höh

    heipä hei..kuukautiset olisi pitänyt alkaa la 29.11 ja on todella säännölliset..ainakin tähän saakka. raskauden mahdollisuus on ja testin tein eilen ti iltana ja negaa näytti. olo on ollut todella outo viim. pari viikkoa ja nytkin aina välillä vatsaa vihloo. Onko mahd. että raskaus niin alussa ettei vielä ti näyttänyt plussaa vai pitäisikö jo näkyä? lapsi olisi tervetullut vaikkei ihan vielä suunnitelmissa ollutkaan. en viitsi jatkuvasti testejä ostella..näinpä kysynkin että kuukautisiako vain odottelen vai onko tosiaan mahd. olla raskaana? kiitos
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on edelleen tuo tiistai ilta menossa, mikäs sulla?

Asiaan: On mahdollista ettei raskaus vielä näy.

Mutta olon ei pitäisi olla outo, oloon ei raskaus vielä tuossa vaiheessa taatusti vaikuta, vaan laittaa miettimään luulotaudin mahdollisuutta pikemminkin.

Äänestä
  • Vaikka sinulla oireet alkavat myöhemmin, niin on turha pitää sitä ainoana oikaena totuutena. Me kun emme ole samasta muotista.

    Itselläni oksentaminen alkoi viitisen päivää ennen menkkojen poisjääntiä ja jatkui pari ekaa raskauskuukautta. Joten kertoisitko sitten ystävällisesti, että milloin ne yrjöt vaihtuivat luulotaudista raskausoireisiin?

    Äänestä

On mahdollista että ovulaatiosi on ollut syystä tai toisesta myöhässä, jolloin raskaus näkyy testeissä vasta myöhemmin tai jos hedelmöittymistä ei ole tapahtunut, niin kuukautisetkin alkaa myöhemmin, sillä ne tulevat kun ovulaatiosta on n.14 päivää. Odottele vielä vaikka viikko ja testaa uudelleen jos edelleen nega, niin sitten et varmaankaan ole raskaana. Ihan parin viikon ajan niitä raskausoireita ei ole voinut olla, mutta joillain niitä ilmenee jo ennen kuin kuukautisten pitäisi alkaa. Mutta kuten sanottua, odottele rauhassa ja käy antamassa vaikka virtsanäyte terveyskeskuksessa, niin saat asiaan varmuuden.

Äänestä

Kuukautisten olisi pitänyt alkaa 25.11. mutta kierto on hieman epäsäännöllinen, silti yleensä 25-33, joten kuukautiset selvästi myöhässä.

Vauva olisi täälläkin toivottu, mutta ei olla yrittämällä yritetty. Kaksi negatiivista testiä takana, mutta hieman mietityttää, miksei kuukautisia näy, jos kerran en ole testien mukaan raskaana. Hermostuttaa tämä odottelu.

Itselläni on selviä oireita ja tuskin niitä sen kummemmin kuvittelen, koska hinku olla raskaana ei kuitenkaan ole niin suuri. Tilanne on, että molempi parempi, eli alkaako kuukautiset vai ei :)

Yritän olla stressaamatta ja elänkin ihan normaalisti, joten ei pitäisi mikään stressikään siirtää kuukautisia.

Nyt on ollut todella kivuliaita kuukautiskipumaisia kipuja selässä ja vatsassa. Yleensä kuukautisten aikana on vain pari päivää, ei pitempään tai aiemmin kuin ensimmäisenä vuotopäivänä. Nyt on myös ollut huono olo, lämpöäkin on koko ajan ja alavatsaa nipistelee tuon tuosta inhottavasti. Valkovuotoakin tulee runsaasti, mutta ihan kirkasta.

Viimeksi, kun olin raskaana yli 2 vuotta sitten, oli samantapaisia oireita, paljon kipuja, mutta kuukautisia ei tullut, huono olo ja oksentelu alkoi kun kuukautiset olivat myöhässä vajaa 2 viikkoa. Muistaakseni silloin positiivinen testitulos näkyi aika myöhään testeissä, ehkä kun kuukautiset oli myöhässä n. 2 viikkoa.

Luin jostakin, että sen raskaushormonin määrä on suurimmillaan vkoilla 9-11, joten itsellänikin olisi menossa nyt vasta vko 6 omien laskelmieni mukaan. Ehkei siksi vielä näy testissä. Ehkä pitäisi ostaa apteekin herkkä testi..

Ensi viikolla on varmasti aihetta itselläkin mennä terveyskeskukseen teettämään ihan verikokeesta se raskaustesti. Kun tulee tässä hypättyä vessassa jopa tunnin välein, niin ei kai se hormoni ehdi kertyä virtsaankaan.

Mutta siis, itselläni on ainakin kokemusta, että testit eivät näyttäneet viime raskauden aikana kovin ajoissa plussaa, joten nytkin vain täytyy odotella toinen viikko.

Äänestä

Mulla oli selvät oireet jo ennen kuin kuukautisten piti alkaa. Rinnat oli tosi arat ja turvonneet, maha oli turvonnut ja vatsaa nipisteli oudosti. Tiesin ilman testiäkin olevani raskaana. Tein kuitenkin testin jo pari päivää ennen oletettujen menkkojen alkamista (säännöllinen kierto) päiväpisusta ja tuolloin haleaa plussaa näytti. Toisen testin tein heti seuraavana aamuna ja silloin ei erehtymisen vaaraa enää ollut. Eli kyllä oireita voi olla jo aiemminkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie täällä kirjoitti:

    heipä hei..kuukautiset olisi pitänyt alkaa la 29.11 ja on todella säännölliset..ainakin tähän saakka. raskauden mahdollisuus on ja testin tein eilen ti iltana ja negaa näytti. olo on ollut todella outo viim. pari viikkoa ja nytkin aina välillä vatsaa vihloo. Onko mahd. että raskaus niin alussa ettei vielä ti näyttänyt plussaa vai pitäisikö jo näkyä? lapsi olisi tervetullut vaikkei ihan vielä suunnitelmissa ollutkaan. en viitsi jatkuvasti testejä ostella..näinpä kysynkin että kuukautisiako vain odottelen vai onko tosiaan mahd. olla raskaana? kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu