kirjoitatteko yleensä enään ihan rehellisiä kirjeitä kenellekkään. Vai käytätkö sähköpostia jopa sukulaisten kesken. Postikortteja tietenkin näin jouluna tulee jokaisen mieleen lähettää, mutta kuinkas muuten.
Kirjeet
Nittaminax
251306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tanskassa asuvan serkkutytön kans kirjotellaan ihan kirjeitä. Itse asiassa suorastaan rakastan kirjeiden kirjoittamista. Vaan hän on tällä hetkellä ainoa. Muiden ystävien kans sähköisesti vaan.Kontaktin nopeus on tietysti mukava asia näin mutta ei sitä rapinaa kirjettä avatessa voita mikään.
äidillä oli tapana lähettää kirjeitä lehtileikkeiden kera monta kertaa vuodessa ja niitä oli kiva avata ja lukea.
Nykyisin jos jotain asiaa on sukulaisilla, niin yleensähän ne ovat puhelimilla taikka meilillä lähetettyjä.
teknistyy. Meinasin ehdottaa nettikirjekerhoa mut sehän olikin jo täs, hehe.Mut oikeesti jotain ihanaa on kirjeenvaihdossa. Ja terveellistä ihmiselle. vaatiikin kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä ja ehkäpä ajatteluakin eri tavalla . Monessakin mieles paluu entiseen ois terveellistä. Tässä kiireisessä sekamelskamaailmassa kun kuitenkaan ei kaikki läheskään voi hyvin.Kiire=kiireiset ihmissuhteet=ei keskitytä toiseen=yksinäisyys=paha olla.
miten ihanaa oli saada lapsena jonkun kirje ja lukea sitä moneen kertaan. Entäs ne rakkauskirjeet joita sait taikka lähetit. Mulla on vieläkin niitä tallella.
kirjotin serkkutytölle. Mitä sulle kuuluu, mulle ei kuulu mitään. Ehkä oon noista ajoista vähän kehittynyt. Mulla on jotain ihania kortteja ekalta poikakaverilta, mut varsinaisia rakkauskirjeitä en oo tainnu saadakaan, nyyyyyh.
ei ne ekat kirjeet munkaan tainneet olla sen kummempia, mutta joku niis vaan sykähdytti.
Mulla kait on noin kymmenisen kirjettä vielä tallella mitkä olen aikoinaan saanut sulhasehdokkaalta. Vo vitalis..pitäis muuten taas lukaista ne. :)
ovat,eikö edes pieni valkoisia valheita näin lumien aikaan?
Vähemmän tulee kirjoiteltua muita kuin postikortteja jos täällä kirjoittelua ei lasketa.
Sähköpostit ovat persoonattomia.
ole tääl lunta. Loskaa ja pimeää.Yhdelle serkulleni jouduin sanomaan ettei lähetä niitä posteja mun postiin, kun se tukkeutuu oitis. Nääs sen postit olivat pelkkiä vitsejä ja liitteitä.
ei ole tullut tuttaville kirjeitä kirjoitettua. Puhelimen puolelle menee, soittelen tai tekstailen. Nettituttujen kanssa saatan meilatakin, mutta oon siinäkin tosi laiska. Firman puolesta kirjeitä joutuu vielä lähettelemään, mutta sekin on vähenemäänpäin verkkoyhteyksien vuoksi.
Joulukortit kyllä postitan ihan "elävinä" :)
olipas hassu sanonta, mutta minä en enään ole oikein kiinnostunut edes lähettämään kortin korttia kelleen. Huomasin vain sen että ne on niinku pakollisia lähetyksiä puolin jos toisin.
lähes viikottain. Vuosien varrella on kertynyt paljon ystäviä ympäri maailman. Aina on mukava yllätys kun posti tuo kortin tai kirjeen. Joulukorttien tekemisen olen aloittanut jo syyskuussa, nyt viimeisiä osotteita kirjoittelen. Joulu ja pääsiäiskortit teen aina itse, arvostan myös eniten saamistani korteista itse tehtyjä.
Postikorttikokoelmani on yli 2000 kpl, kaikki itselle tulleita.
Sähköpostia käytän vai työasioissa ja jos on erittäin kiireellistä asiaa.
oot turhaan sähköistänyt elämääsi. Mukavan kuuloista toi ja aika harvinaista nykyään ja muutenkin, tossa mittakaavassa.
jotenkin itseni kaltaisista, sillä suurin osa omistani on kovia lähettelemään postia. Muutaman tiedän lopettaneen joulukorttien lähettämisen jäätyään aina miinus saldolle, eli saivat vähemmän kuin lähettivät. Ei ole milloinkaantullut niin niitä laskettua. Ilo on jokainen kirje ja kortti, se on osoitus siitä, että joku muistaa ja ajattelee.
kirjoittelen viikottain. Hän ei suostu nettiä hankkimaan
ja opettelemaan joten me kirjoittelemme etanapostia.
Nykyisin Itella kuljettaa kirjeen päivässä toiselle puolelle Suomea, nopeaa touhua.
On se kivaa saada kirjeitä ja kirjoitellakin.
Äidilläni on eräs ystävä, joka jouluisin joulukortiksi lähettää kirjeen.
Hän kertoo siinä kuulumisensa.
Tärkeässä osassa on myös kulloisenkin terveydentilan kuvaileminen.
Se on aina jouluinen ja hauska kirje. Sitä äitini ihan odottaa.
Aina siinä on myös jokin yllätys, piirros tai tarra tms.
Mitähän omat ystäväni ajattelisivat jos
yllättäisin heidät vähän saman tapaisella joulukirjeellä.
Kertoilisin sydänsuruni ja kissojeni edesottamuksista.
Tiedä vaikka kirjoittaisinkin.
Jos kokeilisi niin sittenhän sen tietäisin.
menevät verottajalle. Muutoin toimii email. En ole vuosiin saanut muita joulukortteja kuin mailitoivotuksia. Sukuvika.
edes verottajalle kirjoita, ne kirjoittelee mulle.
asiakaspalvelua näemmä. Käyp katteeks.
Sukulaisille ei viitti laittaa mitään.
En ole sukurakas.
Nyt kun täytän pyöreitä, lähetän
Veikko Hurstin pojan tilinumeron ja
kiellän tulemasta kylään.
radikaali teko jos toi nyt oli edes oikea sana. Mutta varmasti hyvä teko. :)
Ainoat kirjeet joita lähettelen ovat ne jotka laitan työpaikan konttorista. Yksityiskirjeitä en ole laittanut enää vuosiin. Sähköposti on korvannut ne. Tänä vuonna olen päättänyt että en enää laita joulukorttejakaan.
minun on pakko kysyä, eikö teillä ole ketään sukulais tai tuttava vanhuksia, vanhoja naapureita, pieniä sukulais lapsosia ja muita jotka eivät käytä sähköpostia ja varmasti ilahtuisivat saamistaan postikorteista.
Onhan niitä mutta tuntuu oudolta lähettää/saada joulukortteja vuodesta toiseen henkilöiltä joiden kanssa ei ole ollut mitään muuta yhteyttä vuosikymmeniin.
ilahtuukin niistä sinulta saamistaan korteista, pieni vaiva ja hinta joulumielestä :)
Esittämäsi ajatuksen filantropiaan.
Mulla on pitkä lista, jonka mukaan korttini lähetän. Kaikilta en ole vastausta saanut. Toisinaan, tulee viesti, että vastaanottaja on kuollut.
Kertaakaan ei ole tullut eläviltä ilmoitusta, että lakkaa kortteja lähettämästä.
innokas korttien lähettäjä muulloinkin, kuin vain onnittelupäivinä. Nyt sekin on jäänyt.
En muista koska olisin viimeeksi kirjeen lähettänyt.
Kahdeksaan vuoteen en ole lähettänyt joulukorttejakaan, mutta nyt niitä on tuossa kasa odottamassa lähtöä.