Hyvä SOL

Tuttuni oli SOLilla töissä. 15.11.08 hänet ryöstettiin kotimatkalla ja hän sai sairauslomaa asian takia.

Tänään hän meni takaisin töihin ja sai samantien potkut. Hän oli koeajalla.

Esimies sanoi, että hänet työsuhde päättyi vain sen takia, että hän ei sopeutunut työpaikalle. ja paskat!!!
81954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...valitettavasti.

Äänestä
  • olen usein käyttäny SOl:in palveluja mattojen/liinavaatteiden pesussa ,mutta nyt se on LOPPU.

    Äänestä

Tällaista on tullut luettua ja kuultua lukuisia kertoja, että SOL antaa potkut koeajan aikana ja varsinkin silloin, jos jää sairauslomalle.

Halusin kuitenkin itse kokeilla aikoinaan, koska ainahan voi olla helmi sikojen joukossa ja osua kohdalle hyvä esimies. No, kävi kuten olin kuullut ja lukenut. Nykyisin minäkin uskon, että ne jutut mitä SOLista kuulee, on totta, koska itse koin saman. Boikotoin SOLia ja jopa SOLin asiakkaita mahdollisuuksien mukaan.

Tsemppiä tuttullesi ja jaksamista. Hää todella tarvitsee tukea. Tulee mieleen sanonta tollaisesta tilanteesta. "Älä lyö lyötyä" Kammottava kokemus ja sit vielä potkutkin kaupan päälliseksi. Huhhuh.

Äänestä

asennetta...): kuten monessa muussakin asiassa.kuten eräs kirjoittaja jo kommentoi parasta on se että alkaa boikotoida yrityksiä jotka käyttävät sollin palveluja,siis että korpee ne keltaiset aurinko hymyt työasuissa,,,,,,,,,,,koko firma kusettaa työläisiään kiinalaisista alkaen ja kuitenkin julkisuudessa on niin hyvä ettei semmosta maailmassa löydy.sol on suurista PAHIN, se on loppupeleissä siunaukseksi että tuttusi pääsi irti,maailmassa riittää siivottavaa ja on firmoja jotka eivät ole NÄIN mulk..steja...

Äänestä
  • Jotkut ruukaa tehdä vielä niinkin, että pistävät asiakkaalle palautetta, että vaihtakaa siivousfirmaa.

    Äänestä

  • jaffat kirjoitti:

    Jotkut ruukaa tehdä vielä niinkin, että pistävät asiakkaalle palautetta, että vaihtakaa siivousfirmaa.

    SOLilainen ja päivä päivältä inhoan solia enemmän. Palveluohjaaja rupeaa uhkailemaan sanktioilla kun sanon että minulla ahistaa työskennellä sellaisessa kohteessa, jossa olen päivän jälkeen aivan tukossa. Kohde on iso, joten minulla pitäisi olla mahdollisuus työskennellä toimistoissa eikä tehtaassa ennen kuin saan lääkäriltä lausuntoa.
    Tiedä sitten mitä nämä sanktiot meinaa... varmaankin ettei tarjota lisätöitä, no eipä niitä tarjota muutenkaan.

    Äänestä

ja 2 päivän saikulle kun jäin just ennen koeajan loppumista niin minut irtisanottiin. meni 6 vuotta ja laitoin varsin hakemuksen ja halusivat heti minut töihin keikkaan eli paljon peruspesuja ja sairaslomituksia ja kyllä kehuivat kuinka hyvin ja ripeästi tein työni sanoin että tehkää niin paljon kuin ehditte tarjouksia et kyl mä teen ylitöitä ja kun niitä töitä tuli aivan helvetisti ni sanoin itteni irti ennen koeajan loppumista:) lähtiessäni tuumasin et kannattaa arvostaa työntekijöitä ni nekin vois arvostaa firmaa lopputulos oli et peruspesut kusi ;) terveisii solille

Äänestä
  • Laittakaa samalla mitalla paskaa silmille, kun itsekkin saatte.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kusetusta kirjoitti:

Tuttuni oli SOLilla töissä. 15.11.08 hänet ryöstettiin kotimatkalla ja hän sai sairauslomaa asian takia.

Tänään hän meni takaisin töihin ja sai samantien potkut. Hän oli koeajalla.

Esimies sanoi, että hänet työsuhde päättyi vain sen takia, että hän ei sopeutunut työpaikalle. ja paskat!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu