Minulla on kaapissa vekotin jolla poimitaan purkista hillosipuleita, kirsikoita ja oliiveja käyttöohjeessa on:käytä mielikuvitusta.
Onko turhakkeita kaapissa?
mikä on joulun turhake ?
25
418
Vastaukset
- hyvä keksintö
Ainoa keittiökone, jota käytän päivittäin, on kahvinkeitin.
On siellä tehosekoitinkin, jota näin huono ruuanlaittaja kuin minä, tuskin tarvitsee.- Miksi hankkisin?
En ole syntynyt kuluttamaan, vaan elämään!
Yksinkappalein lukien keittiön kojeet: kahvinkeitin ja vatkain. Näillä olen pärjännyt mainiosti.
Jonkinlaisen pienen monitoimikoneen aion hankkia. On aika ikävää tilsiä haarukalla porkkanoita laatikkoon. Ennen jauhoin lihamyllyllä, mutta siitä hävisi siipiruuvi. - pieniksi
Miksi hankkisin? kirjoitti:
En ole syntynyt kuluttamaan, vaan elämään!
Yksinkappalein lukien keittiön kojeet: kahvinkeitin ja vatkain. Näillä olen pärjännyt mainiosti.
Jonkinlaisen pienen monitoimikoneen aion hankkia. On aika ikävää tilsiä haarukalla porkkanoita laatikkoon. Ennen jauhoin lihamyllyllä, mutta siitä hävisi siipiruuvi.Sähkövatkain käy hyvin siihen hommaan.
Ensin vähän painelet juureksia pieneksi ja lopuksi laitat vatkaimen hyrräämään.
Nykyään teen perunamuusinkin sähkövatkaimella.
Tilsiminen on sana, jota en ole ikinä ennen kuullut! - Fanni
pieniksi kirjoitti:
Sähkövatkain käy hyvin siihen hommaan.
Ensin vähän painelet juureksia pieneksi ja lopuksi laitat vatkaimen hyrräämään.
Nykyään teen perunamuusinkin sähkövatkaimella.
Tilsiminen on sana, jota en ole ikinä ennen kuullut!Tilsi on hienoksi survottu sose. Voimme siis tilsiä esim. marjoja, perunoita, juureksia. Hauska sana.
Fanni kirjoitti:
Tilsi on hienoksi survottu sose. Voimme siis tilsiä esim. marjoja, perunoita, juureksia. Hauska sana.
Kun alkaa kuulostella ,niin tosiaan hauska sana
tilsiä. Vauvoille aikoinaan tilsittiin perunaa porkkanaa milloin mitäkin.
Porkkanalaatikkoon vai vaikka raastaa karkealla
terällä porkkanat. Laittaa raakana sekaan ,jos on jo valmis riisipuuro odottamassa. Ainakin minulla on sellainenkin ohje. siihen vaan muna ja
mausteet mielensä mukaan. On muuten helppo tehdä.
Vaatii vaan sen raastinraudan jossa on useamman laisia "sivuja" eri karkeuksille.
Ellei sellaista vielä omista, sen osto ei ainakaan ole "turhake".
edullinenkin on ja helppo puhdistaa, ja helppo ottaa käytöön!- alussa
meri-kukka98 kirjoitti:
Kun alkaa kuulostella ,niin tosiaan hauska sana
tilsiä. Vauvoille aikoinaan tilsittiin perunaa porkkanaa milloin mitäkin.
Porkkanalaatikkoon vai vaikka raastaa karkealla
terällä porkkanat. Laittaa raakana sekaan ,jos on jo valmis riisipuuro odottamassa. Ainakin minulla on sellainenkin ohje. siihen vaan muna ja
mausteet mielensä mukaan. On muuten helppo tehdä.
Vaatii vaan sen raastinraudan jossa on useamman laisia "sivuja" eri karkeuksille.
Ellei sellaista vielä omista, sen osto ei ainakaan ole "turhake".
edullinenkin on ja helppo puhdistaa, ja helppo ottaa käytöön!tein porkkanalaatikon raakaraasteesta,
mutta nykyään keitän porkkanat ja soseutan kypsänä - paljon parempaa tulee niin tehden. - Atolfia
Miksi hankkisin? kirjoitti:
En ole syntynyt kuluttamaan, vaan elämään!
Yksinkappalein lukien keittiön kojeet: kahvinkeitin ja vatkain. Näillä olen pärjännyt mainiosti.
