Kun oli pahoja sivuvaikutuksia rankoista sytohoidoista. Palelin usein, joten makoilin lämpöisessä sängyssä, joskus ratkoin sanaristikoita maaten luustokipuineni. Miten te?
Joku pyysi aloitusta, hätiin laitoin tämän.
Joku pyysi aloitusta, hätiin laitoin tämän.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Monena päivänä toivoin vain, että ilta tulisi pian ja saisi nukkua, olisi taas yksi päivä lähempänä tavoitetta. Syöminen oli ikävä velvollisuus, usein en saanut alas kuin teetä ja paahtoleivänsiivun...nyt ei enää tuota meinaa uskoa=). Osan aikaa vietin sairaalassa, jossa olokin parani nopeasti kun oli antibiootti- tai ravinto- (vai mikä se on) tiputuksessa. Sairaalassa oli niin turvallinen olo, tiesi että apu on lähellä.
Päällimmäisellä muistossa ( 7,5 vuotta sitten) on päivä kerraallaan eläminen. Kuuntelin hengellisiä kasetteja (2 kpl vuorotellen) ja odottelin iltaa ja unilääkettä. Välillä hyperventiloin, kylmän puistatuksia oli, ja tappelua pahoinvointi lääkkeistä. Mutta hätäähän ei niistä minulle sinänsä ollut, ne oli vain tilanteita, jonka yli pääsin aika nopeasti. Olinhan jo silloin Jeesus uskossa, eihän se olotila ihan luonnollinen ollut. Muistan kun pahimpina aikoina lauleskelin kiitosvirsiä virsikirjasta käytävän perällä istuen. Siunausta kaikille t. kari
enimmäkseen,ettei huomaisi pahaa oloa.Pakottauduin lenkille paitsi ensimmäisen tiputuksen jälkeisenä viikkona,en olisi kyennyt.Onneksi se aika kuitenki on lyhyt aka elämästä,ja sen kestää kun tietää jotta ne pirulaiset tuhoutuvat joka tiputuksen jälkeen enemmän.Voimia sinulle,perässä tulet.
on aika kullannut muistot noista ajoista.Uupuminen oli kai päällimmäisenä ja huimauksen muistan,pyörtyilin usein.Lukemista,käsitöitä ja voimien mukaan ulkoilua.Sellaisena sytohuuru aikana sen muistan,tuskin sain mitään järkevää tai hyödyllistä tehdyksi.Laksin vain viikkoja ja päiviä koska se on ohi!
Tiputusten yhteydessä olin aina päiväkausia sairaalassa. Siellä tein ristisanoja, harjoittelin kävelemistä niin paljon kuin jaksoin ja nukuin paljon. Itse asiassa sairaala-aikoina aika ei käynyt pitkäksi. Kotona se kävi.
Koko elämänpiiri supistui siihen, että oli sänky, vessa ja olohuoneen sohva. Katsoin TV:tä ja pelasin yksinkertaisia tietokonepelejä. En nähnyt lukea. - Sitten, kun voimia alkoi tulla lisää ja jaksoin kävellä autolle asti ja uskalsin ajaa, menin joka päivä läheiseen kauppakeskukseen. Siellä saattoi turvallisesti yrittää kävellä, kun oli paljon kaiteita ja penkkejä sekä ihmisiä ympärillä. Piti joka päivä pukeutua ja lähteä ihmisten ilmoille, mikä oli hyvä asia. Pelkkään pukeutumiseen meni tunnin verran aikaa, joten kauppamatkat olivat suuri osa päivää ja ajan kuluttamista.
Piti tietysti olla tiputuspäivät.
Tiputuspäivänä olin noin kuusi tuntia sairaalassa vähintään. Sitten kotona yritin levätä ja tehdä pakolliset askareet, kuten käydä kaupassa. Ostin silloin ruokaa ajatellen sytohoitoa. Parina päivänä join vain keltaista jaffaa, muina päivinä söin jotakin, joka pysyi sisällä.
Jaloissa oli yleensä aika kovat krampit ja pahoinvointi tuli viikon loppupuolella. Tiputuksen yhteydessä annettu kortisoni piti ylivireänä. Kirjoittelin pöytälaatikkoon, katsoin elokuvia, kuuntelin musaa, luin kirjoja, puhuin puhelimessa ja ennen kaikkea lepäsin. Jos en nukkunut, saatoin kuunnella myös radiota.
Perhe kävi tapaamassa. Joskus vääntäydyin tekemään puutarhatöitä ja lähdin lenkille.Puutarhassa piti kuitenkin varoa bakteereita. Sama tilanne oli ulkona ihmisten kanssa. Piti välttää tartuntoja. Ruokavalio oli myös omansa.
tai vävypojan nauhoittamia dvd-leffoja... kun ei uni tullut eikä kunto antanut periksi tehdä muuta kuin olla punkassa pitkällään.
Mitä mitä? Olinko mä muka ainoa, joka kävi töissä koko ajan? Vai eikö meikäläisiä vaan käy tällä palstalla?
