Kyselisin, että onko jollain muulla ollut vastaavaa vaivaa ja mitä on diagnosoitu? Minua on n. viikon ajan pissattanut melkein koko ajan, kun käy vessassa niin ehkä jää vähän sellainen fiilis että rakko ei tyhjene. Joka tapauksessa pian pitää mennä uudelleen vessaan ja sitten tulee joku pieni liraus vain. Kävin pissatestissä, se oli puhdas kaikin tavoin, joten tulehduksesta ei ole kyse. Kävin myös gynellä, joka teki sisätutkimuksen ja katsoi ultralla, eikä löytänyt mitään omituista. Arveli, että pissatus johtuisi ovulaatiosta, joka oli viime viikolla. Mutta eihän se nyt hyvänen aika näin kauan jatku se pissatus jos jotenkin kiertoon liittyy. Mitenkään normaalia enempää ei janota, en ole laihtunut eikä väsytä, joten en usko että mistään diabeteksesta on kyse. Öisin ei ole tarvinnut käydä vessassa kuin kerran, kuten olen käynyt normaalistikin. Voiko tämä nyt olla sitäkin kun stressaan koko ajan asiasta? Toisaalta en usko, että tällaista pissatuksen tunnetta ihan psyykkisesti voi saada aikaan. Googlaamalla tietysti tulee heti vaikka mitä tauteja MS-taudista lähtien, mutta voisiko tämä olla jotain ihan harmitonta? En tiedä pääsenkö enää YTHS:n lääkäriin kun kävin siellä jo gynelläkin eikä löytänyt mitään erikoista, leimaavat varmaan hulluksi jo...
PISSATTAA!
mikä vikana?!
91052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onpas tutun kuuloiset vaivat. Olen kärsinyt koko ikäni pissavaivoista. Lapsena ja nuorena sairastin monta pissatulehdusta, ja siitä jäi elinikäinen vaiva. Minulla nimittäin tulee tämä pissapakko aina jos vain kylmetän alapääni. Jos esim. yöllä on ikkuna auki ja peitto on valahtanut pois päältä sopivasti, niin ompa seuraavana aamuna taas pissavaivat. Saan juosta joka viidestoista minuutti pissalla ja joskus jopa kirveleekin. Olen käynyt monesti tämän vaivan takia lääkärissä, mutta ei löydy bakteereja eikä mitään muutakaan. Pissavaivat tulevat myös jos juon päivittäin liian vähän. Silloin hyvä kotikonsti on pitää juomisesta huolta. Itse juon paljon kuumaa, 2-3 isoa mukillista kerralla. Virtsarakon bakteerikanta näin laimenee ja vaivat helpottuvat. Tämän keinon olen muistaakseni saanut joskus joltain lääkäriltä.
Niin, minulla kun vaan ei ole pissatulehdusta ollut ikinä. Virtsaaminen ei myöskään kirvele eikä satu ja jos virtsaa rakossa on niin sitä tulee ihan normaalimäärä. Tosin nyt on tullut aika vähän ja pitää myöntää, että olen tainnut juoda aika vähän viime päivinä. Ja sehän on kyllä väärä lääke näihin vaivoihin. Pitänee nyt ensiksi kokeilla muutama päivä, että nauttii runsaasti nestettä, josko vaiva tässä helpottaisi. Muutaman päivän kuluttua yritän sitten soittaa taas lääkärille jos tämä ei mene ohi...
Entisellä työkaverillani oli kohdun laskeuma, joka myös aiheutti hänelle pissapakkoa. Hän oli kylläkin jo hiemen vanhempi nainen, yli 40. Sinulta lienee poissuljettu tämäkin vaihtoehto? Kokeile nyt ensin sitä nesteen juomista, itselläni tämä ainakin auttaa, jos on ns. oireeton ja bakteeriton pissatulehdus.
Hmm, epäilen suuresti. Olen 26 ja synnyttämätön, vaikka toki harvoin minunkin ikäisilläni tuota laskeumaa kai voi olla. Mutta gynekologi teki tosiaan sisätutkimuksen ja katsoi ultralla, joten en oikein usko, että voisi olla. Kai hän olisi sen siinä tutkimuksessa huomannut?
Kohdunlaskeuma olisi huomattu gynekologisessa tutkimuksessa.
Tehtiinkö sinulle pikatesti virtsasta? Joskus siinä eivät näy kaikki tulehdukset, mutta virtsanviljelyssä näkyy enemmän.
Juominen kannattaa. Lisäksi kannattaa miettiä, mitä syö ja juo. Suositeltavia juomia ovat puolukka- ja karpalomehut, siis täysmehut. Ne ovat happamia ja niissä on jotain salaperäisiä ainesosia, jotka helpottavat virtsatietulehdusta ja muista vastaavia vaivoja. Happamuutta on toki myös sitrushedelmissä, mutta eivät ole yhtä tehokkaita.
Vältettäviä ruokia ovat kaikki emäksiset ruoat, esimerkiksi viinirypäleillä herkuttelu kannattaa vähäksi aikaa unohtaa.
Kiitos neuvoista. Minulla onkin karpalotäysmehua jääkaapissa ja sitä tuossa jo join. Pitää jonkilainen kuuri kokeilla, jos se auttaisi. Ja juoda muutenkin paljon. Virtsatesti ei ollut pikatesti vaan viljely, jonka tulokset sai vasta seuraavana päivänä. Bakteereja siis nyt vaan ei ole. Jos tämä ei mene muutamassa päivässä ohi niin voinhan taas loppuviikosta soittaa lääkäriaikaa... Huoh.
Mulla ihan sama juttu, ollu nyt jonkun viikon. Mulla oli joku ehkä kuukaus sitten pissatulehdus, joka meni ohi lääkkeillä. En kyllä tiiä liittyykö tää mitenkään siihen, mutta kyllä tää mua vaivaa ihan hemmetisti. Lääkärissä en oo käyny, kun oon oottanu, että menis itestään pois, oon juonu karpalomehua, ja muutenkin paljon, mutta en sitten tiiä..
Vielä jäi askarruttamaan, että oliskohan gyne huomannut ultrassa jos olis jotain omituista virtsarakossa ollut? En tajunnut kysyä, olis pitänyt kysyä että voiko katsoa. Olisko siinä näkynyt että onko siellä nestettä? Olin näet juuri käynyt pissalla ja silti pissatti vieläkin. Äh, tää on kyllä harmillinen vaiva. Oon nyt yrittänyt juoda paljon ja sitä karpalomehua varsinkin mut sama vaiva edelleen. Sitten kun koko ajan mietin sitä niin pissattaa entistä enemmän...
Virtsatietulehdus uusii herkästi. Se on aina hoidettava. Munuaisiin levinnyt tulehdus viekin jo todennäköisesti sairaalahoitoon.