Usko suomalaisen poliisin rehellisyyteen horjuu, kun lukee poliisien omia, nimettömiä paljastuksia väärinkäytöksistään tuoreesta tutkimuksesta. 43 prosenttia poliiseista kertoo joskus syyllistyneensä väärinkäytöksiin. Poliisit ovat esimerkiksi vastaanottaneet itselleen jotain etuutta tai jättäneet sakottamatta tai ilmoittamatta pienestä liikenneonnettomuudesta, vaikka olisi pitänyt. Muiden poliisien uskotaan tekevän näin vielä useammin. Muut poliisit käyttävät vastaajien mielestä liikaa voimaa ja kohtelevat kansalaisia töykeästi ja jopa juopottelevat työajalla.
Poliisiammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto kysyivät vuonna 2006 yhden suurehkon suomalaisen poliisilaitoksen poliiseilta, ovatko he itse syyllistyneet rikkomuksiin tai tietävätkö he muiden poliisien syyllistyneen. Poliisit saivat vastata anonyymisti. Kyselyyn vastasi 150 poliisia.Kyselyn mukaan lähes joka viides poliisi ei ole sakottanut, vaikka olisi pitänyt, tai on jättänyt ilmoittamatta pienestä liikenneonnettomuudesta. Useampi kuin joka kymmenes poliisi on vastaanottanut jonkin etuuden, jota ei yleensä pidetä lahjuksena. Kukaan ei ole ilmoittamansa mukaan kuitenkaan hyväksynyt lahjusta.
Lahjusta tai etuutta ei tarkemmin määritelty kysymyksissä. Myöskään aikaa ei oltu määritelty eli väärinkäytös on voinut tapahtua joskus poliisin koko työuran aikana.
Kyselyyn vastanneista poliiseistä valtaosa eli peräti 82 prosenttia tunsi jonkun toisen poliisin, joka oli syyllistynyt väärinkäytöksiin. Yleisimmät muiden poliisien synnit ovat liiallinen voimankäyttö, kansalaisten epäkunnioittava kohtelu ja alkoholin käyttö työpaikalla.
- Tästä ei voida kuitenkaan vetää sitä johtopäätöstä, että joka kolmas poliisi juo työaikana, sillä jos poliisilaitoksella yhdelläkin poliisilla on ongelmia alkoholin kanssa, se kertaantuu vastauksissa, koska kaikki ajattelevat vastatessaan juuri tätä kollegaa, erikoistutkija Kääriäinen taustoittaa.
Kukaan poliiseista ei ole koskaan oman ilmoituksensa mukaan antanut väärää valaa tai todistusta eikä käyttänyt huumeita eikä syyllistynyt liialliseen voimankäyttöön kuulustelussa. Sen sijaan muutama poliisi on valehdellut esimerkiksi ylitöistä.
Suomalaiset luottavat poliisiin kansainvälisesti vertailtuna paljon. Tuoreimman poliisibarometrin mukaan 79 prosenttia suomalaisista esimerkiksi pitää melko tai erittäin epätodennäköisenä sitä, että poliisi yrittäisi toimia epäeettisesti kansalaisia kohtaan.
Lisää tästä kerrankin rehellisestä poliisin toimintaa tutkivasta jutusta : http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/12/758352
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/grafiikat/603176.jpg

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kääriäinen toivoo keskustelun laajentuvan nyt poliisin johtamismenetelmiin. Jos johto lepsuilee tai on epäreilu, myös rivipoliisit lipeävät helpommin.
- Jos poliisi kokee oman hallintojärjestelmänsä oikeudenmukaiseksi, väärinkäytöksiä on vähemmän, Kääriäinen sanoo.
Nimenomaan, tästä on kyse myös edellisestä uutisoinnista Lappeenrannan poliilaitoksen naiskonstaapelin kohtelusta.
Mutta keskustellaan nyt niistä kahvitauoista, sehän on paljon tärkeämpi aihe...
Onneksi mut pelasti se kun poliisi kysyi että onko mulla sukulaisia poliisissa,tai tunnenko jonkun poliisin, poliisiiin?Kaverini kylllä tunsi.Olen nainen ja mut pelasti raiskaukseltaaaaa se että mun sukul laismies on poliisi toisella paikkak78nnalla sanoi hän rAIiskaa,mut ku selvitteli asioita niin eisittenkään.Hämärää porukkaaaaa
jopas oli nerokas tarina, tuollaisia varmaan oppii tampereella.
muurareilla, verovirkailijoilla, linja-auton kuljettajilla, parturi-kampaajilla, kioskimyyjillä, pankkivirkailijoilla, kirvesmiehillä, huoltokorjaajilla, myyjillä tai vaikkapa papeilla? Kaikki nämäkin kunnioitettavia ammatteja joita ihmiset tekevät ihmisille. Ei siis koneita joita voitaisiin ohjelmoida virheettömiksi...
Näille toisten virheitä kyttääville "täydellisille" kansalaisille voisi tatuoida perseeseen lauseen "kerran luulin olevani väärässä mutta erehdyin". Olisi niinkuin tähti juutalaisen rinnuksissa.
Niinhän se on, että kun et tee mitään niin et tee myöskään virheitä. Todennäköisesti pätee myös suurimpaan osaan tämän sivuston käyttäjiin, koska..
eikö Lappeenrannassa ollut sitä työttömyyttä, vai mitä se oli.
Oletko Poliisi? jos olet sinulla on täydellinen ymmärtämättömyys asioista ja siitä mitä teet työksesi.
Urpo!
Oletko aivan tyhmä.
Ei virheetöntä ihmistä ole olemassakaan!! Tai, jos on niin anna vihje.