön, jos 12 vuotias sitä vastustaa.
Toivottavasti teidän ei kuitenkaan tarvitse lähteä tälle tielle. Kaikki muut vaihtoehdot ovat parempia.
meillä kuunneltiin 14 vuotiasta ja hänen sana painoi niin, että sai muuttaa isän luokse vaikka äiti vastusti
Laki sanoo että lasta on kuultava ja että 12 vuotta täyttäneen vastustaessa päätöstä ei panna toimeen. Missään vaiheessa alaikäinen ei päätä missä hän asuu, vaan siitä päättävät ensisijaisesti huoltajat. Toissijaisesti sitten oikeus jos huoltajat ovat eri mieltä. Vanhemmat aika hanakasti joskus pistävät tällaisen asian lapsen päätökseksi, aivan käsittämätöntä. Antakaa lasten olla lapsia, joille ei kuulu aikuisten päätösten tekeminen ja niistä vastuun ottaminen.
että heidän täytyisi jäädä äitinsä luo asumaan eli he halusivat muuttaa minun luokseni mutta eipä vaan saaneet muuttaa.
Syy: sosiaalihuollon antama lausunto (lapsien äiti sosiaalihuollon vakituinen asiakas työttömän tulojen pienuuden vuoksi)
Mä vakituisessa virassa mut kun ei yhteyksiä sosiaalihuoltoon niin puihin meni.
Lapsen äidillä myös alkoholi ja mielenterveysongelmia jotka sosiaalihuollon tiedossa ja minä terve lähes raitis isä.
Käräjöinti tulee jatkumaan korkeammassa tuomioistuimessa minun ja lasten aloitteesta.
hae ihmeessä lakimies itsellesi ja kaikki mahdolliset todisteet,tekstiviestit yms.vaikka maksaa on se sen arvoista ja kysy ilmaista oikeusapua.kysele asiasta joka puolelta,lasten on pakko voittaa.
Meillä lähiäiti toitottaa kokoajan 14v tytöllemme, että hän saa täysin itse päättää tuleeko tapaamaan minua vai ei.
Tätä neiti sitten käyttää surutta hyväkseen ihan joka tilanteessa, kun yritän pitää edes jonkinlaista kuria hänelle.
Esim. jos komennan nukkumaan, niin heti tulee takaisin että ensi kerralla hän ei sitten tule mulle.
Tai jos on sovittu aika ja paikka josta minä haen hänet, niin tunnin odottelun jälkeen hän ilmoittaa päättäneensä ettei tänään tulekaan.
Vuoden tätä pompottelua olen jaksanut, mutta nyt alkaa mitta olemaan täysi.
Eli todennäköisesti täällä palstalla on kohta taas yksi äiti ruikuttamassa sitä, miten etäisää ei yhtään kiinnosta lapsensa.
kenenkään pakottaa tapaamisiin. Aika tiukkapipo olet sinäkin ja olen tyytyväinen etten ole tyttäresi ;)
Joidenkin mielestä 14v saa tehdä ihan mitä haluaa ja tulokset voi sitten lukea rikos-,dokaus- ja aborttitilastoista.
Mulla on vähän toisenlainen näkemys asiasta ja oletan että sovituista asioista pidetään kiinni.
Ja jos mä olen tiukkapipo niin sä et ilmeisesti välitä mistään hevonpaskan vertaa.