Jonkinlaisen pienen monitoimikoneen aion hankkia. On aika ikävää tilsiä haarukalla porkkanoita laatikkoon. Ennen jauhoin lihamyllyllä, mutta siitä hävisi siipiruuvi.Pottupulikkaa. Tosi hidasta on haarukalla tilsiä porkkanoista survosta. Ensin pottupulikalla ja sitten vaikka sähkövatkaimella. Siten minun laatikkoni syntyvät.
Monitoimikone olisi ihan hyvä, mutta siinä on osia niin tuhottomasti, ettei minun keittiööni sovi enää yhtään lisä vekotinta. - Anonyymi
pieniksi kirjoitti:
Sähkövatkain käy hyvin siihen hommaan.
Ensin vähän painelet juureksia pieneksi ja lopuksi laitat vatkaimen hyrräämään.
Nykyään teen perunamuusinkin sähkövatkaimella.
Tilsiminen on sana, jota en ole ikinä ennen kuullut!Etkö edes lapsena perunoita tilsinyt lautaselle?
Jouluihmisenä voin vakuuttaa, että mikään, ei MIKÄÄN ole turhake jouluna. Kaikki pitää olla: kynttiät ja koristeet, kuuset, laatikot, kinkut lohet, kaikki.
Joka vuosi lankean ostamaan jotain ihan turhanpäiväistä koristetta, tai uuden pöytäliinan joulupöytään, tai ovikranssin myyjäisistä.
Joulu on minulle onnen aika, ja silloin pitää olla kaikkea!Joulu sinänsä siinä mielessä kun sitä nykyään vietetään.
Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee kuin kuivia, hyviä polttopuita!Kerrostalossa ei tarvitse polttopuitakaan. Työiässä joulu oli hyvä, sai levätä. Eläkkeellä sekin merkitys hupenee.
Ylen syömisessä ei ole mitään hyvää, eikä juomisessakaan. Rihkamaa, krääsää en tarvitse, jos joku keksii lahjoittaa, on pirun vaikea olla kohtelias ja kehua turhaa.
Parempi pienikin luonnollinen ilo, kun riehakas teeskennelty, vaivalla ja päänsärylläkin kokoon kyhätty "suuri juhla."
- tiukka väli
pieni harja,jolla harjataan hampaiden välejä
- Rosemeery
paljon turhakkeita nykyään,että minä en viitsi aloittaa luettelemaan niitä kaikkia.Minusta Joulu itsessään on niin suuri henkinen juhla sisältöineen,ettei siihen tarvita tavaraa eikä muutakaan "turhuutta".Minulle Joulu on hiljaisuuden ja rauhallisuuden juhla.
- Anonyymi
Tämän joulun turhake on jouluvieras. Se on enemmänkin, se on haitake ja hengenvaara. Pysykää kotonanne!
Tämän joulun turhake on se, joka vetää näitä ikivanhoja ketjuja ylös.
- Anonyymi
Itekkin olet ikivanha.
- Anonyymi
Eipä taida enää olla turhakkeita, viimeisin muutto karsi ne vihdoin pois.
- Anonyymi
Oletko yrittänyt poimia hillosipuleiden sijaan oliiveja?
Siinä voi harjoitella
Yleisen käsityksen mukaan nainen on purkki oliiveja,, ensi ei saa millään ja sitten rojahtaa kaikki- Anonyymi
Alkoholi, tulee vaan lopulta huono olo kaikille läheisillekkin.
- Anonyymi
Mies on joulun turhake.
Mies on tehnyt tehtävänsä. Mies saa mennä.- Anonyymi
Tuollaista...vaikka sanotaan että nainen on ihmisen paras ystävä..
- Anonyymi
Venäläinen turisti tuo etelä-Karjalaan jotain 200 miljoonaa joka on erittäin vähän niitten aiheuttamiin ongelmiin nähden tämä lienee vain liikevaihto ei siis suoraan voittoa
10 000 matua käyttää tämän vuodessa pelkästään veronmaksajien rahoja jos yksi käyttää 20 000 vuodessa
ei 10 000 matuvuotta ole yhtään mitään rahana
suvakeille
mitätön summa, jätetään matut ottamatta ja pidetään raja kiinni maailman tappiin - Anonyymi
muhammed el fatim ei saanut paljon mitään tuomiota herra eno
olisi jätetty ottamatta tänne matu niin olisi päästy paljosta pahasta - Anonyymi
Turhake, enpä tiijä .- Ostin muilalle joululahjaks lihamyllyn , suap niitä makkaroita tehhä :)
Turhakkena oleminen,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo193447457-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2432469- 1331677
Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671361Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette1911191J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.801086Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641084- 581021
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761021By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei711015