Ei ole häävit eväät Himoksella mennä eteenpäin. Kaksi pääyritystä ja niiden yrittäjät ovat saattaneet Himoksen puun ja kuoren väliin. EI taida näillä voimilla Himos jaksaa jatkaa. Kaupungilla ei ole noilla Himoksen kulmilla kuin huonoja vaihtoehtoja. Taktisesti kannattanee kaupungin kuin muidenkin toimijoiden antaa asioiden olla ja katsoa parin vuoden jälkeen mitä jäi jäljelle. Laman jälkeen sitten liikkeelle uusin voimin ja toimin.
Voi Himos
tulevaisuus?
71017
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt Jämsän kaupunkin pitäisi tukea ja edistää Himoksen asiaa ja olla aktiivinen osapuoli.
Kaupunkin rooli tässä kovasti kummastuttaakin jo nykyiselläänkin. Ottakaa esimerkkiä, miten esim. Sallan alueella toimittiin takavuosina, kun maakuntaliitto ja muut hiihtokeskukset tuntuivat jyrääävän alueen kehittämisen - otti Salla kuntana vahvan roolin kehittämisessä muiden alueella toimivien osapuolten kanssa ja siinä onnistuttiin.
Tutustukaa nyt hyvät päättäjät ja toimijat myös muihinkin hiihtokeskuksiin kuin Himokseen ja ottakaa opiksenne niiden toimintatavoista. Opintoretki pohjoiseen kannattaa, takaan sen!
Mutta ilman lunta ja talvea edellytykset ovat huonot ja sille ei mahda maantieteellisesti mitään - voi vain toivoa tännekin kunnon talvea eikä kasvihuoneilmiötä!
Uskokaa yhteistyön voimaan!
Joka taasen väittää minun kirjoittavan omien kirjoitusteni päälle ja väittää, että itse asiassa olenkin Himoksen alueen kehittämistä vastaan, on kovasti väärässä!
Olet sotkenut minut ja jonkun toisen kirjoitukset toisiinsa ja laskenut, että yksi plus yksi on kolme, mutta näin ei ole! Olen koko ajan vilpittömästi ajannut Himoksen kehitämistä ja tuonnut esiin rakentavia vaihtoehtoja nykyiselle pattitilanteelle.
"...otti Salla kuntana vahvan roolin kehittämisessä muiden alueella toimivien osapuolten kanssa ja siinä onnistuttiin."
Kyllähän Jämsäkin on ottanut. Suunnitelmat laadittiin ja alku näytti hyvinkin lupaavalta, kunnes eräs yrittäjä aloitti hankkeiden suunnitelmallisen kampittamisen ja onnistui jarruttamaan niitä lamaan saakka. Ei kai tämä kuitenkaan sitä merkitse, että kaupunki olisi jotenkin asiassa luovuttamassa. Eteenpäin on mentävä vaikka Pelkonen paikkakunnan jättääkin.
- ei epäilyttävien suunnitelmien lainatakauksia
- jokainen eurosijoitus on mietittävä tarkasti. Rahat täytyy sijoittaa niin että niistä on joskus saatavissa hyötyä
- Himokselle ei mitään erityisasemaa. Samoilla talouden lainalaisuuksilla mennään kuin muidenkin firmojen kanssa
- Nyt saa kampittajat ensin näyttää oman halunsa sijoittamiseen. Ovatko enää edes kiinnostuneita sitoutumaan tulevaisuuteen?
Lyhykäisyydessään kaupungin kannattaa nyt tarkasti miettiä kaikkien investointien järkevyyksiä ja tämä jos mikä koskee myös Himosta. Pysytään siinä sektorissa mikä meille on luonnollista - kaavoitus, kunnallistekniikka jne.
Antakaa työrauha himos yrittäjille,murehtikaa mieluummin kuinka lapset käyvät home koulua,parakissa pidetään tunnit vuonna 2008,tämäkö on meidän urotekoja ja voimme arvostella Himos yrittäjiä ja puutua heidän yksityis elämään vaikka emme itse pysty pitämään lapsiemmme ja vanhustemme hyvin vointia ajan vaatimalla tasolla.Mäkättäkää vaan jos jonkun bisnekset ei luista kun joku valittaa,eikä saa kaupungin tukia tarpeeksi,tämä on kateelisten paperirullien pyorittäjien kylä eikä se miksikään muutu,sääli kun Pelkonen ei vienyt muitakin "tietäjiä" mukanaan.Nyt pitäisi mennä taaksepäin ja potkia ne todelliset jarrumiehet kauas paikkakunnalta.
Saman tien vaan veks. Sitten eräs arkkitehti. Hankasalmelta kun kuuluu perästä. Tuli poika soitellen sotaan ja luuli pelastavansa hela Himoksen proplemationin ja vähentää Jämsän velkaa...ns. ammattitaidollaan. Helvetti että mä kyseenalaistan sen ihmisen ammattitaidon röyhkeyden ja narsismin muotoon. Ja se on mun mielipide.
Sitten voi Jämsässä taas alkaa hengittämään.
No nyt osuit oikeaan. Nää jarrumiehet minäkin heittäisin työttömäksi tai ruottin puolelle.
Ja silläkös Jämsä nunnien mielestä pelastuu? Olikos teillä hyviä nimiä kyseisten pomojen korvaajiksi?