Mietimpähän tuossa vain, lukiessani jonkun
kirjoitusta tuon puoleiseen
menemisestä...itseasiassa siihen vastanneista
tuli tämä ajatus. Miksi se on kamalaa?
Suurin osa vastasi että kamalaa, hirveää tms.
Itselläni on kolme koiraa, lisäksi yksi
vanhempien luona eläkepäiviään viettämässä. Eppu
on 11v, Emma 9v, Oskari 4v ja Iiro 3v. Kukaan
koiristani ei ole vielä kuollut, mutta parilla
niistä, ehkäpä kaikilla tuo aika on piankin
edessä. Mistä sen koskaan tietää. Itse olen
ajatellut viime aikoina asiaa paljonkin.
Onhan se tottakai kamalaa, mutta se joka voi
hyvällä omalla tunnolla ja hymyssä suin sanoa
vanhan koiransa eläneen hyvän ja pitkän,
rapsutuksien täyteisen elämän, voi mielestäni
ajatella ettei se ole kamalaa. Minä ainakin olen
pyrkinyt hoitamaan omat rakkaani siten, että kun
luopumisen aika tulee, voin ajatella että aika on
täynnä, hän on saanut kokea paljon. Silloin on
hyvä luopua, mikään ei jää harmittamaan tai
kaivelemaan. Tokihan rakkaastaan luopuminen on
raastavaa ja kyyneliä valuu suunnaton määrä.
Mutta jäljelle jää lopulta hyvät muistot ja
iloinen mieli vanhaa ajatellessa. Ei välttämättä
tyhjää tunnetta.
Mitä olette mieltä? Voinhan olla väärässä.
kirjoitusta tuon puoleiseen
menemisestä...itseasiassa siihen vastanneista
tuli tämä ajatus. Miksi se on kamalaa?
Suurin osa vastasi että kamalaa, hirveää tms.
Itselläni on kolme koiraa, lisäksi yksi
vanhempien luona eläkepäiviään viettämässä. Eppu
on 11v, Emma 9v, Oskari 4v ja Iiro 3v. Kukaan
koiristani ei ole vielä kuollut, mutta parilla
niistä, ehkäpä kaikilla tuo aika on piankin
edessä. Mistä sen koskaan tietää. Itse olen
ajatellut viime aikoina asiaa paljonkin.
Onhan se tottakai kamalaa, mutta se joka voi
hyvällä omalla tunnolla ja hymyssä suin sanoa
vanhan koiransa eläneen hyvän ja pitkän,
rapsutuksien täyteisen elämän, voi mielestäni
ajatella ettei se ole kamalaa. Minä ainakin olen
pyrkinyt hoitamaan omat rakkaani siten, että kun
luopumisen aika tulee, voin ajatella että aika on
täynnä, hän on saanut kokea paljon. Silloin on
hyvä luopua, mikään ei jää harmittamaan tai
kaivelemaan. Tokihan rakkaastaan luopuminen on
raastavaa ja kyyneliä valuu suunnaton määrä.
Mutta jäljelle jää lopulta hyvät muistot ja
iloinen mieli vanhaa ajatellessa. Ei välttämättä
tyhjää tunnetta.
Mitä olette mieltä? Voinhan olla väärässä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olet oikeassa se joka voi sanoa hymys suin nuin
on onnellinen että on voinut elättää ja huolehtia
koirastaan hyvin...minun koirani on n.2,3w...se
on lappis!rakastan sitä mielettömästi...se
odottaa aina kun tuun koulust,sen nimi on nero!
käytän sitä joka päivä lenkeillä,annan
ruuan,leikin sen kaa & harjaan ja kaikkee muuta!!!
toivottavasti siitä voi sanoo sit et se eli
hyvin!!
Voin sanoa kokemuksen karvaan kantapään kautta,
että menetyksestä selviää. Olen menettyt kolme
tärkeää hevosta tuonpuoleiselle. Viimeinen näistä
nukkui rauhallisesti pois pää sylissäni. Lisäksi
kanin joka ehti olla mulla koko ikäni aina siihen
asti kunnes täytin 14. Tällä hetkellä mulla on
koira, jonka kanssa saan toivottavasti elää vielä
monta onnenllista vuotta. Ei sitä kuolemaa
kannatta pelätä, se tulee kun sen aika on. Itse
en ainakaan elä "kuolemaa voi juosta pakoon"
asenteella.