Kävipä niin että kaverini pahoinpideltiin ravintolaillan päätteeksi ja seurueessa oli kaksi mutakin ihmistä. Toinen pahoinpitelijän kaveri ja toinen uhrin kaveri. Kaikki olivat jonkinlaisia tuttuja keskenään. Pahoinpitelijä kaatoi muutamalla nyrkin iskulla uhrinsa maahan ja jatkoi potkimista ja lyömistä maassa. Uhri yritti puolustella itseään, mutta nämä mukana olleet seurasivat tilanetta sivusta, eikä kumpikaa auttanut millään tavalla uhria. Nyt tämä lyöjä on saanut sitten haasteen ja näistä sivustakatsojista vain toista uhrin kaveria pyydetään kuulusteluihin . Eikö sivussakatselijoilla ole mitään vastuuta tällaisissa asioissa ja kuinka vidaa olla kuulematta toista laisinkan? Eikö heistä molemmat ole yhtälailla syyssä kuin itse tekijäkin koska eivä tilanteeseen puuttunee millään tavalla?
Pahoinpitelystä
tietoa janoava
3321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valitettavasti sivusta katselijat eivät ole millään tavalla velvollisia puuttumaan tappeluihin, koska he voivat aina vedota siihen, että se vaarantaa heidän oman terveytensä jos he puuttuvat siihen. Tosin fiksu ihminen olisi kyllä mennyt väliin. Sivullisilla kyllä on velvollisuus auttaa uhria ainakin kutsumalla paikalle apua. Ja mitä tulee siihen, että kyseinen sivustakatselija todistaa myöhemmin oikeudessa asiasta, niin puolustusasianajaja voi kyseenalaistaa todistuksen ja todistajan luotettavuuden jos kyseinen henkilö on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena.
Rikoslain 21 luvun perusteella sivustakatsojilla ei ole mikään velvollisuus auttaa uhria tai kutsua paikalle apua, ellei uhri ole hengenvaarassa, tai vakavassa terveyden vaarassa.
Tällaisessa juoppojen tappelussa sellaisesta tuskin on kyse.
Sivustakatsojat ovat tietysti todistajia. Jos pahoinpitelyllä on vaikka 12.000 näkijää, kuten joskus lätkämatsien tappeluissa, niin poliisilla on oikeus valita, kuinka monta se kutsuu kuulusteluun todistajana.
Ilmeiseti ihmisen potkiminen ei aiheuta hengenvaaraa, eikä muutakaan terveydellistä vaaraa, näinkö???