Yleensä otin hoitoajan perjantaiksi, niin ei tullut paljoa poissaoloja. Maanantaina sitä taas jaksoi mennä töihin.
perjantai niin kortisoni piti ylipirteänä viikonlopun yli - olisin jaksanut vaikka talon silloin rakentaa -
vasta maanantaina alkoi ne sivuvaikutukset jylläämään...
Kävinhän minäkin töissä, kun oli taas sairaalassa saatu kuntoon. Toisille vaan tulee enemmän noita oireita ja minulla ne vaati kahteen kertaan antibioottitiputuksen.Eihän sitä nyt pidä pitää jonain suorituksena, olisi ollut minunkin parempi vaan olla saikulla koko aika, mutta taloudellisesti mahdotonta.Ihminen on oikeutettu lepoon näin vakavan sairauden aikana.
Kirjoitin, että hoitoaikasi oli perjantaina ja maanantaina menit töihin. Minullakin useimmiten ne oireet alkoivat n. viikon päästä hoidoista.
tällä palstalla. Me muut, luusereita kaikki, makasimme vain sängyssä ja välillä kävimme WC:ssä oksentamassa ja ripuloimassa verta.
Aiemmin olin kirjoittanut, taisi olla kai muutama kuukausi sitten, että solusalpaajahoitoja on monenlaisia ja myös monenlaisia ihmisiä. Ja jokainen syöpäpotilas on yksilöllinen! Ei pidä arvostella, miten vähällä syöpäpotilas pääsee solusalpaajahoidosta vähine sivuvaikutuksineen.Pitää ottaa jokainen syöpäpotilas kokonaisuudessa, lääkärit huomioivat kaikki ja antavat kokonaiskuvan mukaan. Eli sairaalan yksikön käytäntö eri sairaanhoitopiirissä, potilaan työ, yleiskunto ennen syövän toteamista, aiemmat sairaudet, solusalpaajahoidon jälkeiset sivuvaikutukset, veriarvot, hoitojen aikana yleiskunto, tukanlähtö/karvojen lähtö,unettomuus/mieliala-ailahtavaisuudet, kynnet,luusto/lihaskivut, pahoinvoinnit, vatsatoiminta, lista voi jatkaa vielä pitkään. Solusalpaahahoitoja on monenlaisia. Osa potilaista syö tabletteina ja osa vielä käy lisäksi parin tunnin solusalpaajatiputuksella. Osa potilaista taas makaa osaston vuoteella monta tuntia tiputuksella yhdistelmäsolusalpaaja-aineella. Osa potilaista saa vain leikkaus/sädetyshoidot. Pahassa syöväntilanteessa: leikkaus, solusalpaahoidot ja lopuksi sädetyshoidot. Osa potilaista välttyy jostain toimenpiteestä. Meitä on niin moneksi ja eri sairaanhoitopiirissä eri käytäntö syövän hoidossa.
Olen niin käsittänyt tästä palstasta kirjoitettuja syöpäpotilaan aloituksia, ajatuksia ja kommentteja.
Voimahaleja hoidoissa oleville!
omana toipilasaikanani löysin nettisivuston Aapelin, sellainen pelisivusto. On kai niitä muitakin, mutta tuossa oli kaikenlaisia pelejä.
Löysin myös Syöpäpotilaat sivuston Suomi24:stä. Se oli minulle älyttömän tärkeä paikka, jossa saattoi saada vertaistukea ja jutella. Kaikki rohkaisu, se piti todella pystyssä meikäläistä, ja suorastaan odotin että joku vastaa minulle. Usein se vastaus tuli parissa tunnissakin...
Toisina päivinä, kun olin tiputusten jälkeen aika vapisevassa kunnossa, jaksoin tuskin istua tietokoneen ääressä. Mutta piti vaan tulla, vaikka vähäksi aikaa. Vaikka olis ollut pahoinvoinninestolääkkeitä paria sorttia, ja päivän ateriana pari lusikallista mustikkakeittoa, niin netin ääressä unohtui oma huono olo.
Luin myös paljon, mutta sitäkään ei jaksanut kaiken aikaa tehdä.
netin ääressä istuin kuin henkeni kaupalla,hain ja sain lohtua ja kannustusta,sekä tietoa hoidoista.Joskus kun olisi tehnyt mieli luovuttaa kirjoitin tänne,ja sain taas rohkaisua.Eniten ehkä vaikutti miten monta kertaa oli käynyt tiputuksessa,niin tiesi niiden pirulaisten kupsahtavan.Lopussa tuli jo hoitoväsymys,ja 25 kertaa joka arkipäivä vielä säteihin,eiväthän ne kestä kuin minuutin verran,mutta kuuma peruukki päässä bussissa matkustaessa oli tuskaisaa,hoitoni kun olivat keväällä ja loppui syyskuun 12 päivä.
Tuntuue ttei uudelleen jaksaisi,jos se uusisi,mutta kyllä sitä vaan on pakko jaksaa.Kaikille hoidoissa käyville voimia reissata.