Jääkausi

Meillä on nyt tarvetta jääkaudelle, mietin vaan, että voisiko sen pitää lyhennettynä? esim 4pvää täyshuomioimattomuus--4pvää pelkät kiellot----loppuelämä perushuomioimattomuus?

ajattelin ensin kokeilla näin, sitten vaikka pidempänä jos ei vaikutusta. Ongelmana on koiran muriseminen, kun sillä on jokin herkku suussa ja ihminen lähestyy sitä.
131288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä siitä voi maalaisjärkeä käyttäen tehdä omanlaisensa version, itsekin pidin vain viikon mittaisen.

Mutta heräsi mieleen kysymys että onko tuo ainoa ongelma joka koirallasi on? Nimittäin jääkausi sinällään ei ongelmaa ratkaise, vaan koulutus ongelmasta pois alkaa vasta sen jälkeen.

Jos kyse on siitä että koirasi ei kuuntele sinua, mitä sanot ja mitä pyydät tai vaadit, niin se auttaa avaamaan keskusteluyhteyden. Koira siis haluaa tehdä kaikki asiat omalla tavallaan. Vetää remmissä, haukkuu kiellosta huolimatta, rähisee vastaantulijoille, paimentaa kakaroita, varastaa ruokaa, jne. jne. Jääkausi voi tällöin auttaa luomaan keskusteluyhteyden uudelleen joka on haukulta jäänyt unohduksiin.

Mutta jos koira muuten käyttäytyy kuin unelma tai ainakin kuin mikä tahansa normaali koiruus ja tämä on yksi ainokainen ongelma teillä niin kehottaisin mieluummin keksimään jotakin muuta.

Omallani ei ole ollut tätä teidäntyyppistänne ongelmaa(vaan tukku muita), mutta muistelen miten lapsena ollessamme isäni opetti pystykorvaamme siihen että kuka tahansa sai ottaa sen luun tai ruokakupin. Hän otti koiraa niskasta kiinni sen syödessä ja kukin tenavista otimme vuorollaan sen kupin/luun pois siltä. Jos yritti hälvästä niin vähän ravisteli sitä ja komensi "ei" ja "uskallas". Kun oli kuppi/luu otettu pois se annettiin sille takaisin välittömästi ja silitettiin ja kehuttiin maasta taivaaseen. Koira oppi siitä että ei tarvinnut välittää siitä että tenavat hääräs lähellä hänen syödessään. Tuon yhden harjoittelupäivän jälkeen koira ei milloinkaan, mikäli muistan, yrittänytkään murahdella ruokakupistaan. Ja muistelen että se alkoi jakaa ruokansa myös kissan kanssa.

Joten mieti kuitenkin tarkkaan asiaa ennenkuin aloitat jääkauden, että onko kyseessä totaalinen auktoriteetin puute, vai onko kyse yksittäisestä ongelmasta. Yksittäiseen ongelmaan se ei melko varmasti ole sellainen ratkaisu joka voisi suoraan auttaa. Vaan sen jälkeen tulee kuitenkin koiralle opettaa se/ne asiat kädestä pitäen uudelleen jotka halutaan muuttuvaksi.

Äänestä
  • Tiesitkö, että lauman alimmaisellakin on oikeus puolustaa ruokaa. Muutenhan se kuolisi nälkään.

    Koiran ja ihmisen välissä tulisi olla luottamus: kaikille riittää ruokaa. Ei pelko ruuan viemisestä.

    Jääkausi on vain muoti-ilmiö:(

    Äänestä

ei taija olla johtajuuessa, vaa koulutuksen puutteessa..

eli koiralle pitää opettaa että se antaa luunsa, tai mitä ruokaa se nyt puolustaakaan. se on suurimmaksi osaksi koulutuskysymys joten mää lähtisin ennen jääkautta kouluttamaan sille irti käskyä ja palkkaamista.
Meillä koirat opetetaan ihan pennusta asti siihen että minä saan ottaa luun (tai ihan minkä tahansa) poissa, sen jälkeen kehun luuta tai lelua ihan hirveänä ja palautan sen koiralle. näin koira saa vaa myönteisen käsityksen että se luovuttaa suussaan olevan esineen..

opetetun koiran ajatusmaailma:

minulla on luu-->annan luun emännälle/isännälle-->tulee kehuja-->saan luun takaisin-->saan taas kehuja-->syön sen sitten pois-->ja emäntä/isäntä on yhtä tyytyväinen kuin minäkin :)

Opettamattoman koiran ajatusmaailma:
Minulla on luu-->annan sen pois--->ja jään ilman luuta.

Äänestä

Mikä helvetin jääkausi..?

Eikö Ihmiset osaa enää kouluttaa koiriansa?

Unohtakaa nämä "ihmehömpötykset"( lue = paskan jauhanta) ja miettikää mitä/miten haluatte koiranne elävän.

Katsokaa kuinka koira käyttäytyy ja vastatkaa siihen joko positiivisella tai negatiivisella palautteella.

Katsokaa kuinka eläimet toimivat luonnossa ja "peilatkaa" sitä tuohon "jääkauteen". Luonnnossa kaikki tapahtuu hyvinkin reaaliaikaisesti ja mitään "poppakonsteja" siellä ei käytetä.

Onhan se ihan normaalia (kuten joku tuossa jo kirjoittikin), että kyllä toiset koirat ruokaansa/luutansa/leluansa/perhettänsä ym. puolustavat. Viimeistää siinä vaiheessa, kun rupee nälkä todella vaivaamaan...

Ne on aika yksinkertaisia "ötököitä" ei siinä tarvita kun maalaisjärkeä, aikaa, päättäväisyyttä, mielikuvitusta, toistoja loputtomasti, viitseliäisyyttä, onnea, tarkkuutta, muutamat uudet sohvakalustot, uuden takakontin, parit takit, uudet nahkaremmit ja kaiken päätteeksi seuraavan päivän-->ja homma jatkuuuuu... Ei kerralla liikaa, mutta vähän useasti.

Palkkioksi saatte koiran jota pystyy pitämään irti. Tulee luokse, kun kutsutaan. Ei tappele toisten koirien kanssa. Kestää lapset, aikuiset, mopot, pyörät, uuden vuoden raketit, tykkää ajaa jäniksiä/oravia/myyriä/hiiriä/hirviä/kauriita/peuroja--mutta luvalla.

Jotku ovat sanoneet ja väittäneet, että koirani (2) ovat helppoja...Niin..Aivan..Siitähän..Se :)

Jos pitäisi, niin tekisin kaiken uudestaan.

VAI ETTÄ JÄÄKAUSI..V***u just joo..

Äänestä
  • ''Katsokaa kuinka eläimet toimivat luonnossa ja "peilatkaa" sitä tuohon "jääkauteen".''

    Tässäpä homman pointti, missä yleensä mennään vikaan!

    Äänestä

  • Kirjoituksessasi oli lievä provosoinnin maku:

    "Mikä helvetin jääkausi..?"

    Tämä helvetin jääkausi millä koitetaan saada koirat koulutettua ilman että niitä tarttee ongelmallisina viedä piikille.

    Se millä tehdään kurittomista koirakansalaisista kunnon koirakansalaisia.

    "Eikö Ihmiset osaa enää kouluttaa koiriansa?"

    Kyllä osaa ja ei osaa, aivan varmasti molempia. Se vain on joihinkin luupäihin todella MAHDOTONTA saada menemään mitään uutta ennenkuin tilanne on nollattu jääkautta käyttäen.

    Tämän viestin aloittajalla, mikäli ongelma on ainoa, ilman muita oireita, ei varmasti tarvitse jääkautta. Moni muu voi tarvita. Myös omani tarvitsi ennen kuin oppi meni perille.

    "Unohtakaa nämä "ihmehömpötykset"( lue = paskan jauhanta) ja miettikää mitä/miten haluatte koiranne elävän."

    Sitä nimenomaan mietimme: haluammeko koiramme elävän jatkuvassa stressissä ja sietämättömässä tuskassa mahdollisten mutta olemattomien vaarojen vuoksi? Emme. Haluammeko antaa tilanteen mennä niin pitkälle että koira vie jonkun kakaran sairaalaan tai tappaa jonkun viattoman lemmikin? Emme halua. Haluammeko kenties koiran joka on uskollinen ja hyvätapainen lemmikki, jonka ei tarvitse olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa puolustaakseen isäntäänsä/emäntäänsä? Kyllä, tätä me haluamme.

    "Katsokaa kuinka koira käyttäytyy ja vastatkaa siihen joko positiivisella tai negatiivisella palautteella."

    Kyllä, nimenomaan näin me teemme.

    "Katsokaa kuinka eläimet toimivat luonnossa ja "peilatkaa" sitä tuohon "jääkauteen". Luonnnossa kaikki tapahtuu hyvinkin reaaliaikaisesti ja mitään "poppakonsteja" siellä ei käytetä."

    Olemme katsoneet, ja todenneet että luonnossa kaikki sellaiset laumaeläimet ovat katoavaisia ja kuolevat pois, jotka eivät ole sopeutuneet elämään ja tulemaan toimeen muiden lauman jäsenten kanssa.

    "Onhan se ihan normaalia (kuten joku tuossa jo kirjoittikin), että kyllä toiset koirat ruokaansa/luutansa/leluansa/perhettänsä ym. puolustavat. Viimeistää siinä vaiheessa, kun rupee nälkä todella vaivaamaan..."

    Ei kommentoitavaa tähän

    "Ne on aika yksinkertaisia "ötököitä" ei siinä tarvita kun maalaisjärkeä, aikaa, päättäväisyyttä, mielikuvitusta, toistoja loputtomasti, viitseliäisyyttä, onnea, tarkkuutta, muutamat uudet sohvakalustot, uuden takakontin, parit takit, uudet nahkaremmit ja kaiken päätteeksi seuraavan päivän-->ja homma jatkuuuuu... Ei kerralla liikaa, mutta vähän useasti."

    Tässä olen samaa mieltä kanssasi.

    "Palkkioksi saatte koiran jota pystyy pitämään irti. Tulee luokse, kun kutsutaan. Ei tappele toisten koirien kanssa. Kestää lapset, aikuiset, mopot, pyörät, uuden vuoden raketit, tykkää ajaa jäniksiä/oravia/myyriä/hiiriä/hirviä/kauriita/peuroja--mutta luvalla."

    Korostan kohtaa "luvalla" ja lisään "omistajan luvalla", koira ei ole, eikä saa olla se joka päättää mitä tehdään. Kaikille koirille ei todellakaan mene kerralla jakeluun tämä asia. Siksi jääkausi on JOSKUS ja TIETYISSÄ tapauksissa välttämätön.

    "Jotku ovat sanoneet ja väittäneet, että koirani (2) ovat helppoja...Niin..Aivan..Siitähän..Se :)"

    Ovatkohan he sitten olleet niin kovin paljon väärässä? Kuka tahansa mummo puudeleita kasvattaa, mutta se voi kasvattaa sen myös väärin ja koira ymmärtämättömyyttään ottaakin kaiken vallan. Näitä virheitä me aikuisen, kiertoon laitetun koiran omistajat sitten paikkailemme. Koira on ikuinen opportunisti tyyliin "minä olen maailman napa, anna kaikki heti mulle nyt". Tämän asenteen omaksunut koira VOI todellakin tarvita jääkautta, ennenkuin uusi oppi saadaan ajettua sisään aivokuoreen.

    "Jos pitäisi, niin tekisin kaiken uudestaan."

    Aivan samoin, JOS pitäisi. En haluaisi, mutta JOS muu ei auta, tekisin sen. Niin paljon rakastan koiraani.

    "VAI ETTÄ JÄÄKAUSI..V***u just joo.. "

    Niin juuri... ellei muu auta ja piikki tai kiertoon laitto edessä. Jos todella rakastat ja pidät koirastasi, niin mitäpä et olisi valmis sen eteen tekemään. Jopa laittamaan jääkaudelle.

    Muista Juha hyvä tämä kun joskus kohdallesi osuu ongelmakoira.

    Äänestä

  • täältä pesee kirjoitti:

    Kirjoituksessasi oli lievä provosoinnin maku:

    Kuka sen määrittelee jos omistaja on ensikertalainen? Ei koira tarvitse kuritusta ja jääkautta. Riittää että ajattelee koiraa koirana.

    Missä vaiheessa tämä koulutus lähti käsistä? Eihän se niin vaikeaa ole eikä monimutkaista.

    Mikä jääkausi? Sekä että palataan niihin aikoihin kun voimakkaan dominanssin omaavaa koiraa heitettiin päin seinää. Se mikä oli arveluttavaa jos silloin.

    Onhan siellä välillä värejäkin eikä vain mustaa ja valkoista. Liian moni kovan dominanssin koira opettelee elämään namuilla ja keksuilla. Sitten kun tapahtuu ei enää muisteta mitä pitäisi tehdä kun koira hyökkää toisen päälle siis kun pitäisi luottaa siihen että koira ei tee toivottuja juttuja. Ihmiset ovat tajunneet ihan väärin tuon johtajuuden homman. Ajatellaan että koiran kanssa tehdään kompromissi vaikka se survoisi hengettömäksi toisen koiran. Ei se niin mene.

    Mennään kysymään netistä. Näin tilannetoimivuus nollataan.

    Kysytään netistä odotetaan vastausta. Tullaan passiivisiksi laiskistutaan ja odotetaan jotain ihmettä jostain muualta sen sijaan että otettaisi vastuu koirasta siitä pienestä tai isosta ihan itse.

    Tuire Kaimion kirjakin on nykyään jotain ihan pehmosta, paitsi että se on ihan järkevä teos.

    Käyttäkää hyvät ihmiset maalaisjärkeä. Totta että koirien kanssa tulee kaikenlaista eteen mutta luottakaa maalaisjärkeen ja oman rodun pitkään harrastaneisiin. Suosittelen sen sijaan että lähdette seuraamaan kaikenmaailman koirajeesuksia.

    Koira koirana. Saa oman paikan laumassa, riittävästi liikuntaa ja aktiviteettia ja pusuja haleja ja....

    Koira on onnellinen aika vähästä loppujen lopuksi. Tämä ei tarkoita ettäkö sitä tarvitsisi laiminlyödä soffaperunana mutta että tieteellistää liikaa liian heppoisin tiedoin ajaa päin mäntyä ja sen jälkeen vanhalla corollalla eli maksalaatikolla rinnettä ales.

    Äänestä

  • Erittäin hyvin sanottu!

    Itse en ole KOSKAAN tarvinnut minkään koirani koulutuksessa mitään jääkautta... ja minulla ei todellakaan ole ollut mitään chihuahua koiria, vaan sakemanneja, boksereita ja rottiksia.

    Nyt ovat jotkut hurahtaneet tällaiseen uuteen uskontoon... koko sana jääkausi on IHAN TYPERÄ.

    Äänestä

Nämä jääkaudet ovat sellaisia höpöhöpö juttuja.

Jotkut ovat nyt hurahtaneet tällaiseen uskontoon.

Koiria 30 vuotta kouluttaneena voin sanoa etten ole KOSKAAN tarvinut minkään koiran kanssa mitään jääkautta. 70-luvun koirankoulutusopit pätevät vielä tänä päivänä oikein hyvin (itse asiassa paremmin kun tämän päivän pehmolinjat ja sitten nämä ääripään jääkaudet....)

Äänestä
  • että saappaanterällä oppi koiran päähän seiskytluvun malliin? ja ellei mene niin kirveen hamaralla viimeistään? niinkö?

    ja pääseehän ongelmasta kiertoon laittamallakin...

    Äänestä

  • No sinäpä sen sanoit, järki päästä käteen ja koulutuskentälle koiran kera oppimaan ilman erikoisia metodeja.

    Äänestä

  • varmaan on kirjoitti:

    että saappaanterällä oppi koiran päähän seiskytluvun malliin? ja ellei mene niin kirveen hamaralla viimeistään? niinkö?

    ja pääseehän ongelmasta kiertoon laittamallakin...

    Ole hiljaa kun et kerran mitään mistään tiedä.

    Jos joku osaa kouluttaa koiransa, yrittäisit ottaa oppia, ja kehittyä, etkä kateellisena täällä vinoilisi.

    Kuka on sinun päähänsi tuollaisia ajatuksia laittanut, että 70-luvulla koulutettiin saappaalla päähän? Kai niitä on nykyäänkin, vaan eipä koskaan ole ollut mikään virallinen oppisuunta.

    Voi kun näiltä palstoilta pysysisivät tyhmät poissa...

    Äänestä

sopiiko kyseiselle koiralle edes jääkausi etkä tarkkaan tiedä siitä, älä aloita. Tee itsestäsi muuten vakuuttava ja ole jämäkkä.

Tai jos olet epävarma muuten, miten saat koirasi kuuntelemaan ja kunnioittamaan sinua, ota yhteyttä johonkin alan ihmiseen, etsi sopivan tuntuinen "auttaja" tai neuvoja juuri teille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kjhg kirjoitti:

Meillä on nyt tarvetta jääkaudelle, mietin vaan, että voisiko sen pitää lyhennettynä? esim 4pvää täyshuomioimattomuus--4pvää pelkät kiellot----loppuelämä perushuomioimattomuus?

ajattelin ensin kokeilla näin, sitten vaikka pidempänä jos ei vaikutusta. Ongelmana on koiran muriseminen, kun sillä on jokin herkku suussa ja ihminen lähestyy sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu