Äitikö

   
Rattijuoppo kaahasi ylinopeutta lapset kyydissään
1.12.2008 13:43

Poliisipartio keskeytti vaarallisen matkanteon perjantaina.

Partio kiinnitti huomionsa puoli kahden aikaan iltapäivällä Nummi-Pusulassa Somerontiellä ylinopeutta ajavaan autoon.

Mieskuljettaja ajoi yli sadan kilometrin tuntinopeutta, kun nopeusrajoitus alueella on 80 kilometriä tunnissa.

Vuonna 1958 syntyneen somerolaismiehen kyydistä löytyi kaksi miehen perheeseen kuuluvaa kouluikäistä lasta. Mies puhalsi mittariin 2,65 promillea eikä hänellä ollut ajo-oikeutta.

Vihdin poliisista kerrotaan, että mies oli ajanut Somerolta Espooseen hakemaan lapsia viikonlopun viettoon. Paluumatkalla Nummi-Pusulan kohdalla matka kuitenkin onneksi katkesi poliisin pysäytettyä auton.

Poliisi ei osannut vielä sanoa, olivatko lapset odottaneet miestä yksinään vai oliko joku laskenut heidät humalaisen kuskin kyytiin.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


luovutti ? kirjoitti:

   
Rattijuoppo kaahasi ylinopeutta lapset kyydissään
1.12.2008 13:43

Poliisipartio keskeytti vaarallisen matkanteon perjantaina.

Partio kiinnitti huomionsa puoli kahden aikaan iltapäivällä Nummi-Pusulassa Somerontiellä ylinopeutta ajavaan autoon.

Mieskuljettaja ajoi yli sadan kilometrin tuntinopeutta, kun nopeusrajoitus alueella on 80 kilometriä tunnissa.

Vuonna 1958 syntyneen somerolaismiehen kyydistä löytyi kaksi miehen perheeseen kuuluvaa kouluikäistä lasta. Mies puhalsi mittariin 2,65 promillea eikä hänellä ollut ajo-oikeutta.

Vihdin poliisista kerrotaan, että mies oli ajanut Somerolta Espooseen hakemaan lapsia viikonlopun viettoon. Paluumatkalla Nummi-Pusulan kohdalla matka kuitenkin onneksi katkesi poliisin pysäytettyä auton.

Poliisi ei osannut vielä sanoa, olivatko lapset odottaneet miestä yksinään vai oliko joku laskenut heidät humalaisen kuskin kyytiin.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu